Tämä ei ole se perinteinen VMP kengät menee rikki ja onpa kylmä -valitus. Tämä on naispuolisen Elastisen, ärsyttävän positiivarin hopeareunus-huomio.
Löysin sellaisen piirteen itsestäni tänään. Seisoin sateenvarjo väärinpäin kääntyneenä liikennevaloissa, joissa kukaan ei ollutkaan painanut jalankulkijanappia. Lähdin juoksemaan töihin toisen suojatien kautta, astuin matkalla lätäkköön ja tiesin jo myöhästyväni.
Yllätyksekseni päässäni ei raikunutkaan se ”VMP” ja ”aina mun pitää”, vaan sieltä nousi omituinen ilo:
”Tän jälkeen on kyllä entistä siistimpää kun se kevät ihan kohta oikeesti alkaa”.
Näin mä taidan aika usein ajatella. Että se mikä ei tapa, vituttaa, mutta myös lopulta palkitaan.