Päätösten tekeminen on ihmiselle raskasta. Törkeän raskasta.
Olen tosi analyyttinen ihminen. Päätösten tekeminen on minulle helppoa: osaan ratkoa mitkä kohdat vaihtoehdoista ovat sellaisia, mitä voi muuttaa, mitkä sellaisia joiden yli ei ehkä voi päästä ja mitkä asioita, joilla ei ole mitään tekemistä päätöksen kanssa.
Siis muiden ihmisten päätösten tekeminen on helppoa. Jos ne raukat menee kysymään neuvoa.
2016 on ollut minulle ja meille päätösten vuosi. Isoja, rankkoja päätöksiä yksi toisensa perään. Jokainen luonteeltaan sellainen päätös, jota ei voi pelkillä +/- listoilla ja järjellä ratkaista. Isot päätökset tehdäänkin sydämellä, mutta yleensä sellaisena aikana, jolloin se sydän on ihan eksyksissä, raukka.
Oman elämän kohdalla päätösten tekeminen on pirun vaikeaa, ellei mahdotonta. Ne asiat, joilla on vähiten tekemistä päätöksen kanssa sekoittavat sydämen ja saavat aivotkin perustelemaan ihan vinoutuneilla argumenteilla. Lopulta päätös perustuu muka intuitioon, mutta ihan harhaan johtavaan sellaiseen.
Vaikkapa silloin keväällä, kun erään irtisanoutumista pohtivan sydän muka sanoi: ”Jään nyt kuitenkin tähän työhön, sitä minä haluan.” Ja oikeasti se sanoi: ”Jään kuitenkin tähän työhön, koska muut odottavat sitä minulta, enkä halua pettää heitä”.
Ei toi ole mikään oikea syy, sanoisin kaverille, jos tekisin päätöstä jonkun muun puolesta. Mieti, mitä itse haluat. No perkele, mistäs sen tietää?
Sadan, tuhannen, miljoonan euron kysymys: mitä sinä haluat?
 |
| Valintojen äärellä. (Tämä Farmester-Myssy tuntuu olevan kaikissa päätöksistä kertovissa jutuissa päässä. Ehkä se on mun mietintämyssy.) |
Meidän koko vuosi on mennyt päätösten keskellä, tonteista taloon ja töihin. Mitkään listat eivät tuo tämän kokoluokan asioihin ratkaisua, eikä koskaan voi oikeastaan edes tietää onko päätökset lopulta oikeita vai eivät.
Sen tiedän että päätöksiä on pakko tehdä. Keskeneräiset päätökset ovat henkisesti tosi vaikeita. Keväiset ahdistukset taisivatkin isosti johtua keskeneräisistä prosesseista, sillä heti kun päätökset oli tehty, helpotti.
Isoimmat päätökset työstävät itse itseään, pyytämättä ja herkeämättä. Vievät kaistaa kaikelta muulta. Muhivat penteleet siellä aivojen takaosissa, vaikka luulet keskittyväsi lasten kanssa pelaamiseen. Saavat huokailemaan ilman syytä ja tekevät pienistäkin päätöksistä vaikeita: mekko vai housut? En minä tiedä!
Aina silloin tällöin värikkään juupaseipäs-mössön sisältä pintaan pulpahtaa vahva sanaton tunne, päätös.
Keskellä tiskaamisen sitä saattaa jäädä tuijottamaan vaahtoa. Että kyllä, se se mun päätös on. Sillä siunaaman hetkellä kun päätös nousee tietoisuuteen sieltä mielen syövereistä, se torjutaan. Pudistetaan päätä vihaisena, päästetään pysähtynyt tiskiharja taas liikkeelle ja annetaan pään sisäisen tennismatsin jatkua.
Yleensä päätösten tekemiseen auttaa aika. Jonain päivänä sitä vain huomaa, että päätökseni on tehty. Jonain päivänä sitä tietää mitä haluaa.
Sitä odotellessa voi vain käydä lukemattomilla lenkeillä, laulaa ahdistusta pois ja puhua mahdollisimman monen kanssa.
Ja tehdä päätöksiä, mitä tahansa päätöksiä. Älä mieti, miten muut suhtautuvat päätökseesi, tai miten hankalaa päätöksen toteen vieminen käytännössä olisi. Tee vain se päätös. Aloita kirjoittaa kirjettä, jossa kerrot päätöksestä. Saatat vahingossa samalla tehdä sen.
Parasta päätöksen teossa on, että aina voi tehdä uuden päätöksen. Mutta jostain se on aloitettava – tee edes yksi päätös, nyt.