Tämä viikonloppu tuli niin tarpeeseen.
Pitkä joululoma vei huomaamatta paljon voimia. Vaikka lasten kanssa vietetty aika oli ihan oikeasti tosi kivaa ja meni pääsääntöisesti tosi helpolla, se aamusta iltaan jatkuva töiden, harrastusten, läsnäolon ja kotitöiden yhdistelmä kyllä vähän kävi pääkoppaan.
Samalla mielessä pyöri ne hemmetin päätökset, joita ei olla vieläkään saatu tehtyä.
Salakavalasti ajatus kerrallaan hiipi mielen syöverit alaspäin, kohti tummempia sävyjä. Onneksi tämmöinen vanhempi tieteenharjoittaja osaa jo huomata varoitusmerkkinsä ja tietää myös mikä tepsii.
Loppiaisesta tehtiin yhtä lääkettä: urheiltiin, syötiin, nukuttiin, ulkoiltiin, kikatettiin. Kello näytti ”ei tapahtumia tänään”, mutta askeleita se mittasi sitäkin enemmän. Herättiin aamuisin kympiltä ja katottiin muovailuvahavideoita. Vetäydyttiin pois kaikesta menosta, mikä ei ollut pakollista (anteeksi!) ja raivattiin elämä taas kuntoon.
Perjantaina siivottiin aamusta iltaan. Kuusi pois, peitot ulos, jääkaappi puhtaaksi, lasten vanhat tavarat kiertoon ja sitä rataa.
Tiedän, minäkin olen yllättynyt.
Lauantaina tein rästityöt kuntoon samalla kun lapset ja Insinööri pulkkaili. Käytiin pitkästä aikaa koko perhe ravintolassa ja katselemassa hienoa Lux Helsinkiä.
Kello oli jo melkein kymmenen kun puksuteltiin sporalla himaan. Insinöörin sylissä nukkuvaa teeskentelevä Kakkonen (sillä saa sylikyydin kotiin) ja mun vierellä väsynyt, mutta sangen iloinen Ykkönen. Pakkohan siinä oli miettiä, että taloista viis, tällä porukalla pärjätään missä vaan.
Niin vain koitti tämä sunnuntai, kun tekee taas mieli kirjoittaa ja huomenna koittava arki tuntuu tosi hyvältä. Tulevalla viikolla tehdään ekat podcast nauhoitukset ja aloitetaan pari uutta projektia. Harrastukset lähtee taas käyntiin ja joulupukilta (itseltäni) saatu kello voi taas näyttää jotain tapahtumiakin.
Voin vihdoin toivottaa hyvää uutta vuotta – nyt se tuntuu oikeasti alkaneen.