Mitä harrastuksia alakouluikäiselle ja tarvitaanko niitä ollenkaan?

Kakkosen futistreenit alkavat taas, pitkän Korona-tauon jälkeen. Mulla on ristiriitaiset fiilikset. On aivan mahtavaa että tyyppi pääsee taas purkamaan energiaa vähän muuhunkin kuin meihin, näkee kavereitaan ja löytää takaisin uinahtaneen innostuksen.

Samaan aikaan en haluaisi luopua tästä täysin aikatauluttomasta arjesta ja kurkkuani kuristaa vähän kun mietin arkea ennen Koronaa.

Miten tähän arkeen enää mahtuu harrastukset?

Vaikka me emme harrasta paljon, eikä perheessä ole ”vakavia” harrastuksia kenellekään, olemme silti onnistuneet luomaan arjen jossa lähdetään kolmena arkipäivänä viidestä kiireellä treeneihin vielä koulujen ja töiden jälkeen, ja kahtena päivänä treenejä olisi päällekkäinkin, yhdellä tai kahdella lapsella.

Arkisin ollaan kroonisesti joka paikasta myöhässä ja kiukutellaan niitä futissukkia ja huonoja eväitä, keskustellaan siitä miten kotiin päästään treenien jälkeen ja mietitään että miksi ihmeessä ei taaskaan ole mitään ruokaa valmiina. Todella raskasta ja stressaavaa, mutta toisaalta asia jonka unohdan joka kerta kun haen lapsen treeneistä. Treenin jälkeinen koululainen on paras:  punaposkinen, iloinen ja mieleltään levollinen.

Joka treenin jälkeen mietin että onpa hyvä että lähdettiin ja valmistelen jo seuraavan päivän pakkauslistaa mielessäni.heureka alekoodi

Onko lasten pakko harrastaa?

Meillä on ollut alusta asti selvää ettei harrastukset ole mikään pakko (eivätkä toisaalta etuoikeus tai oletus). Muistan kuinka tarhakaverit alkoivat kolme-, neljävuotiaina harrastamaan jotain koska nää pitää kato aloittaa nuorena ja meillä ei vieläkään oltu edes ajateltu koko asiaa. Siitä pitääkö todella aloittaa hyvin nuorena on montaa ristiriitaista näkemystä ja uskon että elimme tuohon aikaan oudossa paikallisessa kuplassa, jossa tavoitteellisuus ja suorittava elämäntapa korostuivat.

Minä olen edelleen sitä mieltä ettei mitään pidä aloittaa vielä niin nuorena ja että tarhassa ja tavallisessa arjessa riittää kyllä harrastusta (näin puhutaan myös tässä artikkelissa), mutta toisille lapsille se toki sopii hirveän hyvin. Harrastuksia siis todellakin saa olla, mutta paineita ei tarvitse minusta siitä ottaa jos oma lapsi ei vielä ennen alakoulua harrasta mitään. Tai koskaan koko elämässään, mutta se on jo toisen jutun aihe se.

Omat lapsemme ovat mallia ”saanko lukea tänään koko päivän”, eikä meillä ole koskaan ollut sellaista pakollista puistoilurumbaa jota paukkuvat energiat saisivat aikaan. Lapset eivät itse juurikaan harrastuksia ole kaivannut, joten on helppo olla sitä mieltä ettei harrastuksia välttämättä tarvita.

Olen toki nähnyt myös niitä perheitä joissa harrastukset ovat aivan ehdoton juttu, ihan lapsen itsensä toiveesta ja eduksi. Silloinhan se on mitä mahtavinta! Jos kaikki haluavat sen harrastuksen perheen elämään – ja siihen on taloudellisesti mahdollisuus, mikä ei ole lainkaan selvää ainakaan PK-seudulla – niin antakaa palaa!Redi Gymi

Mitä lasten harrastukset maksaa ja kannattaako se?

Meillä on onneksi nyt aika kepeä harrastussetti kustannusten suhteen; ei ole lätkää tai ratsastusta. Harrastuksissa oli ennen Koronaa Kakkoselle futis (n.400€/v), brasilialainen jiujitsu (n. 300€/v) ja Ykköselle kokkikerho (50€/v). Näitä ennen olemme käyneet läpi sirkuskoulut, tanssit, toiset futikset, muskarit, uimakoulut, koripallot ja gymit. Panostaneet aina sen pari sataa per lapsi todetaksemme ettei tämäkään innostanut ja lopettaneet tyytyväisinä.

Harrastukset ovat kalliita ja aikaa vieviä, ja vaativat ajoittain tylsää maanittelua ja patistelua. Marraskuisessa räntäsateessa ei ole helppo lähteä ulos futikseen. Mutta kääntöpuolella harrastukset voivat antaa aivan hirveän paljon lapselle, koko perheellekin. Erityisesti vähän isompien lasten harrastaminen on avannut silmäni ihan uusille mahdollisuuksille.

Harrastus voi olla ensimmäinen paikka josta lapsi saa kavereita jotka eivät kiusaa ja harrastuksen tuoma uusi porukka voi olla juuri se erottava tekijä joka kertoo lapselle että hän voi saada myös kivoja kavereita. Toiset vanhemmat kentän laidalla voivat olla se puuttuva linkki uuden asuinalueen ja sinne juuri muuttaneen perheen välillä.

Joskus taas harrastuksen vetäjä tai valmentaja voi olla sellainen aikuinen, joka ensi kertaa haastaa lapsen positiivisella tavalla ja kannustaa yrittämään enemmän. Valmentaja voi pyytää lapselta suorituksia, joista sen äiti meinasi jo sanoa ääneen että ei se varmaan tota osaa.

Urheilullinen harrastus voi olla se paikka jossa lapsi oppii kuinka mahtava, ainutlaatuinen, tärkeä ja kykenevä hänen kehonsa on. Se voi olla polttoaine parempaan itsetuntoon, kohentuneeseen vointiin ja jopa keskittymiseen koulussa. Taideaineet taas voivat olla se liekki, joka lapsen sisällä paloi mutta kukaan ei sitä tajunnut silloin kun se päällysti tuolin talouspaperilla.

Harrastaminen voi myös kasvattaa: Huithapeleinkin lapsi saattaa yllättää vastuullisuudessaan kun alkaa ensin muistaa treenipäivän, sitten kellonajat ja lopulta jo valittaa vanhemmilleen että muistakaa nyt pliis ne mun eväät tänään.

Itse saatan olla äiti lapselle, joka elämänsä ensimmäistä kertaa sieti kunnolla turhautumista ja epäonnistumista ja muuttui painisalilla kapinoivasta esiteinistä yhtäkkiä luonnonlahjakkaaksi treenaajaksi. Sen kokemisesta maksan mielelläni.

Kuinka saataisiin kaikki halukkaat lapset harrastamaan?

Päädyn aina siihen, että harrastukset omien voimien rajoissa ovat tosi jees ja haluaisin kaikkien pääsevän harrastamaan!

Haluaisin että jokaisella lapsella olisi mahdollisuus halutessaan harrastaa laajasti, monipuolisesti ja matalalla kynnyksellä. Kokeilla montaa asiaa ja löytää se oma juttu. Harrastaminen tapahtuisi mieluiten pitkien iltapäivien aikana jolloin aikaa on, haaveissani ilmaiseksi.

Pyörittelen päässäni voisiko lasten harrastuksille tehdä Timmat, luoda palvelun jonka kautta voi etsiä yksittäisiä treenikertoja eri harrastuksiin. Mahdollistaa matalan kynnyksen kertaosallistuminen, josta ehkä löytyisi joku koko elämän kattava intohimo. Usein raha estää sekä kokeilun että oikean harrastamisen. Kaupungit onneksi tarjoavat aika paljon edullista harrastamista ja moni seura tukee maksuissa jos perheen oma varallisuus ei riitä.

Aika on tietysti toinen puute, eikä lapsia vaan ehdi kuskata kaikkeen mukavaan vaikka olisi kuinka halpaa. Islannin malli, jossa lapset viedään koulusta iltapäivinä treeneihin seuran puolesta, olisi myös tervetullut tänne.

Mitä ajatuksia teillä on harrastamisesta, onko se enemmän iloa ja energiaa tuova asia vie viekö rahat ja stressaa arjessa?

JAA
29 Comments
  • Nimetön
    toukokuu 31, 2020

    Lapset on niin erilaisia. Esikoinen löysi 7 vuotiaana futiksen. Alkuun ehti sen rinnalla harrastaa omasta halustaan vaikka ja mitä. Joka päivä oli vähintään yksi harrastus. Vuosien aikana muut jäi, koska jalkapallo muuttui koko ajan ammattimaisemmaksi ja tavoitteellisemmaksi. Ja tavoitteita tytöllä riittää. Nykyään futis maksaa n. 4000 €/kausi ja määrittelee perheemme loma-ajat, ruoka-ajat ja nukkumaanmenoajat. 😂 Ei se ole enää harrastus ja tyttö on vasta kohta 14.

    Kuopus on 8 eikä vapaaehtoosesti harrasta muuta kuin pleikkarilla peluuta ja bmx-pyöräilyä. Ei saa kiksejä ohjatusta urheilusta. Pitää varmaan hänen kautta muuttaa omaa mielipidettä e-urheilusta. Ja kai se bmx-pyöräily menee liikunnasta… ?

    • Valeäiti
      kesäkuu 1, 2020

      Tämäpä juuri, on niin paljon lapsesta kiinni onko edes toiveita harrastaa. BMX todellakin liikuntaa ja e-sports on just hyvä! 🙂

  • Elisaini
    toukokuu 31, 2020

    Ah toi Timma olisi mahtava! Miksei tosiaan lapsille ole aikuisten ryhmäliikuntaa vastaavaa settiä missään? Vaikka maksu kymppikortilla, eri lajikokeiluja ilman sitoutumista. Jos löytyisi kiva juttu, koko kortin voisi käyttää siihen lajiin ja jos ei, niin olisipa kokeiltu monipuolisesti ainakin.

    • Valeäiti
      kesäkuu 1, 2020

      Niin en tiedä! Varmaan aika paljon lasten liikunnasta on ”junioritoimintaa” jolla yritetään saada lapsia pitkäaikaisiksi harrastajiksi. tätä pitää vähän miettiä pystyisikö sellaisen mallin luomaan!

  • Nimetön
    kesäkuu 1, 2020

    Kiipeily! Lajia on helppo käydä kokeilemassa ja siitä saa just sellasen helpon ja lepposan koko perheen harrastuksen, tai sitten tavoitteellisen, jos sellaista haluaa. Piti tulla nyt omaa rakasta lajia mainostamaan, muuhun en osaa ottaa kantaa 😀

    • Valeäiti
      kesäkuu 6, 2020

      Kiipeily on kyllä ihanaa!

  • emman
    kesäkuu 1, 2020

    Mun onkin pitänyt kysyä vähän tarkemmin tuosta, että mitä käytännössä tarkoittaa että teidän lapset on ollut kotona viihtyvää sorttia? Onko ne ollut ihan pienestä pitäen? Mitä ne tarkalleen tekivät kotona esim. taaperoiässä 1-3-vuotiaina? 😀 Ja tekeekö/tekikö ne siis sisällä jotain niin sanotusti ilman aikuisen valvontaa? Ihan siis mielenkiinnosta kyselen, koska meillä on vasta ensimmäinen lapsi ja me ”joudutaan” olemaan puistoissa ja pihoilla tyyliin koko hereilläoloaika. Ja oon luullut, että kaikki taaperoperheet on aina puistossa, haha. Mutta ilmeisesti olen väärässä, muistan että oot aiemminkin kirjoittanut, että et ole joutunut tähän puistohengailun kierteeseen.

    Meillä kaatuu ihan täysin seinät päälle jos ei lähdetä pihalle, lapsi on ihan out-of-control. Vaikka toki yritetään myös rauhallisia aktiviteetteja tehdä ja luetaan välillä kirjoja jne. Mut siihen saa kulumaan max. 15min. Eli me vaan päästään helpoimmalla kun vapaapäivinä mennään joka välissä ulos: aamulla, päiväunien jälkeen ja vielä päivällisen jälkeen. Pihalla ollessa ainoa mahis esim. ite puhua puhelimeen, lueskella uutiset puhelimesta jne. Eli olen se äiti joka on aidatussa puistossa puhelin kädessä. Mut sisällä ollessa on niin vähän hetkiä, että saisi olla rauhassa ilman pelkoa siitä, että lapsi tekee jotain väärää. Ollaankohan me itse jotenkin aiheutettu tää tilanne vai onko ihan temperamenttieroja. 😀

    • pilami
      kesäkuu 1, 2020

      Veikkaan temperamenttieroja. Itsellä kaksi kouluikäistä lasta eikä meillä ole koskaan ollut vaihtoehtona olla koko päivää sisällä. Ei koskaan, ikinä, milloinkaan. Me olemme olleet pihalla vaikka olisi kolmekymmentä astetta pakkasta tai sataisi kaatamalla. Eivätkä lapseni ole mitenkään erityisen vilkkaita vaan mielestäni ihan tavallisia lapsia. 🙂 Toki olemme myös mieheni kanssa ulkona liikkuvia ja meillä on aina ollut koira eli eipä siinä juuri vaihtoehtoa ole ollutkaan kuin ottaa lapset mukaan koiraa ulkoiluttamaan. Erityisesti toinen lapseni myös kaipaa useimmiten kaveria ja olen kannustanut ennemminkin pyöräilemään kaverien luo kuin soittamaan. Ekaluokkalaista vielä joskus talvipimeillä kuskasin autolla kavereille mutta nyt saa polkea ihan itse sen 2-3 km. Sillä tavalla se kolme tuntia liikuntaa päivässä tulee melkein itsestään.

      • emmanen
        kesäkuu 2, 2020

        Luulin ensimmäisen kommenttini hävinneen joten kirjoitin melkein samanlaisen uuden tuohon alle. Samaistun, ulos mennään säällä kuin säällä. 😀 Myös kyläilyt ajaa joskus saman asian, eli jos meillä on vieraita tai mennään johonkin niin sitten saadaan aika kulumaan ja energiaa purettua leikkikavereiden kanssa sisälläkin osan päivästä. Mielenkiinnolla odotan tuleeko tähän muutosta lapsen kasvaessa, että oppiiko leikkimään/lukemaan/rakentelemaan rauhassa itsekseen enemmän. 🙂 Ehkä vähän pääsi esikoisvanhemman yllättämään tämä tilanne. Ihan monttu auki kuuntelen juttuja, kuinka jotkut sanovat että 10kk lapsemme leikki 45min puupalikoilla paikallaan. :’D Tai yhdessä fb-ryhmässä kuulemma äiti nukkui aamulla vielä ekan syötön jälkeen patjalla tunnin lisää kun vuoden ikäinen lapsi leikki samassa huoneessa. Me ollaan vaan juostu mukulan perässä herkeämättä siitä hetkestä kun oppi konttaamaan. Olisi hauskaa jos mahdolliset sisarukset olisikin ihan eri puusta veistettyjä. 🙂

        Varsinaiseen aiheeseen, eli harrastamiseen liittyen luulen meidän olevan muutaman vuoden päästä siinä tilanteessa että kuljettamisesta, pakkaamisesta ja harrastamisen muusta metatyöstä koostuva vaiva on silti meille vanhemmille paljon pienempi ”paha” kuin se että lapsi turhautuisi kotona illat pitkät. Jos samalla energialla ja vauhdilla mennään vielä isompanakin. Ja uskon, että sopivat harrastukset ovat hyvä tapa kanavoida energiaa. Olen siis oikeasti tästä pilke silmässä kirjoitetusta valituksesta ja vertailusta huolimatta oikein ylpeä energisestä pakkauksesta ja sitä mieltä että kaikki temperamenttipiirteet ovat samanarvoisia. <3

    • Stiina
      kesäkuu 2, 2020

      Kuulostaa oudolta omiin korviini koko kysymys, mitä taaperot tekee kotona… Esim. leikkii? Leikki on lapsen työtä ja meidän lapset on keksineet leikkejä sisällä paremmin kuin ulkona, ulos pikemminkin saa patistella kun ”meillä on niin hyvät leikit kesken”. On varmasti temperamentti eroja ja meidän lapset ei oo tarvinnu pakollista ulkoilua, 30 asteen pakkasella tai kaatosateessa (ja totta puhuen paljon lievemmissäkin tapauksissa:) ollaan tyytyväisinä sisällä, mutta uskon, että siihenkin voi opettaa että lapset viihtyy myös kotona. Miten he sitä oppisivat jos aina mennään sinne leikkipuistoon? Vaatiihan se tietysti sitä että sietää sotkua lelujen levitessä ympäri kotia, joskus sitä ei huomaa kun joku piirtänyt värikynällä seinään jne. Normi lapsiperhe-elämää vain mielestäni. Pienempi paha kuin itse jaksaa ulkoilla pienten kanssa tuntitolkulla päivässä. Meillä on oma piha joten ulkoilukin usein menee lasten keskenään leikkiessä ulkona.

      Jotenkin tuo kommentti sai miettimään tuntuuko lapsiperhe-elo siksikin monesta niin raskaalta kun saatetaan jumittua tuollaiseenkin ajatteluun että tässä nyt pitää puistoilla 6 tuntia päivässä. Onneksi ei tarvi.

      • pilami
        kesäkuu 2, 2020

        Jokainen perhe varmasti muokkaa perheen tottumukset omaan elämäänsä sopivaksi. Lapsiperhe-eloa itse asiassa määrittelee aika paljon se millaisia lapsia sattuu perheeseen syntymään. Jotenkin jäi tuosta kommentistasi vähän ikävä maku: ikäänkuin lapset, jotka tarvitsevat ulkoilua energiatasonsa laskemiseen eivät leikkisi tai touhuaisi kotona sisällä mitään. Eihän tilanne tietenkään ole se. Ymmärrän itse oikein hyvin että on lapsia jotka viihtyvät sisällä koko päivän, samoin ymmärrän että kaikki lapset eivät sellaisia ole. Ja ainakin itse tosiaan myös viihdyn ulkona, kuten miehenikin (varmasti syy siihen miksi meillä on myös aina ollut koiria), joten en siis koe mitenkään kamalaksi tai hirveäksi sitä että siellä ulkona ollaan kaikilla keleillä. Vesisateellahan saa mahtavat leikit aikaiseksi! Itsehän kokisin lapsiperhe-elon raskaaksi jos sinne ulos ei mentäisi. Näin me olemme erilaisia kaikki. Toki itselleni on myös tärkeää huolehtia että lasten päivittäinen liikkumismäärä täyttyy. Enkä kyllä itse jaksa katsella sen määrän täyttymistä kun lapset painivat ja juoksevat kämppää ympäri. 😉

      • emmanen
        kesäkuu 2, 2020

        Mutta kun mun lapsi ei kovin pitkään leiki sisällä millään niin siksi kysyin. 😀 hän juoksee ympyrää, eikä häntä voi jättää minuutiksi silmistään olematta varma ettei löydä häntä seisomassa keittiön pöydältä tai piirtämässä sohvaan. Ulkona hän puolestaan jaksaa kiipeillä, ajella mopolla, laskea liukumäkeä yms. itsekseen ja hyvillä mielin. Ihan siis siksi kyselin että mitä ne konkreettisesti itsekseen sisällä rauhassa tekevät? Kai se meilläkin olis sit sisällä iloinen jos meillä olisi joku temppurata telineineen sisätiloissa.

        Meillä on hylly täynnä kirjoja ja palapelejä ja niitä toki yhdessä tehdään ja rauhoitutaan sisällä mutta ei hän niiden parissa varttia kauempaa viihdy edes aikuisen kanssa. Yksin vielä vähemmän.

        Ei tämä mitenkään erityisen raskasta ole, en mä sillä. 😉 enkä tiedä mitä outoa siinä on että kyselin että millaisissa puuhissa sisällä viihtyvät lapset tykkäävät viettää aikansa. Kun oikeasti en tiedä.

        • Nennu
          kesäkuu 3, 2020

          Meillä oli ihan sama esikoisen kanssa. Joskus legoleikit tempasi mukaansa mutta pääosin leikit olivat ja ovat niin toiminnallisia ettei sisällä vaan sohvat kestä. Nerf-sotaa saa mennä yläkerrassa mutta max tunti siinäkin menee ja kaveri pitää olla.
          Kuopus sen sijaan viihtyy piirtäen ja pehmolelun parissa ja toki vanhemman sisaruksen perässä mielellään painelee ulos mutta esikoisen ollessa muualla ei kuopusta juurikaan huomaa kun viihdyttää itseään sisärouhuilla huoneessaan. Persoonallisuuseroja, sama geeniperimä ja suht samat olosuhteet. Toki esikoista jaksettiin leikittää enempi sisällä ja viihtyi silti heikommin.

      • emmanen
        kesäkuu 3, 2020

        Juuri kuten Pilami kirjoitti. Minullekin jäi vähän outo fiilis kommentista.

        ”Kuulostaa oudolta omiin korviini koko kysymys, mitä taaperot tekee kotona… Esim. leikkii? Leikki on lapsen työtä ja meidän lapset on keksineet leikkejä sisällä paremmin kuin ulkona, ulos pikemminkin saa patistella kun ”meillä on niin hyvät leikit kesken”. ”

        -> Ihan kun en tietäisi, että leikki on lapsen työtä. Ja ihan kun se, että lapsi viedään aina puistoon tarkoittaisi, että jotenkin estämme häntä toteuttamasta leikkiä. Tai jos hän ei tykkää leikkiä sisällä, niin se tarkoittaisi että hän ei ollenkaan tee sitä mitä lasten kuuluisi tehdä. Sinun lapsesi keksivät sisällä paremmin leikkejä ja joudut patistelemaan heitä ulos, meillä se vain on toisinpäin. Lapsemme ei kovin helposti sisäleikeissä saa purettua häneen kasautuvaa energiaa.

        En mä tiedä miksi mun muuta kuin oman laiskuuteni ja mukavuudenhaluni takia pitäisi yrittää opettaa hänet viihtymään enemmän sisällä. 🙂 Yleisesti ottaen lapsilla paljon suurempi ongelma on liian vähäinen liikkuminen ja esim. liika ruutuaika. Raitis ilma ja luonnossa liikkuen vietetty aika ihan tunnetusti vaikuttavat moniin positiivisesti ja usein näiden puute on suurempi ongelma nuorilla ja aikuisilla. Varhain lapsuudessa opitut elämäntavat kuitenkin kantavat pitkälle elämään.

        Valehtelisin jos väittäisin, ettenkö välillä tosiaan kokisi raskaaksi sitä, että lapsessa on energiaa kuin pienessä kylässä. Mutta jokainen perhe kokee eri asiat raskaiksi ja jokaisella se normi perhe-elämä tosiaan määrittyy sillä millaisia lasten ja vanhempien tarpeet ovat ja miten ne sovitetaan tasapainoiseksi kokonaisuudeksi. Siksi on mielestäni ihan mukavaa keskustella ja lukea siitä miten tätä eri perheissä erilaisten lasten kanssa toteutetaan ja siksi alunperin lähdin kommentoimaan. 🙂 Ja niin varmaan monen muunkin mielestä perheblogien suosiosta ja kommenttibokseista päätellen.

    • Valeäiti
      kesäkuu 6, 2020

      Täällähän on lähtenyt virkeä keskustelu tästä aiheesta!

      En nyt enää ihan tarkalleen taaperoikää muista, mutta ovat aina rakentaenet sisällä aika pitkäkestoisia leikkejä.

      Tämä on ihan puhtaasti temperamenttikysymys, eikä tässä mistään totuttamisesta minusta ole kyse. Jonkin verran voi toki totuttaa muuhun kuin mihin luontainen temperamentti vie, mutta ei nyt loputtomiin.

      Esimerkki meidän lasten rauhallisesta, jopa passiivisesta luonteesta: eräs juhannus oltiin isolla porukalla mökillä. Kaikki muut lapset juoksi suuna päänä pitkin isoa pihaa, meidän silloin 1,5 ja 3v lapset istua nökötti tunnin meidän kanssa viltillä. Söivät varmaan siinä vähän jotain ja näpräsi ehkä omaa lelua, mutta eivät vaan lähteneet siitä mihinkään. Muistan että se oli silloinkin muille melko ihmeellinen asia 😀

      Mutta kyllä näistäkin toki vauhtia löytyy, eivät vain samalla tavalla kiipeile seinille kovin helpolla!

  • emmanen
    kesäkuu 1, 2020

    Mua on jäänyt kiinnostamaan tuo, että olet kirjoittanut että lapsesi viihtyvät sisällä ettekä ikinä ole joutunut puistohengailun kierteeseen. Ja nytkin kirjoitat, että he viihtyvät sisällä. Ovatko he siis ihan taaperoiästä asti olleet sellaisia? Mitä he sitten sisällä puuhaavat/puuhasivat kotioloissa ja tarvitsivatko he aikuisten seuraa ja valvontaa ihan pieninä?

    Me ollaan tyyliin koko lapsen (vajaa 2v) hereilläoloaika syömistä lukuunottamatta ulkona. Olen miettinyt että ollaanko me jotenkin itse aiheutettu tämä että lapsi on sisällä ihan out-of-control ja on vaan kaikille sata kertaa helpompi lähteä aidattuun taapero-proof puistoon missä ei tarvitse koko aikaa olla silmät selässä. 😀 Vai onkohan lapsissa vaan niin valtavasti eroa ja pienestä pitäen. On se kyllä vähän raskasta että vapaapäivinä kun hän ei ole päiväkodissa niin pakko raahautua kolme kertaa päivässä pihalle pariksi tunniksi, etenkin talvella oli. Onneksi nyt on sentään kivat ilmat ja ei tarvitse pukea lasta… En toisaalta tiedä muunlaisesta lapsiperhe-elämästä kun siitä että puistossa ollaan… Koko ajan. 😀

    • Meena
      kesäkuu 2, 2020

      Minä puolestani tunnistan hyvinkin ajatuksen, että ulos on lähdettävä tai seinät kaatuu.. 2 vilkkaan ja painivaisen pojan vanhempana.

  • Kaisa
    kesäkuu 1, 2020

    Meillä lapset harrastavat musiikkia (soittimen soittamista, musiikin teoriaa, kuoroa, rytmiikkaa, orkesteria…). Olen itsekin soittanut koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja koen että paljon pitkäjänteistä Ja sinnikästä harjoittelua vaativassa harrastuksessa oppii taitoja joista on paljon hyötyä myöhemmin elämässä (paineensietokykyä, esiintymistaitoja, sitkeyttä…). Tottakai ilman ohjattuja harrastuksia pärjää hyvin ja pakolla harrastaminen ilman lapsen omaa mielenkiintoa harrastusta kohtaan ei hyödytä ketään. Mutta tuo on totta että ”sen oikean” harrastuksen löytäminen ei ole ihan helppoa ja tuommoinen matalan kynnyksen kokeilusysteemi voisi olla hyvä apu.

    • Valeäiti
      kesäkuu 6, 2020

      musta se olisi ihanaa näin aikuisenakin saada rauhassa kokeilla montaa eri juttua kunnes oma löytyy – tai ei löydy! Harvassa asiassa se pitkäjänteisyys kuitenkaan niin tärkeää sitten on, tai siis ei ole pakko harrastaa niin vakavasti etteikö voisi vain vähän kokeilla sitä ja tätä. Toki sittne pitäisi ratkaista se ettei niistä harrastuksista tule mahdottomia vetää kun jengi aina vaihtuu.

  • pilami
    kesäkuu 1, 2020

    Pyrin itse ohjaamaan lapset liikunnalliseen elämäntapaan, en niinkään menestyväksi jonkin lajin harrastajaksi. Tähän liittyy se, että siirtymät pyritään suorittamaan jalkaisin tai pyörällä, ulkoilu on osa normaalia arkea ja kannustan ennemminkin ulko- kuin sisäleikkeihin. Toki lapseni eivät ole ns. hurahtaneet mihinkään lajiin toisin kuin jotkut ikätoverinsa. Harrastavat sitä sun tätä ja ainoa periaate on että kun jotain aletaan harrastaa niin kyseinen kausi jatketaan loppuun asti. Pidänkin enemmän sellaisista kausittaista harrastuksista jotka alkavat ja loppuvat. Tämä on sopinut lapsillenikin paremmin kuin sellainen ympäri vuoden jatkuva saman lajin harrastaminen.
    Olen itse sitä mieltä että vähemmän on enemmän ja lapsillani on ehkä yksi harrastus aina kerrallaan menossa. Lisäksi koululla järjestetään liikuntakerhoja koulupäivän jälkeen joihin osallistuvat. Ainoa laji jonka pariin olisin pakottanut vaikka ei kiinnostusta olisi ollut, on uinti, mutta onneksi ovat tykänneet uimakouluista jotta ovat saaneet hankittua uimataidon itselleen. En tiedä missä iässä voisi vastaan tulla se että ne kaverit löytyisivätkin harrastuksen kautta. Nyt ainakin meillä se yhteys muihin lapsiin löytyy nimenomaan koulusta ja omalta luokalta. Tai sitten naapurustosta. Harrastuskavereita nähdään ehkä muutaman tunnin ajan viikossa eikä se ainakaan meillä ole selkeästi ollut riittävän paljon sellaisten kaverisuhteiden luomiseen että niitä ylläpidettäisiin muutenkin. Toki voi olla että tämä on sellainen ”kohtaako kemiat vai ei” -juttu.
    Itse olen kokenut että talvikaudella loputtoman syksyn jatkuessa harrastukset ovat huippuhyvä juttu kun illoissa on muutakin tekemistä kuin ihmetellä ja tuskastella mitä tekisi kun ulkona ei ole mitään tekemistä ja sisällä haluttaisiin vain pelata. Keväällä ja kesällä lapset pyörivät enemmän ulkona muutenkin ja harrastukset saattavat vain keskeyttää hyvin alkaneet leikit.

    • Valeäiti
      kesäkuu 6, 2020

      Se on kyllä tietysti totta että tietynlaista sisältöä tuo elämään noi harrastukset. Mutta kiire tuppaa aina vähän silti tulemaan! Parasta olis jos lapset menis itse koulusta treeneihin ja ne pitäisi vain hakea pois!

  • Annie
    kesäkuu 1, 2020

    ”Harrastuksen tuoma uusi porukka voi olla juuri se erottava tekijä joka kertoo lapselle että hän voi saada myös kivoja kavereita.” – siis tämä! Niin ihanaa, että sanoitit asian, että meinasin ihan itkuun pillahtaa. Tilanne meillä siis juuri tämä. Harrastukset rocks!

    • Valeäiti
      kesäkuu 6, 2020

      <3

  • A
    kesäkuu 1, 2020

    En ole tänä keväänä ihan hirveästi kaivannut lapsen harrastuksia (eikä lapsikaan, enemmän on kaivattu kavereita ja nyt kun saa heitä nähdä, on tärkeintä saada vaan leikkiä ilman ohjelmaa). Mutta normaalisti on 3v. iästä lähtien ollut 1-2 harrastusiltaa viikossa ja yhtään enempää ei tarttisi kyllä.

    Lapsi on harrastanut kaikenlaista (hyviä ja huonoja kokemuksia) ja lopulta löytyi tosi mieluisa temppujumppa (käytännössä telinevoikkaa koulun salissa ilman oikean telinevoimisteluseuran kilpailuhenkeä, me likes!) yhdistettynä uintiin. Tämä on lapsella ohjelmassa nyt kolmatta vuotta (yksi tärkeä syy on todella hyvät ohjaajat myös) ja syksyllä jatketaan taas. Plussana sijainti ihan kodin vieressä ja aattelin että ekaluokkalainen kulkisi kevään valoisina iltoina jo yksikseen harrastukseen (no ei kulkenut, koska korona, mutta kuljetukset ja koulujen auloissa venailut ois niinkuin historiaa, jee, en jää kaipaamaan). Tämän iltaharrastuksen lisäksi lapsi on käynyt ip-kerhon yhteydessä tennistunneilla (ei lapselle intohimo, mutta kivaa ja kaverit on myös) ja koulussa kerran viikossa kuorossa (tämä on lapsen rakkausharrastus ja vanhemmalla ah, ihanan helppo, kun tarkoittaa yhtä kasin aamua, kun muuten ois ysin aamu lukkarissa).

    Tarviiko harrastuksia. Ehkei. Tällaiselle ekaluokkaiselle joka on ip:ssä koulun jälkeen en mielellään ottaisi iltaharrastuksia (meillä on yksi ja se on enemmän kuin tarpeeksi). Lapsi tykkää eniten siitä kun näkee kavereita ja välillä se on haastavaa, kun kavereilla on lähes joka ilta joku harrastus (3-4 iltaa viikossa kiinni). En tiedä miten jaksavat. Positiivista harrastuksissa on jonkun taidon kehittyminen ja harjoitteluun oppiminen. Oma lapsi ei todellakaan ole luonnonlahjakkuus tenniksessä, mutta se on tehnyt hänelle hyvää että on tajunnut että vaikkei heti osaisi, harjoittelemalla oppii (telinevoikka on hänelle ollut helppoa ja uuden oppiminen luontevaa).

  • Siiri
    kesäkuu 1, 2020

    Meillä ei 9-v suostu harrastuksiin vaikka olenkin ehdotellut kaikkea. Yksi taidekurssi käytiin yhdessä ja se oli tosi kiva. Lapsi on sosiaalisesti lahjakas ja tykätty kaveri koulussa, mutta kaipaa myös tosi paljon omaa aikaa ja itsekseen touhuilua. Askartelee ihan älyttömästi kotona ollessaan ja olen hyväksynyt, että on huippu tyyppi just sellaisenaan. Mietin kyllä jossain vaiheessa, että liikunnallisesti ehkä on vähän tovereita jäljessä (uimataito kehittyi viime talvena ja pyöräily alkoi sujumaan pari kesää sitten), mutta sitten kun näen taas ne mahtavat piirrustukset ja taiteilut, niin muistan että meillä jokaisella on oma vahvuus.

    Jyväskylässä alakoululaiset saa syksyisin passin, jolla saa käydä tutustumassa ilmaiseksi eri seurojen lajeihin. Ei tarvitse sitoutua, eikä olla jonottamassa paikkaa vaan saa kokeilla eri lajeja. Teineille on myös järjestetty maksutonta liikuntaa eri lajien parissa, eikä sekään sido, vaan sinne saa mennä kun huvittaa. Monelle nuorelle tärkeä paikka, eikä tarvitse miettiä kustannuksia. Hyvä meidän kylä!

    Ihanaa kesää koko teidän perheelle!

  • Marika
    kesäkuu 2, 2020

    Esikoinen nyt kakkosluokan lopettanut joka elää ja hengittää urheilua. Häntä ei ole tähän erityisesti kannustettu. Hän meni luistelukouluun, koska oli motorisesti kömpelö 5 vuotias. Luistelukoulu muuttui kiekkokouluun ja kiekkokoulu jääkiekkoon. Lisänä hän on käynyt harrastamassa kerhomuotoisena säbää ja kesäisin futista. Hän rakastaa pelejä, joukkuekavereita ja yleisesti kilpailua. Meidän kakkonen on nyt 5v joka ei toistaiseksi harrasta mitään, mutta hän voisi kuulema syksyllä mennä jumppaan tai tanssiin, koska niissä on mahdollista käyttää kauniita tyllihameita. Kakkonen ei kaipaa päiväkodin lisäksi mitään ja voi olla että hän jatkaa tanssia vielä syksyllä kotona.
    Esikoisella on tulevana syksynä kiekkoa 4 treenit viikossa ja pelit päälle. Tämä tarkoittaa itselleni kiireisiä iltoja ja ennakointia monen asia suhteen. Onneksi tämän lapsen motivaatio harrastamiseen on vahva, eli jos en pääse viemään hallille on oppinut kulkemaan bussilla sekä on monenlaisissa keleissä pyöräillyt hallille. Kiekossa treenit alkavat toisinaan 15.30 ja 16.00 joka tarkoittaa työssäkäyville melkoisia ponnistuksia ehtiä kotiin ja kuljettaa. Korona näytti meidän perheessä sen kuinka tärkeää esikoiselle on joukkue ja siellä olevat kaverit. Luokkakaverit on ihan kivoja mutta ne tärkeimmät onkin siellä joukkueessa olevat. Tämä esikoisen harrastus vie aikaa ja rahaa, mutta näyttää toistaiseksi myös olevan sellainen, joka häntä itseään myös monella tapaa palkitsee ja motivoi muutenkin elämässä.

  • H
    kesäkuu 2, 2020

    Meillä kaksi lasta olisi halunnut harrastaa jalkapalloa mutta emme halunneet sitoutua niin paljon aikaa ja rahaa vievään lajiin. Monesti on harmittanut päätös kun näki miten olisivat tykänneet ja kavereitakin olisi sieltä saanut. Mutta toisaalta kun arki oli liian raskasta välillä muutenkin niin tietää että itse olisi ollut tiukilla. Nyt on enää yksi alakoululainen, joka harrastaa musiikkia. Liikuntaharrastuksiakin on ollut mutta tällä hetkellä vain ratsastusta aloiteltu. Saa nähdä miten ensi talvena jaksetaan monta kertaa viikossa harrastaa. Olen yhdistänyt oman lenkin lapsen harrastuksen ajaksi niin ei jää itsellä liikunta väliin. Haastavinta on minusta se että ruoka pitäs olla valmiina. Ja tuo Islannin malli kelpaisi kyllä Suomeenkin.

  • Elina
    kesäkuu 2, 2020

    Olen kiinnostuneena seurannut, kun ihmiset ovat korona-aikana huomanneet, että illoissa on aikaa eikä ole niin kiire koko ajan. Että otetaanko siitä edes jotain uuteen arkeen koronan jälkeen? Itse suhtaudun aika nihkeästi jatkuvaan harrastamiseen ja siihen, että lapsen harrastus määrittää ja jopa rajoittaa koko perheen ajankäyttöä tai taloutta. Meillä yksi harrastus per viikko riittää ja lapsi ei haluakaan yhtään enempää. On saanut kyllä kokeilla. En halua, että aamun hoputtamisen, työpäivän/koulupäivän, läksyjen, kaupan yms. jälkeen vielä aikataulutetaan lisää harrastusten takia. Emmekä halua luopua kesämökillä olemisesta futisturnausten tms. takia vuosiksi. Olen myös huomannut saman kun tuolla joku sanoi, että jos ei ole joku tiivis joukkuelaji, niin ei siellä lyhyessä harrastuksessa ole kavereita tullut, mutta ne ovatkin lapsilla onneksi koulusta. Eli meillä harrastateen hyvin maltillisesti ja varjellaan myös aikatauluttamatonta aikaa. Ja vähintään kerran päivässä mennään ulos, leikkipuistot on oikeasti ihan mahtava kädenojennus yhteiskunnalta.

  • Staika
    kesäkuu 3, 2020

    Meillä ei kenelläkään ole ollut vakavaa harrastusta. Lapset eivät ole innostuneet sitoutumaan, vaikka laji kiinnostaa. Puhun siis nyt pallopeleistä / liikunnasta. Sen sijaan höntsäämistä harrastetaan ihan porukalla ja monipuolisesti. Käy muuten ihan liikunnasta aikuisellekin kun lähtee mukaan pihasählyyn, – jalikseen, hippaa kiipeilytelineeseen tai poliisia&rosvoa pihalle. Huom. Saattaa myös huomata puutteita omassa motoriikassa 🤭 Myös esimerkiksi kokkikerho kiinnosti mutta ei halunnut jatkaa toista vuotta.

    Tyttö on käynyt soitinpajassa ja se sopi kyllä hänelle. Hän oli kiinnostunut ja meni mielellään tunnille. Laulua ja soittoa yritetään kotona harrastaa ihan omaksi iloksikin.

    Ylipäätään en pidä säännöllistä ohjattua harrastamista pakollisena. Jos lasta itseä kiinnostaa niin ilman muuta! Voi kait harrastukseksi laskea myös uimisen, vaikka kävisi ihan itsekseen/omalla väellä uimahallissa säännöllisesti tai aina kun siltä tuntuu. Koskee myös lukemista. Onhan niitä asioita paljonkin jota voi harrastaa ilman säännöllistä aikataulua ja ohjausta.