36 tuntia sitten seisoin juhlatarvikekauppa Pop up kemut oven takana ja katsoin epäuskoisesti sisään. Nuo kaikki pallot pitäisi mahtua autooni.
En todellakaan ollut tajunnut, kuinka hemmetin paljon vie tilaa #varjoawards kirjoitettuna valtavina heliumilmapalloina. Jos sinä mietit samaa, voin kertoa että suunnilleen yhden farmariauton verran. Sen verran, että niiden kanssa kuski mahtuu kyllä kyytiin mutta ei näe ikkunoista ulos.
Älkää kertoko kenellekään että ajoin Turkuun asti nojaamalla enemmän ennakointiin, arviointiin ja tuuriin kuin näköön.
Päädyin kaikkien yllätykseksi ihan ehjänä Turkuun Mamman luo. Laura-Mamma, tuo Varjoawardsin neitseellinen äiti, oli taas laittanut parastaan. Roudannut menemään pöytää, tuolia, lasia ja harkkoja niin että meille oli ilmestynyt aivan oikea gaalatila Rabbit Visualsin tiloihin.
Niin kuin kaikissa gaaloissa, myös Varjoawardseissa on niin hyvää ruokaa ettei kukaan edes tajua sen olevan all vege (kiitos Roots Kitchen!) liikaa juomaa, runsaat goodie bagit ja valokuvausseinä.
Rakastan Varjoawardseissa sitä, että ne ovat kuin Turku: pienet mutta suureelliset. Ihmisiä on vähän, mutta meininki pelkkää superlatiivia. Lanteet keinuu, joululauluja lauletaan moniäänisesti, Insta storeja tehdään, katsotaan ja lähetellään, juomaa kaatuu ja se siivotaan. Otetaan kuvia joilla päädytään Iltalehteen, luetaan Jodelista uusimmat juorut meistä, syödään niin että saadaan uskottavat vauvamahat ja jaetaan kaikille palkinnot, tietysti.
Itsehän olin Vuoden Omakotirakentaja. Tuomariston mukaan sisustusblogien sarjassa inspiroiva ja rakentamiseen kannustava Kastelli-lähettiläs. Parasta.
Kaikkein eniten rakastan Varjoawardsissa ihmisiä. Tuttua ja kohta tuttuja, vanhoja rakkaita ja uusia jännittäviä. Osan kanssa vedetään samat läpät viidettä(toista) kertaa, toisten kanssa vietetään vuosipäivää ensikohtaamisesta ja mikä parasta, joidenkin kanssa tutustutaan ihan ensi kertaa.
Välillä sitä seisahtuu diskovalojen keskelle miettimään miten omituista tämä kaikki on. Kuinka emme oikeasti tunne, mutta tiedämme jo paljon. Sidoksemme toisiimme on löyhä, mutta innostava. Sitä saattaa tajuta että täällä sitä vaan bailataan menemään juuri ihan minunlaisten ihmisten keskellä, ja kuitenkin niin kaukana siitä mitä useimmiten päivisin olen. Tai kuten Vuoden Kauneimmat lauseet -Laura sen kauniimmin asetteli:
”Katselen kimaltelevia asuja ja aitoa hauskanpitoa, olen osa sitä ja sitten en kuitenkaan ole.”
Meitä kaikkia yhdistää se, että olemme joskus kotona yksin aloittaneet jotain. Blogin, snäppitilin, vlogin, tai vaikka yrityksen. Ollaan kaikki tehty jotain melko uskaliasta ja uutta ja päädytty lopulta yhteen Turun yössä laulamaan ja tanssimaan.
Onhan se nyt aivan mahtavaa! Tuo pieni kokemani jännitys on ehkä yksi Varjowardsin parhaita puolia. Joka vuosi on uusi cocktail ihmisiä, mahdollisuus uusiin legendoihin ja moneen tärkeään kohtaamiseen. En jaksa odottaa että ehkä ensi vuonna tulee taas seuraava Varjoawards kurkkuineen päivineen.
Einon upeista kuvista sen näkee: Meillä oli ihan sikahauskaa.
Kiitän sydämeni pohjasta kaikkia ihania paikalle tulleita ja ihan erityisesti järjestäjäporukkaamme Emmi, Päivi, Maiju, Eino, Janna, ja tietysti Laura. Ilman sinua tätä ei olisi.
Ja nyt, koska roudasin ne saatanan pallot henkeni uhalla Turkuun, tässä niitä vielä lisää:
Ensimmäinen kuva Kaisa / No Home Without You, toinen kuva sekä viimeiset pallojubileet minun, kaikki muut Eino Nurmisto.