Ensin sivujuonne, sitten keskitytään toiseen asiaan: Kakkosella taitaa olla isosiskonsa tapaan yöllisiä kauhukohtauksia. Tai, kuten ennenkin olen maininnut, raivokohtauksia. Sen seurauksena päädyin eilen makailemaan aika pitkän aikaa hereillä, uni jotenkin ihmeellisesti karkasi kun rauhoitteli puoli tuntia raivoavaa pötkylää. Ensin ajattelin Lauran tapaan kaikkea pikkujouluista keittiön oveen, sitten keksin käyttää aikani jonkin järkevänkin asian ajattelemiseen. Luin pelottavan tutulta kuulostavan, ja erittäin hyvin kirjoitetun tekstin ylityöllistetystä konsultista ja uupumuksen syistä:
”Työn sisältö on ratkaiseva asia. Maailma ei varmaan tunne hirveän montaa taiteilijaa, jotka olisivat kokeneet burn-outin. Mun uupumus johtui siitä, että koin pääni sisällä tekeväni jotain, missä ei ole tarpeeksi järkeä. Mulle raskaampaa oli se, ettei työ ollut täysin mun arvojen mukaan merkityksellistä”, hän sanoo.
Spot on. Olen minäkin ihan pari kertaa miettinyt, onko järkeä aloittaa päivän kahdella numerolla alkavia työtunteja jonkun toisen ihmisen työnantajan taloudellisten lukujen parantamiseksi. Mutta vielä toistaiseksi työni metodit, ongelmat ja ratkaisut ovat riittävän mielenkiintoisia tuottamaan minulle arvoa otsikolla teen työtä jossa olen hyvä.
Tämäkään ei kuitenkaan ollut vielä se minun päässä pyöritelty ajatukseni, vaikka ylityön kulttuurista voisin helposti kirjoittaa parikin pakinaa. Tulista sellaista.
Se oleellinen ajatus lukemassani kirjoituksessa, ja minun päässäni jo eilistä yötä pidemmän ajan pyörineessä pohdinnasta on tuo työn määrän ja arvon välinen kuilu. Olen päässyt vastikään (n. 3v ja 1kk sitten) sellaisen salaisuuden jäljille, että me ihmiset mittaamme kaikkea tekemistämme vaivan ja ajan kautta, emmekä kerro koko totuutta.
Kerromme toisille kaiken maailman Valeäiti-blogeissa ja kasvotusten, että lapsiperhe-elämä on tosi rankkaa. Sitä joutuu luopumaan vaikka mistä ja unet lähtee ja mies myös. Toiset saattavat varoittaa remontointiin ryhtyvää että älä nyt hyvä ihminen tee tuota virhettä; meilläkin meni pienemmässä urakassa kahdeksan kuukautta ja paljon enemmän rahaa kuin piti. Ihan hirveesti hommaa. Yrittäjät kertovat kilvan lehdissä, miten yrittäjyys on elämäntapa, jossa työpäivät venyvät kaikeksi vapaa-ajaksikin ja silti leipä pysyy vain juuri ja juuri pöydässä. Kaikki totta, kaikki aidosti isoja hankkeita: lapset, remontointi ja yrittäjyys ovat isoja, kuluttavia ja vaativia elämänmuutoksia.
Vaan oletko koskaan huomannut erästä seikkaa, joka johdattaa havaitsemani salaisuuden jäljille? Yrittäjät eivät juuri koskaan palaa palkkatyöhön. Remontoijat rakentavat kahden vuoden päästä oman talon. Ruuhkaperheet toivovat ja toivottavasti saavatkin lisää lapsia, ehkä useammankin. Onko koskaan tullut mieleen, etteivät he kerro kaikkea?
He eivät osaa ehkä pukea sanoiksi, miten hyvältä sen suuren työn tulokset tuntuvat, miten paljon se parantaa heidän elämäänsä. Kysypä joskus oman kodin remontoineelta, onko kivaa kun se itse suunniteltu kylppärin kaappi toimii juuri niin kuin pitää, tai nauttiiko hän hyvin valituista keittiön sävyistä joka päivä kahvia keittäessään. Tai kokiko yrittäjä suurta tyydytystä saatuaan ensimmäisen kuuden euron tuottonsa, ihan oikealta asiakkaalta. Lapsiperheen näkökulmasta saat eniten irti, kun tulet paikalle lauantain aamiaishetkeen ja näet vanhempien kasvoilta sen keyven puhdistuneen onnen tunteen, kun elämä on niin hyvää just nyt: lapsi sanoi jotain yllättävän kypsää, tai vauva kääntyi tyytyväisenä toiselle kyljelleen, maha täynnä maitoa.
Salaisuus on käytetyn ajan merkittävyydessä, ei määrässä. Työn laadussa, ei määrässä. Itseä varten tehtyä, siis merkityksellistä, ajankäyttöä ei oikeastaan voi minun päässäni edes laskea työksi. Työ on sitä mitä tehdään jonkun muun käskystä, jonkun muun tavoitteita toteuttaakseen. Oman elämän ja onnen rakentamista kutsutaan intohimoksi, ja siihen käytetty aika ei väsytä samalla tavalla kuin peruspuurtaminen.
Toki liika on aina liikaa. Kymmenen kuukauden valvomisen jälkeen voi olla vaikea nauttia aamuista, katosta paljastunut kosteus voi viedä konkurssiin ja avioeroon, yrittäjä voi polttaa itsensä loppuun ennen kuin riittävää, hengissäpitävää, tulosta syntyy. Mutta niissä tapauksissa, joissa kaikki on vain tavallisen kaoottista ja suurta, meillä on mittarointiongelma. Yritämme laskea käytettyjä tunteja suhteessa tasapainoiseen elämään ja onnellisuuteen. Todellisuudessa yrittäjän käyttämät kolme tuntia oman liikkeen sisustamiseen vastaavat ehkä puolta tuntia työnantajan tuntikirjauslomakkeen parissa.
Siis seuraavalla kerralla kun joku varoittelee sinua tavoittelemasi elämän rankkuudesta, tarkista onko vastaaja osa Salaisen Verkoston Suurta Suunnitelmaa kysymällä: jättäisitkö sen tekemättä jos voisit nyt valita?
Ja lähde sitten pankkiin / sänkyyn / tietokoneelle.