Nipistäkää mua, en ole varma onko tämä oikeaa elämää.
Se toki puhuu todellisuuden puolesta, että tämä blogi on leikkinyt kuollutta taas hyvän tovin, mutta korjataan se ja kurkataan samalla, mitä tässä välissä on tapahtunut.
Kuvat kertovat oleellisen, jatketaan sanoilla näiden jälkeen.
Ai joo ja sitten unohtui vielä se yksi kuva, jossa mun kirja (MUN KIRJA!!!) on BookBeatissa ykkösenä ”nousussa nyt” -listalla. Sinne se singahti tänään, huh huh!
Tässä tulee se nipistäkää mua -kohta: viikko sitten tähän aikaan mua jännitti, että pian ihmiset saa lukea mun (mielestäni) haparoivan yrityksen romaanikirjallisuuteen. Ja nyt, sitä on lukenut on valtava määrä ihmisiä, joista moni on tykännyt siitä?
(Tietysti on myös paljon heitä, jotka eivät tykänneet, mutta olen iloinen, ettei he tule sankoin joukoin sitä kertomaan. Aion todellakin jatkaa samalla linjalla eli yritän olla katsomatta mitään palautteita mutta päästän pienet ilopissat jokaisesta kivasta kommentista.)
Palaan todellisuuteen kertomalla, että syyskauden (huom, ei syksyn!) eka flunssa on täällä ja vieressäni istuva pieni ihminen katsoo aivoja sulattavaa, tekoälyn dubbaamaa tubevideota jostain kaloista.
Pienin on vielä pystyssä ja päiväkodissa. Hän palaa muutaman tunnin päästä tivaamaan multa miksei me voida pelata tai miksi me ei voida mennä sisäleikkipuistoon tai jotain muuta hänen loppumattomasta syyte- ja vaatimuslistastaan. Lapset, uskomattomasti pokkaa!!
Siihen asti yritän jatkaa sen miettimistä, että mitä Mialle ja muille käy sillä niin se vain kuulkaa on, että kirjan kakkososa on aloitettava nyt tai mieluummin eilen, jotta saan sen pian teille käsiin.
Kiitos, että olette siellä ja kiitos, jos jaksatte tekin lukea Orkideahuijauksen! Se on aika hyvä!