Tietoa mainostajalle ›

Vähemmän tekosyitä, enemmän syitä

0 No tags Permalink

Nämä epilepsiakoivet on täällä reissussa juosseet aika reippaasti. Kanjoneita ja teitä ylös alas, auringonpaisteessa, omistajallaan hymy huulilla. Matkan aikana muistin, että olen onnellisin silloin kun urheilen, edes vähän. Miksen tee tätä kotona useammin?

Havahduin huomaamaan, että liitän urheiluun helposti negatiivisia asioita. Sitä pitäisi tehdä, se on kauhean vaikeaa järjestää ja olen siinä kuitenkin huono. Juoksen hitaasti, kädet löllyy, eikä lihakset kasva mistään. Ja vaikka miten repisin, olen silti löysäliini. Urheilu on mulle helposti suorittamista, jotain inhottavaa mutta pakollista, jota pitää tehdä hampaat irvessä, väkisin kehittyen, vaikka ikinä ei tekisi mieli.

Ihan paskapuhetta. Kun oikein normaalein silmin itseäni katson, huomaan, että liikunnassa on paljon hyvää, ja paljon sellaista josta minäkin nautin. Miksi siis pakotan itseni ajattelemaan lannistuneesti, tavoittelemaan asioita, joiden luulen olevan tärkeitä? Ei mun tarvitse (enkä ikinä voisi) olla fitness-malli, pakonomainen crossfittaaja tai neljäsataa kilsaa hiihtävä maratoonari. Ei mun tarvitse ylipäänsä tähdätä mihinkään. Voin ihan hyvin olla vain onnellinen, liikunnallinen ihminen, joka jaksaa oman arkensa ja mahtuu kivasti vaatteisiin.

Tähän tarvitaan asennemuutos. On päästävä pois tekosyiden vähentämisestä, ja siirryttävä syiden löytämiseen. Tiedän että se on mahdollista, koska se on jo monta kertaa vahingossa tapahtunut. Vasta sitten kun alan ajatella urheilua, siitä tule vaikeaa. Pitäisi yrittää kovemmin olla yrittämättä niin kovasti. Tai ei, ei mitään pitäisi tehdä. Ton sanan voisi kokonaan pyyhkiä omasta sanavarastosta. Yritetään toista ajattelutapaa.

Minä haluan urheilla, liikkua, hengästyä ja hikoilla, koska:

  • Tuntuu hyvältä liikkua, sillä tuntuu hyvältä tehdä kropalleen palvelus. Jokainen tiheä hengähdys kertoo, että teen tälle elämänpituiselle ajoneuvolleni hyvää, pidennän moottorin elinikää. Oli se sitten iso loikka tai pieni venytys, kroppa kiittää. 
  • Silloin olen onnistuja. Joko siksi, että juoksin vähän aiempaa kevyemmin tai nopeammin, tai siksi että selvisin hengissä, vaikka sen päivän urheilu olikin kamalaa. Koskaan olo ei ole epäonnistunut luuseri, eikä urheilusuoritus ikinä kaduta (samaa ei voi sanoa karkkiövereistä). 
  • Mielenterveys säilyy. Se vaan on niin. Urheilun aikana ja jälkeen on parempi olo itsestään, parisuhteestaan, töistään ja tiskeistä. Kaikki tuntuu kevyemmältä. Lisäbonuksena vaikeat aivopähkinät aukeavat yleensä parhaiten tylsissä kestävyyslajeissa. Tästäkin tekstistä iso osa valmistui juoksulenkillä. 
  • Jaksan paremmin. Iänikuinen kaverini ja tekosyiden numero yksi on väsymys. Se on ihan oikea tila, mutta se helpottaa ja sitä jaksaa paremmin, jos kropalle antaa vähän liikettä. Ruuhkavuodet nimenomaan ajavat urheilemaan!
  • Näytän paremmalta. Enkä pelkästään siksi, että kropassa on vähän ryhtiä, vaan erityisesti siksi, että arvostan itseäni enemmän. Kannan vastahuolettua kroppaani paremmin ja tunnen itseni kauniimmaksi. 
  • Saan käyttää päheitä vaatteita. Milloin muulloin voin vetää neonväriset hiihtoleggarit jalkaan?

Kun asiaa näin katsoo, huomaa, että liikunta on palkinto, ei rangaistus.

Tämähän on siisti juttu! Nyt on aika keksiä paljon lisää hyviä syitä. Ei tekosyitä siihen, miksi en urheile, vaan syitä siihen, miksi tänäänkin haluan tehdä jotain. Se on oikeastaan tosi helppoa. Tänään syy oli tämä teksti, eilen huikeat maisemat. Useimpina päivinä syy on räjähtävä pää, ja joka torstai koris. Ensi viikolla syy on jet lag ja uudet vaatteet. Ihan jokaiselle päivälle on helpompi keksiä joku parempi syy kuin se maailman paskin pitäisi urheilla. 

Mitkä on teidän parhaat syyt?

0 No tags Permalink

Comments are closed.