Ai että mitä meille kuuluu? Kaikenlaista!
Olemme valesairastaneet
Maanantaina oli kurja oli (siis minulla), kylmä ja kaikkea. Illalla syntyi kuumekäyrä normaalista 36.2:sta kohti 37.1 ja sitten 37.3. Sadattelin kurjaa onneani, kun sunnuntaina pitäisi juosta. Ehkä se menee siihen mennessä ohi, ajattelin, jos lepään hyvin. Menin siis seuraavana päivänä töihin. Olin huono, mutta selvisin. Ja kas, mitään kuumetta ei sitten enää ikinä ollutkaan. Ei flunssaa, ei mitään. Kyseessä taisi olla siis joko ihan v-käyrän nousu tai jokumuumikä. Sitä samaa lepoa päätin kuitenkin jatkaa koko viikon urheilun osalta, jotta pääsen varmuudella juoksemaan sunnuntaina. Iiiik, juoksemaan sunnuntaina!
Olemme tehneet töitä.
Päivisin vähän liikaa, välillä öisinkin pari tuntia (henkisesti, kuka mitään nukkua haluaisi). Hyvä siitä tulee, ja ensi viikolla pitäisi helpottaa. Onneksi on hyvät apurit: iltakahvi ja henkilökohtaiset ajatusten sparraajat.
 |
| Iltakahvi. Nevahööd. |
Olemme viettäneet hääpäivää.
Romanttisesti ja yltäkylläisesti! Neljää yhteistä avioliittovuotta juhlittiin vähän viime vuotta vaatimattomammin ensin mahtavalla lapsiperhekyläilyllä ja illalla home made illallisella. Njam.
 |
| Kuvan veitsi ei liity tapahtumiin. |
Olemme hieman närkästyneet.
Monistakin asioista, mutta tämä kohotti tänään kulmia. Onhan se kamalaa, jos koulussa joutuisi vaikkapa joskus kuuntelemaankin.
Olemme aiheuttaneet närkästystä
Tai ehkä se oli ihan söpöä muiden ravintolassa istuineiden mielestä, että lapsemme käveli ympäri ravintolaa lelukori kädessä ja teki sitä itseään. Ja että sen takana tullut lapsi myös raportoi siitä kovaan ääneen.
 |
| Hetken aikaa oli seesteistä. |
Olemme olleet klassisia valevanhempia
Jatkuvalla syötöllä. Tänään paukatin oven Kakkosen naamalle, vaihteeksi. Keskiviikkona Insinööriltä tuli tekstiviesti ”siis täh, unohdettiinko me Ykkösen tanssitunti?”. No unohdettiin. Lisäksi ollaan unohdettu ostaa liput niiden maanantaiseen tanssinäytöksene. Hups.
Olemme kehittyneet
Kakkosen sanainen arkku on hiljaa mutta varmasti aukeamassa. Eilen hän otti Ykkösen pehmopupun käteen, sojotti sitä kohti naamaani ja sanoi itsevarmuutta puhkuen ”pupa!”. Hyvä poika. Se myös ymmärtää pelottavan paljon ja kiipeää pelottavan korkealle.
Olemme laiminlyöneet
Urheilun, siivouksen, ruoanlaiton ja blogin. Vitsi että harmittaa, mutta ei vaan ole rahkeet riittänyt tällä viikolla. Jonossa on taas paljon kamaa, potkupyörän ylistämisestä Mutsien Kymppiin ja kaiken maailman yhteiskunnalliseen hapatukseen, mutta inspiraation ja jaksamisen viipyessä jäämme vielä odottamaan. Olkaa huoleti, en ole teitä silti unohtanut ja kommentit luen hymyssä suin!
Mitäs teille kuuluu?