Ykkösellä on selkeästi alkanut joku ihan uudenlainen sosiaalinen kausi. Se tuntuu saavan kavereita ihan silmänräpäyksessä, ja jää muistelemaan niitä aina moneksi päiväksi, vaikka uusi tuttavuus olisikin ollut kaverina vain yhden keinuttelun ajan puistossa. Lego- ja junaleikeissäkin on oleellista että ”tyypeillä” on kaveri. Kunnianarvoista Legojen sukua olevat María ja Pedrokin olivat yhdessä karkuteillä parin päivän ajan (löytyivät kirjojen välistä piilottelemasta, kuka lie ne sinne hävittänyt). Pistää jopa miettimään, olisiko aika aloittaa taas jokin harrastus, vaikkapa kerho? Nähdäänköhän me riittävästi muita lapsia viikottain vai pitäisikö oikeasti harrastaa jotain sosiaalista kanssakäymistä kun se siitä niin nauttii?
Ainakin tänään oli helppo innostaa Ykkönen mukaan Kakkosen 8kk neuvolaan (71cm ja 9,4kg, ei kuulemma kasvanut tarpeeksi. Hmph), kun kerroin että neuvolan jälkeen tavataan uusia kavereita. Niinpä Ykkönen odotti kärsivällisesti tunnin mittausten ja ronkkimisten ajan, ja juoksi sen päätyttyä innosta puhkuen Kaapoa ja Elvistä vastaan. Siitä alkoi monta tuntia kestänyt ihana uusi kaveruus, jonka aikana juostiin puistossa, tehtiin hiekkakakkuja, syötiin lounasta ja rakennettiin junarataa. Eikä edes juurikaan tapeltu.
Kakkonenkin löysi Elviksestä hyvän taistelutoverin, jonka kanssa oli mukavaa syödä lattialta omia ruokajämiä ja konttailla isompien perässä. Niin rakastuivat kumpikin Mintun ihaniin poikiin, että kotiinlähdön hetkellä piti vielä jäädä aika kauaksi aikaa oven taakse kuikuilemaan ja pusuja vaihtamaan.
Ja kun uudet kaverit vihdoin ihan oikeasti lähti eikä enää palanneet vilkuttelemaan, alkoi hetken kestänyt ”Missä Kaapo on?” -kyselytunti. Kirkkain silmin valehtelin että Kaapo meni nukkumaan, jonka seurauksena myös huippuunsa viritetty leikkikone suostui menemään päikkäreille. Viimeisenä letkautuksena ennen suloisen unen saapumista se vielä vahvisti: ”oli kiva nähdä”.
No niin kyllä oli, kiitos koko pesueelle!