TOP 7 lapsille luettavaa asiaa

SISÄLTÖYHTEISTYÖ: Yhteistyössä McDonald’s Suomi ja Suomen Blogimedia

Lapsille ja lasten kanssa lukeminen on tärkeää. Lukeminen kehittää ajattelua sekä vuorovaikutustaitoja, auttaa keskittymään ja rauhoittaa lasta virikkeiden keskellä.

Täällä meidän täydellisessä perheessä luetaan tietysti lapsille ääneen melkein joka ilta. Myös sille lukutoukalle, joka haluaa nykyään lukea itse. Yleensä minä aloitan lukemalla jotakin lastenhuoneen lattialla ja muutamassa minuutissa on syliin kiivennyt yksi tyyppi toisen kurkkiessa ylhäältä hiljaa leuka sängyn laitaan nojaten. Lukemisen ehtona on, että siitä on myös meille aikuiselle jotakin iloa: kieli on kekseliästä, kerronta soljuu ja kirjasta voi oppia jotakin. Oleellisinta ilta-aikaan tapahtuvassa lukemisessa on toki kirjan rauhoittava vaikutus. Lukemisen on syytä päätyä johonkin muuhun kuin uuteen nakuralliin keittiön ympäri.

Koska jokaisen vanhemman viikossa tulee se ilta, jolloin mikään lastenhuoneen kirjoista ei meinaa napata ja äänikirja on raaputettu rikki, ajattelin julkaista tässä pienimuotoisen kirjaraadin – listauksen meidän perheen lempparilukemistosta! Jollei näiden avulla voi aikuinen hipsiä hymy huulillaan lastenhuoneesta pois, nukahtaneiden silkohapsien otsaa vielä kerran silittäen, en tiedä sitten millä.

Hetkinen: onko tuon kirjan kannessa Kasper Strömman?

Lukemistomme TOP 7 (järjestyksessä huonoimmasta parhaimpaan):

7. Vanhan kotimme uunin käyttöohje
Luettu rintarepussa riehuvalle Kakkoselle vanhan asunnon keittiössä 30.-31.05.2012 klo 22-24 nukahtamisen edistämiseksi ja hulluuden välttämiseksi, täysin tuloksetta.  1.6.2012 kieli vaihdettiin saksaksi, mutta toivottua vaikutusta ei edellenkään syntynyt. En koskaan oppinut käyttämään sitä saamarin ajastinta. Verdammt.

6. Go the f**k to sleep. 
Testattu reilu vuosi myöhemmin. Jopa Samuelin lukemana aivan yhtä tehoton kuin edellä mainittu. Plussaa toki siitä, että äitiä vähän hymyilytti kaiken sen katkeruuden alla.

5. Maitotölkit, juustopaketit ja ketsuppipullot – ja lehtien kannet
Lukemaan opetteleva lapsi tulkkaa maailmaa jatkuvalla syötöllä ja kysyy jokaisesta näkemästään koukerosta, mitä siinä lukee. Heinz-purkin kyljessä muuten todella on numero 57, ilman järkevää selitystä. Ja Trendistä löytyi toukokuussa hieno artikkeli Maria Veitolan seksielämästä. Kannattaa lukea, Ykkönenkin suosittelee!

4. Numerot ykkösestä kymppiin. 
Perheemme vanha suosikki: sanon nyt ääneen nämä numerot ja kympin kohdalla on paras olla vaatteet päällä / lelut siivottu / kenkä jalassa, tai muuten. Sijoittuu usein ilta-aikaan, mutta ei kyllä rauhoita ketään nukkumaan.

3. Synnytystarinat omasta blogista
”Äiti kerro taas miten me synnyttiin?”, on meillä usein kuultu toive, ja ihmekös tuo! Kukapa ei nukahtaisi hymy huulillaan lämpimän peittonsa alle, kun äiti kertoo taas kuinka oksensi sinut ulos, tai näyttää miten lääkäri otti sängyn laidasta jalallaan voimaa imukuppia repiessään? Takuukamaa.

2. Talouselämä
Kun nukahtamisgeimeissä ollaan HC-levelillä, kannattaa koko perheen voimin ihmetellä viikon yrityskauppoja. Viimeistään kolmannen hammaslääkäriketjun kohdalla ummahtaa sitkeinkin silmä.


1. Tor Åge Bringsværd ja Tina Soli: Kun molempia alkaa suututtaa

Iltasatulukemistomme aatelia. Ihan oikea kirja, jota minäkin jaksan lukea. Toimii äärimmäisen hyvin esimurkkuisen kuusivuotiaan kanssa, jolle kaikki tunteet on hämäriä ja niitä on liikaa. Opettavaista lukea kirjasta, että äidilläkin menee hermot. Muutenhan hän ei sitä olisi ehkä huomannut. Erityiskiitos kuvituksesta, jossa tunteet menee hiuksiin asti, sekä alle viiden minuutin lukuajasta. Jatkoon!




Näin on jännittävä TOP 7 käyty läpi, onnea suuresti voittajalle! Voittajakirjan saa jokainen lunastaa itselleen Happy Mealin kylkiäisenä tai muutamalla eurolla lähimmästä Mäkkäristä. Osana lasten lukuharrastusta edistävää pohjoismaista Läsrörelsen-hanketta Suomen McDonald’s jakaa kahdeksaa eri kirjaa lastenaterioiden yhteydessä. Nyt käynnissä olevalla kampanjan viimeisellä viikolla jaetaan lukuraatimme voittajaa sekä Ulf Nilssonin ja Kristina Digmanin ”Oma pikku apinani”, joka sai kunniamainintoja testissämme. Lisätietoja kampanjasta ja kaikki jaellut kirjat löytyvät McDonalds’in sivuilta.