Viime vuoden best asiat Kolmosen lisäksi

Hyvää alkanutta uutta vuotta! 2020 on hieno luku! Vielä pieni katsaus tuonne kauas historiaan vuoteen 2019, sillä tein toki minäkin sen Best nine kuvakollaasin. Kovin yllättävästi, sen mukaan juuri päättyneen vuotemme voi määrittää yhdellä sanalla: Kolmonen.

Rakas Kolmonen onkin epäilemättä päättyneen vuoden paras asia! Raskaus, ihana kesä vatsan kanssa, hieno synnytys ja maailman ihanin vauva varmistavat kyllä viime vuoden paikan parhaissa koskaan. Jopa vähän sellainen suomalainen pelko takaraivossa että vuosi oli niin mahtava että ensi vuonna on pakko tulla jotain kamalaa. Aina fiksu tapa ajatella!

Tuo best nine, niin ihana kuin olikin, ei kuitenkaan edes kerro kaikkea hyvää viime vuodelta. Meidän elämään mahtui monta muutakin hyvää asiaa, joita ei välttämättä sellaisinaan Instagramissa raportoida. Einon innoittamana listasin nämä omat ”best” asiat!

2019 parhaat asiat

Töissä meni hyvin

Mulla muuttui rooli töissä merkittävästi 2017 ja se toi mukanaan ison vastuun. 2018 meni aikamoisissa käänteissä kun muutimme organisaatiota, nostimme asiakkuuksien määrää ja liikevaihtoa. Suomeksi: teimme sikana töitä ja saimme ison positiivisen muutoksen aikaan. 2019 alkoikin olla jo selvästi tuon työn hedelmien korjuuta. Hommat alkoi rullata niinkin hyvin että tavallaan harmitti jäädä pois juuri kun ”iso pyörä alkaa pyöriä” – toisaalta ihana päästä sitten katsomaan mihin asti se pyöri.

Olin kahdesti aamutelkkarissakin muuten! Kerran 2018 lopussa ja 2019 alussa työasioissa ja vielä vuoden lopussa äitiysasioissakin. TV:stä tuttu siis tässä moro!

Äitiysloma, jossa myös lomailin

Tällä äitiyslomalla olen osannut ottaa myös niitä rentoja hetkiä vaikka edelleen mielelläni teen juttuja. Nytkin tässä sohvalla tulin lepäämään mutta heti kun silmäni suljin alkoi tämä tekstiä muotoutua päässä. Silti, tähän vuoteen on mahtunut tuntikaupalla lojumista vauvan kanssa, hassuttelua isojen kanssa ja pitkiä, rauhallisia kävelylenkkejä. Kaiken kaikkiaan olen nauttinut tosi paljon hidastuneesta tahdista.

Talo valmistui (?)

Piha saatiin tehtyä ja piharakennuskin alkoi olla lopullisessa tilassaan, aita on rakennettu melkein kokonaan ja tuparitkin on viimein pidetty! Nyt jäljellä on enää pieniä hommia, isoja laskuja ja sisustuksen uusimista. Talo on kuitenkin käytännössä valmis.

Ykkönen kukoistaa 

Ykkönen on ollut tasaisesti koko vuoden aivan uskomattoman ihanassa iässä. Ennustettava ja vakaa, luotettava ja johdonmukainen. Silti vielä hassutteleva, meidän seurasta pitävä ja kainaloon hakeutuva. Täydellinen isosisko on muuttunut vielä paremmaksi Kolmosen myötä. Julistan yhdeksänvuotiaat ihaniksi!

Kakkonen selviytyy 

Kakkonenkin on totta kai ollut ihana, mutta vitsi sillä on ollut kyllä rankka vuosi. Koulunaloitus ei ollut yhtä helppo tanssihetki kuin Ykkösellä aikanaan ja pienen sisaruksen syntymäkin lohkaisi oman osansa. Ollaan saatu käsitellä kaikkea eskariuhmasta alkaen isolla vaihteella ja välillä on ollut meillä kaikilla aika tiukkaa. Isoin tsemppari on kuitenkin ollut Kakkonen itse, joka on selviytynyt tosi hienosti nihkeistäkin tilanteista (ja muuttunut muuten ihan jalkapallotyypiksi vuoden aikana!). Ja nyt kun vuosi lähenee loppua, musta tuntuu että ollaan lähellä sitä vaihetta kun tunnesmoothiesta kuoriutuu pikkuhiljaa myrskyt kestävä koululainen.

Parisuhde selviytyy ja paikoitellen jopa kukoistaa

Menemättä parisuhteeseen sen syvemmälle, tänäkin vuonna ollaan mielestäni taas opittu toisistamme lisää ja löydetty uusia keinoja puhua. Vauva-aika on aina tiukka testi, ei siitä mihinkään pääse, mutta tällä kertaa uskallan ajatella että osaamme kumpikin vaatia toisiltamme enemmän kuin selviytymistä – ja se on tärkeää.

Koko perheen terveys hyvä

Lapset ovat jo niin isoja ettemme saa enää jokaista pöpöä (hieno hetki saada uusi vauva!), joten olemme voineet tosi hyvin. Insinöörillä oli megaflunssa heti Kolmosen syntymän jälkeen ja pientä vaivaa ollut lapsillakin mutta pääsääntöisesti ollaan oltu tosi terveinä koko vuosi. Vain kerran käyty Lastensairaalassakin – eikä se ollut kuin lievä aivotärähdys! (Kihiksiä ja täitä ei lasketa, eihän?) Oma vointini on ollut tosi hyvä, selkäkin paremmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin vauvojen kanssa. Urheilu on palannut ihanasti takaisin elämään.
härkis resepti
Ystävät

Tuntuu että ehdin nähdä tai jollain tapaa pitää yhteyttä ystäviin viime vuonna aiempaa enemmän. Koen itse olleeni parempi ystävä! Sain myös uusia ystäviä  Naapurin rouvan kanssa jaettu vauvavapaa on ollut mieletön ja muutenkin vauvan kautta on tullut taas uusia tuttuja, ystäviäkin.

(Myös virtuaalisia ystäviä on tullut kovasti lisää kun seuraajamäärät sekö blogissa että Instassa ovat tuplaantuneet. Kiitos kun olet täällä!)

Perheen kasvisruokailu lisääntyi

Ykkönen alkoi kasvissyöjäksi ja minä tiputin maidon pois ruokavaliosta, joten koko perheen ostoskori ja ruokatottumukset ovat nytkähtäneet isosti parempaan suuntaan. Nyt meillä syödään ihan tavallisina ruokina linssikeittoa, tofubowleja ja tomaattipastoja, eikä jauheliha enää ole kaikkien ruokien ensimmäinen alkupiste. Uskon että tämä on pysyvä suuntaus ja olen siitä tosi iloinen.

Mitä vuonna 2020-2029?

Eilen päättynyt vuosikymmen oli kyllä varmaankin tapahtumarikkain ja merkittävin jonka tulen koskaan elämään. Sain vuosikymmenen ensimmäisenä ja viimeisenä vuonna vauvan, ylipäänsä kaikki kolme ihanaa lasta syntyivät 2010-luvun aikana. Muutimme neljä kertaa ja ostimme kaksi tonttia, myimme yhden asunnon ja toisen tontin, rakensimme talon.

Olin koko vuosikymmenen naimisissa saman upean partahemmon kanssa ja rakensin hienoa työelämääkin itselleni. Löysin kirjoittamisen ja luovuuden blogin kautta ja tuntuu että olen alkanut löytää itseäni muutenkin.Vuosikymmenen aikana masennuin, ahdistuin, selvisin – toisin sanoen opettelin sietämään omia pimeitä puoliani. Kaikki läheiseni ovat turvassa ja terveitä, ystävilläkin menee hyvin (ja niillä joilla ei mene, on apua).

Vastuita on paljon mutta pidän siitä. Joskus aikaa on vähemmän kuin tekemistä, mutta olen silti siinä onnellisessa asemassa että voin itse hallita omaa ajankäyttöäni, kun vain sen muistaisin tehdä.


Tänään alkaneelta vuosikymmeneltä odotan isoja mullistuksia, joita en onnekseni vielä tiedä. Voisin kuvitella sen aikana ainakin että Ykkönen kasvaa täysi-ikäiseksi (!), Kakkonen lopettelee peruskoulua (!!) ja Kolmonen menee kouluun (!!!). Insinööri täyttää heti sen jälkeen 50 ja minäkin 46. Hirveän jännä ajatella, minkälaista elämämme tulee silloin olemaan!

Mutta keitetään nyt ensin kahvit.