Meikkasin tänään, koska me käytiin vähän kylillä. Kotiovi kolahti takanamme kiinni varttia vaille kolme ja takaisin auki varttia vaille neljä. Ehdittiin mennä sporalla Stokkalle, palauttaa Hullareiden hulluudet yhdelle kassalle ja tulla takaisin sporalla kotiin. Siinä oli päivän ohjelma, The Ohjelma.
Sitä ennen tein jotain. En muista mitä. Jotenkin nämä tämän päivän yhdeksän hereillä vietettyä tuntia on menneet johonkin. Insinöörillä veljensä muuttoon, minulla kai pyykkeihin, Singstariin, tiskeihin, ruoanlaittoon, tiskeihin, neljään ja puoleen tappeluun, pyykkeihin ja sitten siihen meikkaamiseen. Siihen meni muuten noin seitsemän minuuttia, toim. huom.
Vanhaan hyvään aikaan tässä ajassa olisi nukuttu (pidempään), lenkkeilty, meikattu, syöty lounasta, shoppailtu, kahviteltu, käyty Alkossa, meikattu uudestaan ja kokeiltu kolmea eri mekkoa. Olisin ehkä jo nyt vähän etkoilemassa, rypyttömät ja pussittomat silmäni iloisesti tuikkien, kupliva kädessä jonkun kotona kikattaen.
Eipä siinä, kivaa tämäkin. Näin ne päivät täällä meillä vain valuu, tässä nykyisessä ajassa. Tehden ei mitään ja kuitenkin jatkuvasti jotakin.
Se on kuulkaa yksi iso elämänsisällöntuottaja tämä lapsiperhe ja sen väleihin rullaava arki.
Semmoinen vähän huonomman tason sisällöntuottaja, joka pelaa volyymilla laadun sijaan. Aina ei tapahdu kovin kummoista, mutta ihan jokainen sekunti tapahtuu jotain. Kohderyhmällä ja kanavalla ei ole mitään väliä, sitä sisältöä tuotetaan ihan rehevästi kaikkialla sporasta kauppaan ja kotiin. Pyytämättä ja kyselemättä. Silloin tällöin siltä tulee ihan älytöntä laatukamaa, viraalia suorastaan, jota haluaa jakaa muillekin. Pääsääntöisesti sellaista tasaisen turvallista virtaa, joka ei koskaan tyhjene tai pysähdy.
Oikeastaan aika kiva.
(Kuvat ovat näytteitä viime aikojen sisällöistä.)