Raskausviikko 14
Uskallankohan sanoa tämän ääneen? Pahoinvointi alkaa helpottaa, ainakin sen pahin terä.
Joinain hetkinä sitä voi vielä ikävästi esiintyä, mutta yhä useammin huomaan illalla että tänään ei ollut kertaakaan merkittävästi paha olo. Voin taas myös syödä aika lailla normaaleja annoskokoja ilman että vatsa tekee minusta toimintakyvyttömän turpeudellaan. Ja hei hip hurraa – vihdoin alkaa myös rintsikoissa tapahtua!
Käyn 13+2 neuvolassa Kolmonen seuranani. Toteamme että kaikki on hyvin väsymystä lukuunottamatta ja kuuntelemme ihanaa hevosen laukkaamista, sydänääniä. Ne ovat vahvat ja hyvä. Tällä kertaa tyyppi on myös hereillä, pakenee anturia sen minkä ehtii.
Väsymys on tosiaan ollut viime viikkojen kantava teema. Se on välillä edelleen niin raju, etten pysty tekemään mitään. Jaksan tehdä päivässä ehkä tunnin tai kaksi jotain, ja jos urheilen, maksan siitä koko seuraavan päivän. Nukahdan kolmesta eteenpäin ainakin kerran päiväunille ja silti olen taas tunnin päästä sammumispisteessä. Yöt menevät myös huonompaan suuntaan. Herään kaksi tai kolmekin kertaa vessaan ja sen jälkeen en saa enää unta.
On kuin kello olisi kymmenen aamulla ja valvon pahimmillaan parikin tuntia yössä. Ne tunnit mitä saan unta, tuntuvat heikolta unen laadulta. Tämä alkaa verottaa henkisesti. Inhoan tuntea itseni näin väsyneeksi, energiattomaksi, en itsekseni. Olen tylsä, tylsistynyt ja yksinäinen. Omassa kuplassani.
Väliin saattaa välillä osua yö, jolloin saankin nukuttua ja niiden jälkeen olo on kyllä mahtava. Ei pahaa oloa, ei hirveää väsymystä, ei kipuja tai kremppoja. Vain ihania pieniä kuplia ja joka aamu selkeämmin tuntuva kumpu siellä jossain kaukana.
Jospa se kuuluisa keskiraskauden hehku taas koittaisi pian! Sopivasti kun on aika mennä töihin!