Terveisiä höyhensaarilta, tai ainakin niiden satama-alueilta. Hyvin menee siis edelleen unikoulussa, vaikka ehkä pientä takapakkia / syyseuraussuhdetta on aavisteltavissa.
Neljäs yö meni yhdellä syötöllä, samoin viides. Selkeää on kuitenkin, ettei syöttöjä tarvittaisi ollenkaan, joten tässä meni jotain muuta vikaan. Se jotain taitaa olla minä, tai minun ruumiinosani.
Neljäs yö meni suunnilleen näin:
klo 21.00: Viimeinen imetys. Yhden puolen jälkeen vauva on hereillä, mutta uninen. Olisi oiva aika laskea sänkyyn unta etsimään, mutta Ykkönen on vielä hereillä, joten siitä tuskin tulisi mitään. Syötän vielä toiselta puolelta ja puoliksi herätän siihen simahtaneen vauvan ennen kuin lasken sänkyyn.
Klo 21.15-21.30: Huutoa, tassuttelua ja paijausta. Äidiltä epätoivoista naamaa: ”miksei se tänään toimikaan, voi toista kun se vaan huutaa”. Isä astuu remmiin ja vielä jonkin aikaa huudettuaan vauva nukahtaa.
Klo 04.00: Vauva herää. Väsyneenä, ja vieläkin lannistuneena ”huonosta” nukutuksesta, menen ja syötän vauvan. Samalla marttyyrimäisesti mietin että miksi se Insinööri ei voinut tassutella sitä takaisin uneen. Varmaan siksi, että ehdin jo herätä ja iskeä sen rinnalle. Tästä on hyvä riidellä seuraavana yönä klo 04.00 ja olla sitä mieltä että Insinööri toi vauvan minulle syötettäväksi (anteeksi, taas).
klo 08.00: Vauva herää iloisesti pinnasängystään.
Ja kuten arvata saattaa, viides yö jatkoi huonoon suuntaan kulkemista:
klo 21.00: Illan viimeinen imetys. Vauvauinnissa väsytetty sankari ei pysy mistään maailman ”ravisteluista” huolimatta hereillä, joten lasken sen suosiolla sänkyyn suoraan rinnalta. Se jää kuitenkin nukkumaan ilman keskiyön herätystä, joten ei se täysi häviö ole.
Klo 03.00: Se herää. Perhana. Tuntia aiemmin kuin viimeksi, joten nyt olen päättäväinen: tänään sinut tassutetaan takaisin uneen.
Klo 04.00: Seisomme kumpikin olohuoneessa Insinöörin kanssa, minulla on täysin virkeä ja tunnin huutanut vauva sylissä. Käymme ”rakentavaa keskustelua” siitä kuka (Insinööri) teki mitäkin (kaiken) väärin.
Klo 04.30: Olemme luovuttaneet tassuttelun, ja vauvalle syötetään pullosta korviketta. Se imaisee koko tetran, siirtyy sänkyyn puolihereillä ja simahtaa.
Klo 04.45: Ykkönen itkee. Se haluaa hetkeksi syliin kuunneltuaan tunnin ajan jatkunutta konserttia.
Klo 05.00: Pyydän anteeksi huonoa käytöstäni ja kaivaudun Insinöörin kainaloon jatkamaan unia.
08.00: Vauva herää iloisena sängystään.
Tarinan opetus? Ensinnäkään, yöaikaan ei ole hyvä keskustella siitä, miten asiat tulisi hoitaa. Olisi kiva varmistaa jo illalla, että kaikilla on sama näkemys yön strategiasta ja nukutusmetodeista. Toisekseen, Kakkosella ei kyllä edelläänkään mun mielestä ollut nälkä, se oli vain raivoissaan kuin ei saanut unta.
Viidessä yössä on nähty kaksi superhyvää yötä ja kolme erittäin hyvää yötä. Ne kaksi superyötä olivat ne, joina Insinööri nukutti Kakkosen pullon kanssa. Sanoisin, että tästedes jatkamme samalla linjalla, ja illan viimeinen maito tulee kaupan hyllyltä. Pakko myöntää, että se tekee minut vähän haikeaksi. Rinnalle nukahtava vauva on kuitenkin kaikessa rauhassaan melko ihana, eikä sitä milloinkaan muuten saa samalla tavalla lähelle. Mutta kyllä se on silti kuulkaa todella paljon ihanampaa herätä kahdeksan tunnin yöunien jälkeen levänneenä, joten valitsen sen.
Taistelu jatkuu, koulu jatkuu, raportit jatkuu. Kohta nähdään myös, miten kaksi puhkeavaa yläetuhammasta vaikuttaa tähän kuvioon. Jännä nähä.