Muutto on päällä, isosti. Tavarat ovat jo sinisissä laatikoissaan ja me suhaamme uudella kämpällä siivoamassa. Mieleni on kuitenkin vielä täällä, näissä ihanissa kiviseinissä, mustan katon alla, tiilien sisällä kaarevassa talossa.
Itselleni muistoksi tein listan asioista, joita tulen kaipaamaan.
Näkymät. Oi ihana Temppeliaukion kirkko, pääsit heti ensi näkemältä sydämeeni ja sinne jäit. Maailman kaunein pikku nyppylä, jonka päällä runollisesti vain yksi vuodenaikoja mittaava vaahtera ja takana kauniit vanhat talot. Postikortti. Sisäpihan puolella melkein samanlainen; iso vanha lehmus suojaa hiljaista leikkipaikkaa ja naapurissa nousee näyttävä rivi vanhoja rouvia: kivitaloja edellisen vuosisadan alusta.
Lasten kylvyttelyt. Meidän isot ipanat rakastaa kylpemistä ja leikkivätkin pienessä muoviammeessaan melkein joka ilta. Se on kylpy tai ei mitään, suihkussa ne ei edes osaa käydä. Uuteen vuokrakämppään amme ei enää mahdu ja seuraavaan on turhan pitkä aika. Luulen että kylvyt on nyt kylvetty. Viimeinen niitti vauvaelämän päättymiselle.
Kamppi. Meidän lähikauppana ja -keskuksena on lähes tasan kymmenen vuotta ollut Kamppi. Onhan siinäkin puutteensa; ruuhkaiset iltapäivät ja kiireiset ihmiset, aamuyön mäkkärikansa. Mutta siellä on myös kaikki, mitä ihminen tarvitsee.
Mun punttis. Ihana, konstailematon vanhan liiton bunkkeripunttis, jossa vihdoin opin käymään salilla niin että se on minustakin kivaa. Kolme kertaa tyhjäksi käytetty 10-kortti ei voi olla väärässä.
Töölönlahti. Se on pieni, se on vähän likainen. Tai sitten se on juuri sopivan kokoinen ja aina täynnä elämää. Olen kävellyt ja juossut sen ympäri vuosikymmenen ajan suruja, huolia ja aivopähkinöitä pois. Kaverin kanssa ja ilman. Se on ollut siellä aina valmiina, naapurina. Nyt sen tulee peittoamaan oikea merenranta, enkä usko että enää näemme lenkin merkeissä.
Hietsu, Lapinlahti ja Seurasaari. Vielä isompien murheiden tai parempien juorulenkkien kierros. Kaikkina vuodenaikoina uskomattoman kaunis ja silti niin urbaani. En kestä.
Hiljaisuus. Vaikea uskoa, kun ihan tässä ytimessä ollaan, mutta kodissamme on todella hiljaista. Sekä sisäpuolella että heti tuossa omalla kadulla. Jos astuu rappuset alas Oksasenkadulle, pääsee suoraan vanhaan Töölöön. Museokatu, Tunturikatu, Apollonkatu…ihanat korttelit, joita pitkin ollaan pyöräilyt, juostu ja kikateltu.
Naapurit. Okei, ei olla oltu oikeasti naapureita melkein kahteen vuoteen. Mutta nähdään paljon ja tehdään paljon yhdessä. Miten nyt voi ikinä enää viettää pizzaperjantaita, kysynpä vain?
Tämä koti. Siinä meni melkein vuosi ennen kuin osasin rakastua ja kämppä muuttui kodiksi, mutta sitten se olikin menoa kunnolla. Heti sen jälkeen melkein jo muutettiinkin. Ihanat, korkeat huoneet, avarat tilat, kauniit harmaat seinät, leveät ikkunalaudat, iso ja valoisa keittiö, valtava lastenhuone ja sanoinko jo ne näkymät?
En kestä miten pitkä lista. Ikävä tulee. Asioita, joista tulen pitämään – listallekin on onneksi löytynyt jo muutama kohta. Ainakin tämä valo ja keittiön ikkunoista näkyvät männyt saavat mielen jo nyt pirteäksi.