Naamat

Nyt on pakko muuttaa omaa sääntöä, ja näyttää vähän Kakkosen naamaa täällä. Normaalisti saisitte olla onnellisia, koska kyseessä on nykyään aika komea kolli. Mutta valitettavasti tällä hetkellä tossa naamassa ei ole oikein mitään ihasteltavaa. Kävi katsokaas muutama pieni ”tapahtuma” erään viikon aikana.

Alle kaksi viikkoa sitten se näytti tältä. Erikoista kuvassa on kukkapuskan lisäksi se, että silloin oli vielä talvivaatekeli, ja lapselle kauniin sileä naama.

Saman päivän iltana se näytti tältä.

Pelottaako? Niin muakin. 
Seuraavana päivänä oli koko tanssiesitysiltafarssi oksennuksineen kaikkineen. 

Sitä seuranneena aamuna ja sain Insinööriltä meilin otsikolla ”pannut kerhon hiekkalaatikosta alas”, ja mukana lähetetyssä kuvassa joku ennen niin söpö näytti tältä. 

Sitten se lepäsi yhden yön, siirtyi seuraavana aamuna sisäpihalle, veti nenälleen ja näytti tältä.

Saman päivän iltapäivän Insinööri rikkoi iPadin. 
Sitten lähdettiin mökille, ja kilometrin matkustuttuamme minä tein tämän. 

..enkä muuten enää tykkää meidän autosta, en ainakaan sen takaluukusta. 
Mutta ei se mitään, sillä pidettyäni tunnin verran kohta tippuvan pikkurillikynteni päällä jääpussia, sain ihan uutta ajateltavaa.

No yrjöhän se tässä taas hei! Ja näin on lapsi numero kaksikin todettu matkapahoinvoivaksi.
Väliin yksi kuva melkein parantuneesta sinkkinaamasta. 

Viikon lopulla Kakkonen osoitti lisää kiipeilytaitojaan, ja tuli mun kanssa aamiaiselle. 

Sillä aikaa kun mutsi otti kuvia, kävi näin.

Tähän väliin taas yksi melkein parantunut naama. Paitsi ai niin, siihen lisättiin silloin viikonloppuna pari hassua hyttysenpuremaa. (Saa muuten kivoja katseita jos puhuu vesirokosta tälläisen lapsen lähellä, hihihihihih vaan kaikki te hysteeriset kanssamutsit!)

Mutta hei, ei se mitään, täysin suojeluvaistoton ja epävahdittu meno elämä jatkuu! Ketä kiinnostaa jotkut pienet naarmut, kun maailmassa on vielä niin paljon kiivettävää.