Tämä teksti on lojunut viikon verran valmiina Bloggerin hallintasivuilla. Olisi pitänyt taas julkaista heti, kun nämä jutut eniten velloi mielessä, nyt en ole enää ihan varma onko kaikki sittenkään taas ollut niin dramaattista (tälläinen rauhoittuva tarkasteleminen ja ”yön yli miettiminen” ei selkeästi sovi minulle). Toisaalta, sain tähän lisäpontta ja todistetta mietteilleni taas lauantaina kun tapasin pitkästä aikaa kahta ihanaa ystävää, ja meillä oli jotenkin superkivaa. Oli helpompaa taas kuulua joukkoon, nyt kun olen oikeasti siinä (työ)joukossa. Niinpä Facebookissa heittämäni postaushaasteen kunniaksi laitan tämän julki sitten kuitenkin. Hyvää syvällistä maanantaita kaikille!
****
Viimeisen vuoden, tai ehkä kahden ja puolen, aikana olen muuttunut kameleontiksi. Vaihtanut puheenaiheita, kirosanojen määrää ja naurun aiheita seuran mukaan. Toisille jauhanut loputtomiin univelasta ja kakan koostumuksesta, toisten kanssa pohtinut helmojen pituuksia ja menneitä kommelluksia, toisille nalkuttanut pesemättömistä tuttipulloista ja joillekin kertonut kepeän iloisia, (siis yleensä vähän teennäisiä) kuulumisia.
Olen katsellut kärpäsenä katossa ihan absurdeja tilanteita; sellaisia, joissa huomaan olevani kaikista levollisin aivan vieraassa seurassa, ja sellaisia joissa näyttelen tutussa seurassa täysillä paljastumista peläten. Että olenkin ollut eniten oma itseni joko täysin ventovieraiden kanssa, tai sitten sellaisten seurassa, jonka kanssa yhteistä on lähtökohtaisesti jälkikasvun määrä. Mutta omien vanhojen ystävien, niiden tosi läheisten ja rakkaiden, seurassa huomaan olevani varpaillani. Puhunkohan nyt liikaa lapsista? En kai kuulosta siltä, että olen katoamassa siihen pimeään aukkoon? Kuulostanko siltä, että luulen tietäväni lapsista kaiken? Näihin työjuttuihin en ainakaan taida voida sanoa mitään*.
Tiedättekö, mitä tälläisesta seuraa? Kun yrittää jatkuvasti miettiä, mitä toinen saattaisi sinusta pahimmillaan ajatella, ylitulkitsee pieniä katseita ja hymynkareita ja päättää toisen puolesta, mikä on kiinnostavaa, unohtaa melko pian miten siinä omassa seurassa kuuluisi olla. Ja muuttuu muuten samalla aika epäkiinnostavaksi ja huonoksi seuraksi.