Olemme saavuttaneet taas muutamia virstanpylväitä lasten kasvamisessa:
1. Ykkönen oppi tekemään itselleen ponnarin.
2. Kakkonen kiinnostui pikkulegoista (ja lasten on jopa nähty rakentavan niitä yhdessä, sovussa!)
3. Ykkönen kävi yökylässä kaverinsa luona.
Tämä viimeinen oli todella jännä tapahtuma. Siitä on puhuttu jo varmaankin kuukausien ajan; suunniteltu kuka menisi kenen luo, mitä siellä tehtäisiin ja minä päivänä se onnistuisi.
Tuli sata asiaa lykkäävää tautia ja monta unohdusta, kunnes vihdoin erään keskiviikkona kysyin ex-tempore Ykkösen parhaan tarhakaverin äidiltä kävisikö huominen. Sehän kävi.
Sitä innon määrää kun pieni iso tyttö pakkasi itselleen yökyläreppua! Mukaan lähti itse valitut yöppärit, päivävaatteet seuraavalle päivälle, hammasharja, unilelu, lukulamppu ja uusin Aku ankan taskari. Mihinkään ei tarvinnut puuttua, ihan oikein oli kaikki valittu.
Ykkönen nukkui reppunsa vieressä, tietysti. Aamulla oli maha kipeä. Opimme siis samalla, miltä tuntuu kun perhoset lepattavat vatsassa. Sopimalla että aina saa soittaa kotiin saatiin kuitenkin perhoset lennätettyä jonkun toisen mahaan.
Hyvinhän niillä meni. Päivälliseksi oli itsetehtyjä hodareita, kaverin äiti lahjoi pienillä herkuilla ja pehmoleluilla, ja tytöt valvoi yhteentoista asti pippelijuttuja kikatellen. Aamiaiseksi oli kuulemma ollut maailman parasta ruisleipää ja voita eikä yhtään väsyttänyt vaikka ”herättiin varmaan tuntia aikasemmin kuin me kotona!”
Puhelin ei soinut eikä ketään pitänyt noutaa keskellä yötä kotiin. Täysi onnistuminen siis!
Paitsi Ykkösen kaverin mielestä. Aamulla hän kertoi tarhassa, että oikeastaan kaikki meni pieleen:
”Me ei kerrottu kummitusjuttuja, ei saatu karkkisäilöä varastettua eikä edes jaksettu valvoa koko yötä.”
Vitsi noi pienet on kyllä ihania.