Voi elämän ajoituksia.
Insinööri valitti illalla outoa oloa, ja aloitti klo 12 oksentamisen. Empaattisena, hellänä ja ymmärtäväisenä vaimona potkaisin sen klo 01, toisen oksennuksen jälkeen, pois sängystä vessaan nukkumaan. En saanut unta kun pelkäsin saavani oksulastin päälleni. Ei olisi eka kerta kun tämä sprinkleri osuu muhun oksentaessaan. Nukkuminen tosin jäi muutenkin vähemmälle, kun supistukset alkoi klo 04.33., minuutilleen samaan aikaan kuin aina ennenkin. Tällä kertaa vaan niin voimakkaina ettei nukkumisesta tullut enää mitään. Ja jatkuvat edelleen.
(Tragi)koomista tässä on se, että ihan tismalleen samoilla viikoilla, tismalleen samoina kellonaikoina, kävin tämän tismalleen saman läpi Ykkösen kanssa. Kunnon kivuliaita synnytyssupistuksia 7-9 minuutin välein, noin 5h ajan. Sitten ei mitään. Ja sieltähän se heti kahden viikon päästä sitten syntyikin…
Nyt siis valesynnytellään täällä kotona, odotetaan milloin tuska loppuu vai tulisko ihan oikeaksi touhuksi. Jotenkin en jaksa uskoa, toistaiseksi tämä koko raskaus on mennyt niin pilkulleen samalla lailla kuin ensimmäinen. Eli Kakkonen tulee tästä päivästä kahden viikon päästä, 20h synnyttämisen jälkeen klo 00.25 maailmaan. Tiedoksi vain.
Mutta onpahan hauska päivä: yksi energiapakkaus vielä vähän toipuu oksennustaudistaan, yksi on juuri aloittanut omansa, yksi melkein synnyttää. Hoidetaan täällä toinen toisiamme todella menestyksekkäästi.
p.s. soitin silti Naistenklinikalle, jos olisivat sitä mieltä että pitää käväistä näyttämässä mestoja jossain vaiheessa. Puhelimessa oli maailman sympaattisin kätilö, joka puhelun lopussa, kesken supistukseni, muistutti tomerasti: ”muistat sitten hengitellä, et nyt ähise siellä”. Kesken supistuksen ja ähinänkin oli pakko vähän nauraa. Yes ma’am!
p.p.s tätä kirjoittaessa tuli kaksi supistusta.