Ei meinaa kelvata meitsin varustus, ei. Mennään kävellen, hyssytellen, maanitellen…ja lopulta antaa huudosta väsyneenä periksi hän. Onneksi kuitenkin edes niin.…
Selaa katekorioitaElämää
Seinää parempi keskustelukumppani
Ykkösellä on ollut tänään selkeästi verbaalipäivä. Varmasti johtuu siitä että saimme viettää peräti kuusi tuntia ihan keskenämme, ilman Insinööriä. Mulla…
Itseaiheutetussa uutispimennossa
Seuraa nolo tunnustus: en seuraa uutisia. Olen ollut jostain syystä aina vähän huono siinä, YO-kirjoitusten aikaan reaali ja ainekirjotus oli…
Avoin kirje kikattajalle
Rakas Ykkönen, Sinussa on nykyään niin paljon iloista energiaa, että koen tarpeelliseksi kirjoittaa osan näistä asioista muistiin. Voidaan sitten aikuisena…
Kissat, koirat ja kersat – sama asia eri karvoilla
Ystäväni hankki ihanan koiranpennun noin 1,5 vuotta sitten. Ykkönen ja tämä kyseinen taistelupallo ovat siis lähes samanikäisiä. Olemmekin viimeisen puolitoista…
Käytä kaikki mahdollisuudet
– Ota kaikki apu mitä saat (siivooja to do listalla) – Lapsi / lapset hoitoon aina kuin mahdollista – Juo…
Ensimmäinen kvartaalikatsaus
Kakkonen täytti lauantaina kaiken kiireen keskellä kolme kuukautta. Vauvavuoden ensimmäinen kvartaali on ohi, pahin alku takana. Jotenkin kummasti tuntuu että…
Viikonloppu ja minä olen loppu
Kyllä voikin ihminen aiheuttaa itse itselleen täyden viikonlopun. Se oli niin touhuntäyteinen, ettei minusta irtoa tänään mitään hassun hauskaa, terävän…
Reipas aamuherätys
Tänään on sellainen päivä, että voisi mennä paremminkin. Insinööri on ollut jo pari päivää kipeä, Ykkönen suunnilleen viimeiset kahdeksan viikkoa…