Minä keksin äkkiseltään kymmenittäin asioita, joista lasten hoitamisessa ja kasvattamisessa voi stressata. Syökö se tarpeeksi, syökö se liian usein, pitäisikö se unikouluttaa, miksi se ei vielä kävele, onkohan näissä vaatteissa lämmin, pärjääkö se tuolla hoidossa, meniköhän tämä tilanne nyt ihan oikein, milloin se oppii ärrän, liikummeko tarpeeksi ja luemmeko riittävästi?
Erityisesti vauva-aikana sain itseni ihan spiraalille miettimällä, suunnittelemalla ja optimoimalla. Yritin kai aina olla askeleen edellä. Vaikka eihän se vauvojen kanssa auta, sieltä jostain joku oksennus saa aina yllätettyä eikä uhmalta vain voi välttyä.
Siinä missä minä äitiyslomalla luin neuvolan oppaita ja googletin mitä hemmettiä se VK tarkoittaa, Insinööri valmistautui omalle hoitovapaalleen toteamalla:
”Lapset huutaa joskus, sen kuin huutaa.” – Insinööri.
Ja about niin helposti se sillä sitten menikin, kuten tuosta neljän vuoden takaisesta haastattelusta voimme päätellä. Vaikka Insinöörikin totesi rutiinien auttavan aika paljon, huomattavasti enemmän sitä tuntuu auttavan sellainen kaiken kattava kyllä se jotenkin järjestyy asenne, jonka ansioista asiat on ehkä välillä vähän hukassa mutta jotain keksitään sitten tilalle.
Sama tuntuu toistuvan monessa muussakin perheessä ympärillämme. Äidit vauhkoaa päiväuniajoista ja isät ihmettelee vieressä miksi aamun kello yksitoista on muka jo niin kamalan paljon.
Minä kadehdin monen isäihmisen meininkiä. Niille kaikki tuntuu olevan niin helppoa, niin stressitöntä. En tunne isiä, jotka heräisivät suoranaiseen paniikkikohtaukseen jos lapsi inahtaa yöllä tai ottaisivat kuumaa nettikeskusteluissa jos jonkun toisen perheen isä päättää matkustaa väärällä tavalla ollen liikaa pois lapsensa luota.
En ummarra.
Miksi isät osaa ottaa rennommin? Voiko se johtua jotenkin osittain biologiasta? Onko naisiin oikeasti kirjoitettu jokin vahvempi suojele lastasi – signaali, joka pakottaa kiinnostumaan vaatteiden toimivuudesta, soseiden koostumuksesta ja nukuttujen päiväunien määrästä? Vai onko se vain luonnejuttu, että naisissa on ylipäänsä enemmän suorittajia, jotka syyllistyvät kaikesta aivan turhasta skeidasta?
Ehkä maailma on täynnä äitejä, jotka eivät stressaa. Ehkä maailma on täynnä isiä, jotka stressaavat. Mitä teidän kokemuksenne tästä sanoo?
Mulla ei ole tähän vastauksia, mutta hieman enemmän ymmärtääkseni otin Valeäidin Nauhoitusten neljänteen jaksoon Iso-Hoon kaverikseni asiaa pohtimaan. Kuunneltuani muutaman viikon ajan herran lungia maailmankatsomusta janosin lisää tietoa. Halusin tietää, mikä on miesten salaisuus, miten ne hoitavat lapsiaan niin lungisti? Mistä ne voi tietää onko vaatteet sopivat, unirytmi kohdallaan, vaippa oikein?
”In the grand scale of things, sillä [vaipalla] ei ole mitään merkitystä. [Sillä on merkitystä] että lapsella on kaikki hyvin.” – Iso H
Viisaita sanoja.
Valeäidin Nauhoitusten neljännessä jaksossa selviää viisauksien lisäksi salaisuus miesten lastenhoito-oppaaseen ja se yksi ainoa asia, josta Iso-H kantaa syyllisyyttä vanhemmuudessa. Kannattaa ehdottamasti kuunnella.
Ja tuota…minä räppään siinä. Minuuttikaupalla. VOI LUAJA.
Tästä linkistä pääset suoraan jaksoon. Älä kuuntele sitä pliis Kuulemiin!
Lue myös:
Pastaa ja unohtuneita lapsia – Hoitovapaa Insinöörin silmin