Nyt on taas sarjassamme niin vaikeita aiheita, etten tiedä kannattaisiko suutaan edes avata. Kokeillaan. Aiheena suvakki, joka on haluamattaan ennakkoluuloinen. Minä taidan olla sellainen, ja veikkaan että moni muukin.
Ostin uusimman Imagen. Se on ihana, kaikinpuolin. Ihan yhtä hyvä tai huono kuin Image aina, mutta tällä kertaa lähes läpikotaisesti sellaisten suomalaisten tekemä, jota osa suomalaista vihaa ihan lähtökohtaisesti, tai ainakin pelkää. Tiedättehän, ei-kantasuomalaisia. Erinimisiä, -värisiä ja -taustaisia ihmisiä kuin peruspentti.
Voi että miten siistiä sitä lehteä oli lukea. Tuli jotenkin sellainen olo, että miksei tästä maailmasta ole kerrottu mulle mitään? Enkä tarkoita mitään Maailma kylässä -maailmaa, sillä lehdessä puhutaan ihan siitä samasta Suomesta, jossa minäkin elän ja josta luen. Tarkoitan sellaista maailmaa, jossa meillä on lukematon määrä lahjakkaita ei-valkoisia toimittajia, valokuvaajia ja kolumnisteja, jotka voisivat hyvin kirjoittaa vaikka kaikki maailman Imaget. Miksi sitten kaikki tekstit on yleensä kirjoittanut joku Reetta tai Sampo?
Maryan Abdulkarimin päätoimittama Image oli kaikin puolin virkistävä. Jokaisen artikkelin kohdalla tuli jotenkin häkeltynyt olo. Ihan kuin olisi yllättynyt että kappas, tämänkin on kirjoittanut joku muu kuin Jenni. Jokaisen artikkelin kohdalla olin onnellisempi että tämä lehti on tehty. Tämä Image on vahva, taitava, hauska, viihdyttävä ja ihan itsestäänselvä. Ei siinä ole mitään muuta erikoista kuin että nimet ovat keskimäärin vaikeampia lausua ja että siinä kerrotaan uudesta näkökulmasta Suomesta, sen eri kulttuureista ja rodullistamisesta.
 |
| Kuva Image / A-lehdet |
Jos et ole vielä lukenut, suosittelen. Erityisesti Jani Toivolan haastattelu oli todella ajatuksia herättävä. Siitäpä se sitten heräsi se yksi vaivaannuttavakin ajatus. Haastattelussa toimittaja (Maryam) mainitsee olevansa huivia käyttävä musta nainen. Hetkeä myöhemmin hän hakee Toivolalta vastausta vähän kiivaammin, on ehkä hivenen päällepuskeva. Minun ensimmäinen, täysin tahdosta riippumaton mielikuvani oli se, että Maryam huutaa tai ainakin puhuu kovalla äänellä. Samalla hetkellä tajuan että ”reetta-mielikuvani” olisi älykkään utelias, hiljaisella äänellä kysytty pohdinta.
Että mitähän vittua? Pysähdyin tähän pidemmäksi aikaa, kunnes tajusin etten ole koskaan itse keskustellut huivipäisen, mustan naisen kanssa (harmikseni). Tässä minun pienessä Ruoholahti-Punavuori-Töölö-kuplassani huiveja ei edes (harmikseni) juuri näy. Joten minun mielikuvani huivipäisen naisen puheesta on se, jonka saan täysin satunnaisesti kadulla kävellessäni. Ohi pelmahtaa usein kaksi naista, kaunista, laittautunutta – ja kovaäänistä. Jälkeen jää voimakas, makea tuoksu ja ihailen vielä mennessäni toisen kädessä keikkunutta laukkua. Positiivista huomiota, kaikin puolin. Mutta jälkeen jää myös ennakkoluulo, jonka itselleni ruokin. ”Mustat huivipäiset naiset puhuvat kovaäänisesti kielellä, jota en tunne ja joka kuulosti korvaani vihaiselta”. Aargh. Nolottaa hulluna myöntää, mutta siinä se nyt on: ennakkoluulo.
Ennakkoluulot eivät aina tarkoita pahaa, mutta ne ovat ennakkoluuloja silti. Niistä pääsee helposti eroon, jos mieli on avoin ja on mahdollisuus tutustua siihen vähän tuntemattomaksi jääneeseen asiaan. Mutta miten siihen voi tutustua, jos se oma kupla Jämsässä tai Töölössä ei tuota siihen järkeviä mahdollisuuksia? Mediassa, rakkaat ystäväni. Jos meidän mediamme olisi täynnä kaikennäköisiä ja -nimisiä ihmisiä, syntyperään ja rotuun katsomatta, aktiivisina tekijöinä, jokaisen olisi helpompi olla ihan rehellinen suvakki. Tai oikeastaan, ehkä suvakki ei tarkoitakaan sitä, että ei saisi olla ennakkoluuloinen. Ehkä se tarkoittaa sitä, että luuloistaan huolimatta kohtelee kaikkia tasa-arvoisesti ja muuttaa mielipiteitään sitä mukaa kun saa totuuden tuomaa vahvistusta.
Näiden 90 sivun aikana yksi lehti onnistui tekemään ulkomaalaistaustaisesta Suomesta normaalia, tavallista, toivottavaa ja täysin suomalaista. Jos en pääsekään kuplastani aina fyysisesti pois, voin aina tarttua tähän lehteen uudestaan ja toivoa että näitä tulisi lisää. Naiivisti haluan uskoa, että Suomen mediamaisema olisi menossa enemmän tähän suuntaan, eikä Facebookin kupla-algoritmi pääsisi sekoittamaan ihan jokaista päätä.