Olen tainnut yliarvioida itseni. Aika pahasti. Pakko se on rehellisesti myöntää, että ajattelin sen kympin olevan aika läpihuutojuttu. Olenhan sen ennenkin juossut, hitto, oon kahdesti juossu sen yli tuplasti! Ja kyllähän mä olen välillä nytkin juossut, ja ihan hyvin se on menny. Kai? Jossain epäflunssani (mystinen nenätukkeuma, joka ei selkeästi olekaan flunssaa. Eikä kyllä hernekään.) huuruissa keksin kokeilla tänään edes puolikkaan kympin juoksemista. Muut haasteen mammat on jo ostanu uusia kenkiä, kellottanu lenkkejään ja tehnyt itselleen juoksutreeniohjelman. Kiesus sentään, pakkohan sitä on sitten edes kokeilla! Siispä Kakkonen vaunuihin, Ykkönen ja Insinööri uimahalliin ja menoksi. Mitä siitä, että pakkasta on liikaa, varusteet on antiikkiset ja kesäiset, ja että se nenä. Nyt menoksi.
Suoritettu (melkein) viiden kilsan ja 39 minuutin lenkki fiiliksineen ja ajatuksineen eteni suunnilleen näin kilometreittäin:
- 0-1: Tämähän on ihan mukavaa
- 1-2: Tästä tulee muuten varmaan vahingossa yli viisi kilsaa, täytyykin tarkistaa paljonko nyt on. Siis mitä ****, PUOLITOISTA???
- 2-3: Voi saatana. Mihin mä olen oikein lupautunut?
- 3-4: Täytyykin muistaa kysyä saatiinko me se Tena sponssiksi
- 3-4: No nyt alkaa vauhti löytyä! Toi äsken ohi vilahtanut 72v röökaaja nyt vaan oli varmaan joku entinen maratoonari.
- 3-4: Aika pitkä tää Disco Ensemblen uusi levy, mähän olen juossut jo varmaan tunnin.
- 4-4,5: Jos ottaa polvi- ja selkäleikkauksen, saiskohan tissit kaupan päälle?
- 4,5-4,8: Kyllä nyt varmaan tarvii käydä muuten kaupassa, johan tässä melkein tuli se viisi täyteen. Kuka nyt jotain kahtasataa metriä huomioi.
Niin siinä taas kävi, että juokseminen on ihan perseestä. Ekat viisi minuuttia on ihan elämänsä kunnossa, kepeäaskelinen voittaja. Sitten 12-13 minuutin kohdalla toivoo nopeaa kuolemaa tai edes kohtuullista matkaa. Loppumatkassa syketaso ja hengitys alkaa tuntua mukavilta, vauhti on kohtuullinen (ainakin henkisesti), mutta nivelet alkaa rutista. Juuri ennen maalia sitä suunnittelee päässään lukuisia tulevia aamulenkkejä ja viikonloppumaratoneja, onhan tämä lenkkeily sentään varsin hyvä ja kätevä harrastus. Jälkikäteen on hikinen voittaja ja luulee tekevänsä tämän vielä usein. Seuraavana päivänä kävelee kumarassa rakkojensa yli ja ostaa kolme suklaalevyä.
Näiden vanhojen viisauksien lisäksi opin, että talvijuoksukengissäkin olisi varmaan puolensa, tuplarattaiden kera on kohtuullisen rasittavaa juosta, ja että surkeakuntoisen juoksijan näköjään spottaa kaupassa helposti. Ilmeistä päätellen olin saavuttanut sen tavoitellun violetin sävyn. Ja niitä suklaalveyjä en edes saanut mukaani kun tililtä oli rahat loppu. Hups.