Päivän huonot ideat

0 No tags Permalink

Huonojen ideoiden laatikko on taas avattu. Kas näin tehdään rotinat Valeäidin tyyliin:

Päätä valmistella seuraavaksi päiväksi rotinat hyvälle ystävälle, joka on juuri karistanut yhden ison riippakiven mahastaan. Keksi sekä tehdä ruokaa että leipoa. Aloita urakka kummankin lapsen ollessa hereillä. Muista ensin luvata taaperolle, että kohta lähdetään puistoon. Tarkista myös, että vauva on valmiiksi erittäin väsynyt eikä oikein saa unen päästä kiinni. Bonuspisteitä saat, jos taapero on myös nälkäinen.

Kun olet saanut koko keittiön sotkettua, ja valmistettua puolet ruoasta yhdellä kädellä taaperon roikkuessa toisessa ruoan ja huomion perään itkien, yritä tehdä pullataikina. Pullataikinan valmistuessa on parasta, jos huomaat että sinulla on kiire tanssitunnille. Jätä pullat kohoamaan tripla-ajaksi. Muista ottaa aiemmin valmistamasi mauton ja aivan liian makaroninen vuoka uunista.

Palatessasi tanssitunnilta, aloita liian kauan kohonneen pullan jatkokäsittely. Pyörittele pullia vauvan huutaessa nälkää lattialla, ja taaperon vaatissa huomiota, tai oikeastaan yöunille valmistautumista. Tässä vaiheessa on hyvä varmistaa, että ennakoit päivällä koko tilannetta niin, että sovit miehellesi harrasteillan. Tanssituntihan oli siitä hyvä lisä tähän soppaan, että saat jatkaa valmisteluita hikisenä ja likaisella tukalla.

Noniin, ne pullat. Valmista pullien täyte, lasten edelleen karjuessa. Huomaat että kiireessä ja stressissä jotain meni vikaan, ja täyte on koostumukseltaan jotain… ihan muuta. Laita pullat uuniin ja iske vauva tissille. Kun olet saanut henkeä vedettyä ja vauva syötyä, haistat pullat. Fuck, ne on siis jo palamassa. Revi pullat äkkiä uunista, polta itsesti samalla. Totea että niistä osa on niin rumia, että Insinööri ja Ykkönen saa kanssa maistiaiset. Samalla kun pakkaat sitä aiemmin valmistunutta vuokaa rasioihin, jolloin se leviää entisten vikojensa lisäksi rumannäköiseksi, maista juuri uunista tullutta pullaa.

Polta kielesi, huulesi ja sormesi jolle sitä vääränlaista täytettä valuu väärän koostumuksen takia, ja huomaa, että maku on sentään ihan suht hyvä. Jos jotain siltä palaneelta kieleltäsi maistat.

Totea, että ajatus se kai on tässäkin tärkein, ja että se imettävä nainen saa vaan luvan syödä tätä kun se niitä kaloreita kerran tarvitsee. Varoita ko. maitotehdasta Facebookissa ja kirjota blogiin onnettomuuden taustat, niin se ei kehtaa valittaa vaan syö tyytyväisenä vaivalla tekemääsi ”herkkua”.

0 No tags Permalink

Valeäidistä valenaiseksi

0 No tags Permalink

Törmäsin eilen kaveriin Kampissa. Ei kai siinä mitään ihmeellistä. Mutta kun huomasin hänet siksi, että bongasin hänen lapsensa hissistä, ja huikkasin suoraan ”ootteko menossa kolmanteen?”, tajuan jotain peruuttamatonta tapahtuneen. Minä olen äitiytymässä (Oniako se oli, joka tätä termiä käytti, well said).

Jotenkin on käynyt niin, että nykyään on ihan luontevaa olla itse peseytymättä vaikka vuorokauteen kun sopivaa hetkeä ei löydy. Päälle etsiytyy verkkarit tai liian isot farkut jo kolmatta päivää, ja paita sopivin tahrankestoisin värein ja tissiluukuin varustettuna. Ulko-ovella heitän jalkaan tennarit ja olen ylpeä jos ehdin sinä päivänä laittaa oikein ripsiväriä. Puistossa kyselen tottuneesti imelällä hymyllä varustettuna ventovierailta ”minkäs ikäinen hän on” ja kannustan tuntemattomia tahmatassuja kun ne niin hienosti otti niistä mun yli-isoista farkuista kiinni ja nousi pystyyn. Matkalla käyn ruokakaupassa ostamassa litroittain maitoa ja makaronilaatikkoainekset. Peilistä katselen ihaillen kun sieltä katseli niin laittautunut nainen (se ripsari) ja kotona leikkaan kynnet ettei ne taas raapisi lapsia. Mielessä kuplii ajatus timanttisormusten poistamisesta ”vain hetkeksi” ettei ne olisi koko ajan likaiset, ja kun eihän mulla muitakaan koruja ikinä ole. Käsilaukun tilalle olen harkinnut vakavissani pelkkää hoitolaukkua. Illalla tehdessäni heräteostoksia lastenvaatteiden verkkokaupoissa huomaan, etten ole syönyt kauheasti koko päivänä, tai jos olenkin niin herkullisuus on ollut luokkaa Kalastajan Pata ala Piltti. Paitsi tietenkin ne lapselta salaa syödyt, päivällä kaupasta ostetut karkit. Yöllä saatan pyöriä unettomana, kun suunnittelen ensi viikon ruokalistoja, mietin lähialueen päiväkoteja ja pohdin olisiko sen välikausihaalarin sittenkin oltava koko 92.

Siis mitä helvettiä???

Missä on se korkojen päällä kipsuttava, pitkäkyntinen, aina korujen kerrostama, kiroileva, herkutteleva, liian kalliita vaatteita ostava, hedonistinen, naurava, vittuileva, ihana minä?

Missä on liian pitkäksi venyneet ravintolaillat, joissa aina otan jälkkäriä vaikka olen jo ihan täynnä, sosiaalisesta paineesta ja miellyttämisen halusta (uskokoon ken haluaa) juodut shotit ja skumpat, ne rakot jotka tulee kun tanssii aamuun asti, missä on liian kalliit käsilaukut ja vartin tuska vaatekaapin edessä vaikka oikeasti silloin oli vaikka mitä päällepantavaa? Missä on urheilumattomuuden huonot tekosyyt, ja toisaalta kaikenmaailman spinningit?

Kyllähän mä tiedän missä ne on.

Ne on tuolla tiskivuoren alla, pyykkikoneen uumenissa, legopalikoiden välissä ja mitä suurimissa määrin äidinmaidon peittämiä.

Huomisesta alkaen elän edes hetken sellaista toisenlaista elämää. Aion ryhtyä vallan anarkistiksi. Vedän päälle silkkipaidan ja minihameen, korkeat korot ja pinkit kynnet. Ripsiä ja kynsiä en ehdi tässä välissä laitattaa, mutta kyllä nekin vielä. Sitten menen leikkipuistoon ja kysyn muilta aikuisilta ”moi, mitäs sä teet työksesi?” ja ignoraan niiden lapset, ellen huomauta että ethän viitsi tätä mun paitaa tahria. Sitten ajan autolla ilman lapsia Turkuun, kirjottaudun hotellihuoneeseen sisään ja vedän kamalat kännit. Ne korot heitän kattoon aamuun asti, skumppaa metsästän vielä viideltä ja aamulla on paha olo. Enkä muuten ajattele kertaakaan, että lapseni on jossain 3,5h ajomatkan päässä, eikä ole varmuutta saako se syödäkseen ilman minua.

Uskokoon ken haluaa.

0 No tags Permalink

Puhuva natsi

0 No tags Permalink

Voi miten ihanaa, talouteemme on saapunut upouusi nalkuttaja! Ykkönen on omaksunut niin hienosti äitinsä roolin, että ihan ylpeydestä pakahdun!

Insinööri on nyt tällä viikolla lähtenyt töihin aina ennen kuin me muut kotona ”lomailevat” ollaan herätty. Kaksi aamua Ykkönen ihmetteli tätä ja kerroin että isi on mennyt töihin. Kun tänä aamuna isi ei ollutkaan vielä töissä (”ei jaksanut herätä”, nukkui siis pommiin sanon minä), Ykkönen oli ihmetystä täynnä. Hetken pällisteltyään se meni takaisin omaan huoneeseensa, haki sieltä lipaston päältä kellon, toi sen takaisin meidän makkariin ja tokaisi tomerasti: ”Nakke töihin!” (nimi muutettu). Tuli muuten Insinöörille kiire ja kyllä sai vekara monta kehua ja ylimääräistä pusua.

Sen lisäksi että Ykkönen on keksinyt meidän etunimet (Insinööri menee vielä vähän väärin ja ulos tulee tuo varsin hauska Nakke), puhetta saadaan kuulla jatkuvasti enemmän. Etenkin tiukan paikan tullen sanoja löytyy yllättävän paljon. Eilen oli opittava ”saisko, kiitos”, koska pullaa ei herunut pelkällä ”anna anna anna” -mantralla. Tänään piti sanoa J-miehelle ”Tämä on minun auto” (ei ollut) koska J meinasi sen röyhkeästi varastaa (ei meinannut). Lääkärissäkin tuli sujuvasti ”äiti, auta, pois”, mikä tietenkin lämmittää äidin sydäntä lapsen itkiessä raastavasti.

Lisääntyvä puhe tuottaa pieniä kasvatuksellisia ongelmia. Ensinnäkin siitä seuraa tilanteita, joissa kehun vuolaasti väärin tekevää lasta, kuten tänään sen auton omimisen kanssa. Toiseksi se antaa Ykköselle aivan uusia kinuamisen, mankumisen, kitisemisen, kiukkuamisen ja muuten vain ärsyttävänä olemisen välineitä. Miksi olla vain itkuinen kun voi sanallisesti vaatia iltamaitoa tai tuttia? Kohta se oppii sanomaan sen ”sattuu” sopivasti silloin kun yritämme häntä ystävällisesti (fyysisesti) ohjata muuhun toimeen esim. lyömisen sijaan.

Tää on vaan niin tätä. Uudet kehitysvaiheet tuo aina mukanaan myös uudet karseudet.

0 No tags Permalink