”Tämä on mennyt vähän hengailuksi”, totesi Insinööri eilen yhteiselostamme. No näin on päässyt käymään. Olemme viimeisen kuukauden ajan lähinnä selviytyneet; joulusta, työsumasta, valkoisista sormista, talon suunnittelusta ja kuukauden kestäneestä flunssasta. Nyt kun hommat alkaa tasaantua, löydämme itsemme ilta toisemme perään sohvalta istumasta, kumpikin oman näytön ääreltä. Kämppiksinä. Tarvitaan treffit.
Heti alkaa ahdistaa: milloin ja kuka hoitaa, mitä me nyt tällä kertaa tehtäisiin ja paljonkohan menee taas rahaa? Ei jaksaisi järjestää. No mitä jos ei järjestäisi? Miksi ei voisi kotona arkena, ilman lastenvahteja, tehdä kahdestaan kivoja juttuja? Aivan, nin voi nykyään tehdä! Aina välillä havahdun tajuamaan meidän lasten olevan jo niin isoja, ettei niitä varten tarvitse varata koko henkistä ja fyysistä pääomaa. Ne voi jopa vähän jättää välillä omaan arvoonsa. Erityisesti iltaisin, kun ne vihdoin saadaan tainnutettua, ne pysyy sängyissään hiljaa ja voi olettaa ettei kukaan ala raivohuutamaan tai oksentamaan (erityisesti nyt kun edellinen on juuri päättynyt, heh). Siis arkitreffiaikaa!
Heitinkin ilmoille ihan tosi villin ajatuksen tänään, pyyhkiessämme sirkuskoulun kaaosta itsestämme oman auton rauhassa: ”Mitä jos pidettäisiin tänään treffit? Kun lapset on saatu nukkumaan?” Insinööri innostui ja oli heti ihan innovaattorina messissä ”Joo lähdetään raflaan!”. No tuota ei.
Onneksi elämme start-upien kulta-aikaa. Niinpä samalla kun saavuttiin vastasiivottuun kotiin (josta lisää myöhemmin hehkutusta, ah!), näppäilin kännykästä Woltin esiin ja tilasin meille Skifferin pizzat. Nyt me odotamme kuskia ja viinilasit täyttöä. Vielä kun noi lapset saisi tosta nukkumaan niin voidaan pitää kreisihullu bileilta.
Tai ainakin jättää näytöt rauhaan yhdeksi illaksi.
****
Ennen kuin annan koneiden ja kännyköiden levätä illan ajan, kerron teille Tammihaasteen nimissä Saarasta. Saara meni ja sotki mun tammihaasteen aikataulun. Olisin joka tapauksessa kirjoittanut Saarasta, koska tiesin että se on loistava tyyppi ja jokin takaraivossani sanoi että Saaralle pitäisi kertoa miten hyvä tyyppi se on. Sitten se meni ja oli vielä loistavampi ja kirjoitti vallan yllätyskirjoituksen minusta. Aika mieletöntä! Tämän jälkeen en kuitenkaan voinut suunnitellusti seuraavana päivänä kirjoittaa Saarasta, koska se olisi ollut vähän sellainen pakotettu lav juu tuu toisen sen sanottua. Mutta usko pois Saaraseni, tämä oli tarkoitus alun alkaen.
Kahdesta syystä. Siksi, että en oikeastaan tunne Saaraa. Ei olla tavattu oikeassa elämässä kuin ihan kerran, pari. Ja silti olo on lämpimän turvallinen Saaran lähellä, tai Saaran tekstejä lukiessani. Olen enemmän kuin kerran ihastellut itsekseni Saaran kirjoitettua maailmaa. Niin suoraselkäinen, pohdiskeleva, vahvasti rakastava tyyppi (kuten hän, sanon näin vaikka en voi oikeasti tietää mutta uskallan arvata niin).Tyyppi, joka osaa harkita ostoksiaan ja muuttaa omia käytösmallejaan, uskaltaa kertoa että perheruuhka väsyttää, kirjoittaa juuri oikealla kipeän kauniilla tavalla maailman pahuuksista, ja pukee erittäin usein sanoiksi ne asiat, mitä olin itse juuri ajatellut mutten löytänyt tapaa kertoa. Jonkinlainen arvokirjallinen idoli minulle, sanoisin. Semmoinen, joka minun tapojeni vastaisesti ihan selvästi miettii todella tarkkaan pohteensa ennen kuin julkaisee ne internetiin. Kypsä sielu, jos näin voi sanoa kauniista ja ikinuoresta, harkitsevan herkästä tyypistä 🙂
Saara on ollut tosi mukavaa ”tutustua” suhun ja olen tosi iloinen että jaksat järjestää meidän kummallisen rönsyilevälle bloggaajajoukolle mahtavia kynttiläillallisia. Minäkin toivon etten voita lotossa ja joudu karkaamaan matkalle seuraavan aikana! Ja vielä loppuun yksi juttu: Saara sun kuvat on aivan äärettömän hienoja. Ne on muuttuneet vielä jotenkin aiempaa upeammaksi, kiitos siis todella inspiroivasta Instasta!