Miksi teen itselleni näitä tilanteita? Varmaan siksi, että olisi tänne jotain kerrottavaa.
Eilen päätimme lähteä kaveriperheen kanssa saariretkelle Isoon Vasikkasaareen. Kyseisessä perheessä on kaksi ihanaa lasta, Ykkösen ja Kakkosen ikätoverit, sekä tietenkin mahtivanhemmat. Heiltä lähti koko perhe, joten ajattelin että ehkä me pärjätään. Ja pärjättiinhän me, mutta en mä tätä päivää kovin rentouttavaksi sanoisi.
Itselleni epätyypillisesti osasin olla stressaamatta päivän logistiikasta ja tavararoudauksesta etukäteen, sykin vain hienosti aamulla kamat kasaan. Kärräsin lapset vaunuissa autolle, iskin vekarat penkkeihinsä ja opettelin samaan syssyyn kasaamaan meidän vaunut. Tähän asti kaikki superhyvin, oltiin jopa etuajassa ja keli mahtava.
Parkkipaikalla haistan sinapin suloisenkatkeran tuoksahduksen palaneen käryä, tietenkin vain hetki ennen yhteysaluksen lähtöä. Onneksi on sijaisperhe! Mahtivanhemmat K&M ottivat huollettavakseen yhden ylimääräisen vauvan kun kiidin Ykkösen kanssa vessaan tappelemaan vaippaa vaihtamaan. Ehdittiin laivaan ja kaikki hyvin, mitä nyt siellä taas imetin yhtä lasta samalla kun yritin pitää toista tappamasta itseään joko tiputtautumalla laivan perästä tai putoamalla penkiltä. Stressikerroin kova. Myös perillä asiat sujui suhteellisen mallikkaasti, kun yksi aikuisista syöttää lapsia, yksi nukuttaa vauvoja ja loput imettää. Venaas nyt, montako meitä olikaan? Päivä tuntui kuitenkin hurahtavan vaihdellen 0-4 lapsen vahtimiseen, varsinkin kun nämä meidän yksilöt ovat luokkaa ”Nukahdan vasta jos sen vaihtoehtona on kuolema”.
Kuolema alkoi ilmeisesti lähestyä kotimatkalla, jolloin Ykkönenkin lopulta luovutti ja simahti autoon. Likaisena, varmaan nälkäisenä ja janoisena, ja takuuvarmasti D-vitamiinia saaneena. Eli todella onnellisena leluhauvaa puristaen.
Entäs minä? No minä roudasin edelleen nukkuvat lapset sisään, jätin auton luvattomasti sisäpihalle, ryntäsin sisään syömään (oma lounas luonnollisesti unohdettu päivän aikana) ja join yhden Coronan. Nyt helpottaa.
Päivä piti kuitenkin sisällään niin paljon vauhtia, vaaratilanteita, kaaootista kamahelvettiä, auringonporotusta ”ei ei ei sä et VOI nyt mennä sinne ja missä sun kengät taas on??” -huutoja, lätäkköön astuvia lapsia ja kaatuvia lastenvaunuja, etten ehkä ihan heti huomenna lähde uudestaan. Seuraavalla retkellä saisi olla Insinööri mukana, jotta minäkin voisin esim istua alas (imettämättä).
Having said that, iso iso kiitos T-perheelle ihan oikeasti mukavasta kesäpäivästä, ja etenkin kaikesta avusta! Olen teille taas kerran paljon velkaa, esim. ruokaa ja laivalippuja. Toivoo kolmas lapsenne ja sen lapset.
 |
| Kerran heitin jalat ihan kuulkaa rennoksi. |
 |
| Ahhh. |
 |
| Hyvä yritys, mutta 50% ei nukkunut. |
 |
| Tätä se oli, hela dagen. |