Muistatteko kun kirjoitin, että meillä olisi teoriassa mahdollisuus lähteä vaikkapa ulkomaille?
Joskus on niin että kun tuommoisen ajatuksen päästää päähänsä, sitä alkaa toteuttaa vähän huomaamattakin. Niin siinä kävi että puolitoista kuukautta ajatuksen jälkeen on asunnot varattu, omaan kotiin vuokralainen löydetty ja kouluun ilmoitettu.
Me lähdetään helmikuussa Fuengirolaan! Kolmeksi kuukaudeksi!
Prosessi oli nopea mutta ei kivuton. Kun lähtee liikkeelle siitä että meneekö ylipäänsä johonkin ja jos niin minne, on päätösten tekeminen yllättävän hankalaa. Varsinkin kun meillä ei ollut mitään pakottavaa tarvetta mennä, ei työkomennusta tai muuta joka olisi meitä ajanut lähtemään.
Ajatus täysin ainutkertaisesta mahdollisuudesta kai sai meidät jatkamaan paikan etsimistä ja laskemaan budjetteja. Sitten löysimme niin kivan kodin että halusimme kaikki lähteä, myös ajatusta alunperin vähän vastustellut koululainen.
Jos joskus pääsen tästä traumasta yli voisin kirjoittaa lähdön valmisteluun jotain vinkkejä, mutta lyhennetysti homma ratkesi kyselemällä tosi monelta suosituksia ja vinkkejä ja sitten valkkaamalla jotakin ihan muuta, lol.
Fuengirola valikoitui helppouden takia: alueella asuu tai on asunut hirveästi suomalaisia (myös tuttuja!) ja siksi siellä myös toimii tosi paljon suomalaisia firmoja kuten kouluja tai asunnonvälittäjiä. Menneiden Fugelaisten kokemuksista oli helppo löytää vinkkejä, ja olenkin kahlannut Kristan blogijutut läpi ja seurannut tarkkaan Kertun juuri loppunutta reissua.
Kertulta saatiin myös täydellisen asunnon vinkki, kiitos siitä vielä!
Asunto olikin ehkä vaikein rasti! Sama efekti kuin mitä tahansa kotia etsiessä: ensin tuntuu että vaihtoehtoja on kauheasti, sitten omat kriteerit tarkentuu ja mikään ei osu kohdilleen. Kerron joskus meidän prosessin tarkemmin ja miten päädyttiin mutta nyt meillä on siis kaksi asuntoa varattuna, teemme minimuuton (saman yhtiön sisällä) kesken reissua.
Sillä välin meille muuttaa perhe Espanjasta pitämään taloa pystyssä, sekin ihanaa ja jännittävää! Tämä ei muuten ole mikään talonvaihtojuttu vaikka sellainenkin oli yhdessä kohtaa vaihtoehtona, vain hauska sattuma. Mutta päästään hyvin auttamaan toinen toisiamme kohdemaan asioissa ja taloudellisesti tämä myös natsaa niin että saadaan melkein Espanjan pään vuokra katettua.
Suunnitelmissa on lähteä kotoa helmikuun alussa omalla autolla liikkeelle. Finnlinesin lautalla Travemündeen, ystävien luo Sveitsiin hetkeksi ja sitten parin pit stopin kautta kohteeseen.
Fuengirolassa ja sen seuduilla aiomme elää arkea ja lomaa suloisessa sekasovussa.
Lapsille varaan mahdollisesti kotikoulupaikat (opettaja joka auttaa tekemään kotimaan opettajan käskemät jutut reissun aikana), itselleni toivon paljon hyviä yhteistöitä ja muuta laskutettavaa työtä sopivasti. Insinööri hoitaa pienet, vielä mietitään menisikö myös Kolmonen kerhoon paikan päällä, sellainenkin kun on kuulemma ihana siellä.
Aiomme käydä paljon patikoimassa kauniissa luonnossa, surffaamassa (Insinööri), juoksemassa (minä), leikkipuistoissa, kahviloissa, rannalla, toreilla. Haaveilemme syövämme hyvin ja tutustuvamme upeisiin kaupunkeihin ja kyliin lähellämme. Riidellä, sairastaa ja valvoa aiomme varmasti myös.
Ja juhlia synttäreitä! Meistä yksi (MINÄ!!!) täyttää reissussa 40, yksi vuoden ja yksi 11. Juhlaa!
Moni asia on vielä hoitamatta ja kesken mutta ehtiihän tässä, vajaa kaksi kuukautta lähtöön (oikeasti aloitan joka aamu lisäämällä jotain to do listaan ja hengittämällä vähän turhan nopeasti).
Reissusta tulossa tietysti myös paljon sisältöä! Onko erityistoiveita?
Kuvat: Menneiden vuosien keväät