Olen elämässäni monta kertaa haaveillut kirjaretriitistä ja pari kertaa lähtenyt sellaiselle. Ei ole onnannut. Kaikesta hyvästä tahdosta huolimatta mitään ei ole syntynyt tai en ole osannut oikein rauhoittua homman pariin.
Vaan nyt!
Kuulkaa salaisuus taisi olla se, että nappaa kaverin mukaan, erityisesti sellaisen, joka myös kirjoittaa just nyt jotain, tämä oli tärkeää! Samoin oli tärkeää että ostetaan kaupasta valmista ruokaa ja karkkia ja asettaudutaan kesämökille syksyllä, niin ettei ulkoilma varsinaisesti houkuttele.
Kirjoitin Marian läsnäolon innoittamana puolentoista vuorokauden aikana noin 40% mun kirjan ekasta osasta. Jos lasken oikein, kirjoitin 10-15 lukua tyhjistä tai kokonaan uudelleen vanhoista. Mulla oli aika paljon editoitavaa tässä kohtaa ja työstin sitkeästi kohti päätepistettä, jonka olin jo kuukausia sitten kirjoittanut.
Referenssiksi, kirjoitan yleensä noin 0.5-1 lukua päivässä, yksi luku on noin 4-10 liuskaa eli Wordin sivua. Nyt siis noin kymmenkertaisen määrään.
Ja simsala-fakin-bim: Tämän reissun jälkeen mulla on ykkösosa melkein kasassa. Tarkemmin: 27 lukua, 106 sivua ehjää tarinaa, jossa on järkeä ja kiinnostavat hahmot. Sain jopa pari tosi isoa oivallusta tän rutistuksen aikana, vaikka ja koska kirjoitin niin että silmiin ja sormiin sattui.
Tultiin Marian kanssa sunnuntai-iltana meidän mökille ja vaan löllöteltiin. Kannettiin vedet pimeässä kännykän valon avulla, sytytettiin tulet, käytiin saunassa, syötiin karkkia ja asetuttiin. Tiistaina aloitettiin heti aamusta kirjoittaa. Monta, monta tuntia me vain lasittuneina katsottiin koneitamme ja näppäimistöt kilkatti. Yksi valmisruoan kokoinen tauko meillä oli.
Sitten alkoi aivot vähän sulaa, joten käytiin 1,5h metsäkävelyllä, jonka jälkeen taas naputinaputinaputi. Illalla laitettiin uuniin ruokaa tulemaan, kirjoitettiin taas vähän (ja ihan vähän unohdettiin se ruoka sinne uuniin), sitten ruoka, sauna, yhteinen hetki tavoitekorttien kanssa ja nukkumaan.
Tänään: klo 9-14 niin rajua naputusta että silmiin sattui. Kamat kasaan ja kotiin.
TÄTÄ mä olen retriiteiltä odottanut! Niin siistiä! Kaiken prioriteettinä oli vain kirjoittaminen, mikään muu ei tullut tielle. Ei oikeiden vaatteiden pukeminen, ruoanlaitto (koska Maria teki sen, kröhöm ja kiitos!) lapset tai muut työt. Ja tulosta syntyi.
Mikä parasta, mulla on nyt hyvin vahva tunne, että tää kirja valmistuu (ajallaan) ja että siitä tulee hyvä. Huijarisyndrooma on nyt vihdoin selätetty, vaikka tiedän että töitä on ihan pirusti jäljellä ja esim nämä kaikki 106 sivua saattaa vielä mennä uusiksi. Mut tää tarina on hyvä. Nää hahmot on hyviä. I can do this!
Mitään muuta en olekaan tehnyt tässä sitten sunnuntai-illan ja yritän palailla esimerkiksi sähköpostien ja todellisuuden äärelle, vaikka oikeasti ei tekisi mieli. Oon niiiin lähellä sitä OSA1 valmistumista, että tekisi mieli nytkin vähän kirjoittaa. Kaksi vaivaista lukua puuttuu ja tiedän jo mitä niihin tulee, saanko tänään jatkaa??
Mutta ei auta: kotona odotti yksi korvatulehdus, paketillinen piparitaikinaa joka piti heti paistaa äiti ja ihana, rakas kaaos.
Kiitos Maria-muruseni, tää oli paras retriitti koskaan ja sä olit mahtavaa seuraa!
(milloin voidaan mennä uudestaan?)
PS: mun on pakko sniikata nyt tämän verran. Mun kirja ja sen hahmot pyörivät huijausten ympärillä and I LOVE IT. Onko parempaa kuin keksiä huijauksia??