Sain JenniJee:ltä tuskaisen hauskan haasteen, kiitos tästä! Haasteen ideana oli nimetä omia luottokamoja vanhaan City-lehden tyyliin, muistatteko vielä? Siellä ne luovan alan ihmiset aina hehkutti omia MacBookejaan, Moleskin-muistikirjojaan ja punaisia huulipuniaan. (Tai vielä niihin aikoihin kuumia Mp3-soittimia, tunnetaan nykyään nimellä kännykkä.)
Itselleni tämä haaste tuotti aivan valtavaa tuskaa. Koska jos tarkoituksena on miettiä, mitä kamoja käyttää eniten arkipäivässä, vastaukseksi olisi varmaan tullut tiskirätti, talouspaperi ja leipä. Tai jos ajattelee, mitä ilman ei haluaisi vaikka viikkoa olla, voisi tohon kolmikkoon lisätä tiskarin, pesutornin ja liivinsuojat. Ylellistä, eikö?
Yritin siis miettiä nykyisen elämäntilanteeni yli (onko jotain muutakin olemassa?) ja keksiä tavaroita, jotka ovat kulkeneet mukanani pisimpään. Ihan ensimmäinen havainto on todella surullinen; hyvin harva tuote, tavara tai vaate pysyy enää nykyään mukana yli kolmea vuotta. Päivän kulttuuri ja hehkulamppuhuijaukset takaavat sen, ettei kovin moni asia pysy elämässä edes kahta vuotta, vaikka kuinka monta sataa maksaisi. Perintötavarat ovat asia erikseen, mutta sellaisia en onneksi juuri omista. Ne yhdet hullut kun on vielä elossa (tui tui!).
Joitain kaavoihin kangistumisia, tai siis iättömiä klassikoita, on kuitenkin selkesti jo ehtinyt kertyä. Toinen surullinen havainto onkin sitten se, että nämä kaikki liittyi ulkonäköön. Narsisti mikä narsisti. Tässä ne nyt tulee kuitenkin, halusitte tahi ette:
”Farkkutakki”
 |
| En mä sanonut että se olisi aina kiinni mennyt. |
Elettiin ehkä vuotta 2005 kun ostin erään takin Vero Modasta, tuosta jokaisen arvonsa tuntevan naisen tyylimekasta. Takissa miellytti leikkaus, mutta arvelutti ihmeelliset isot napit ja sulkemismetodi, tai oikeastaan sen puute. Ostin kuitenkin kun halvalla sain, näinhän se menee. Vuodessa roskiin jne. Toisin kävi kuitenkin, ja takkiparka on roikkunut mukana joka kevät, syksy ja kesä, vaikka niistä napeistakin on jo yksi tippunut. Mikä lie kuttaperkkamateriaali on kauhtunut löytänyt muotonsa minun yltäni ja tuntuu joka kerta yhtä mukavalta, vaikka takin lämpötekniset ominaisuudet ovat edelleenkin vähintään arveluuttavat. Lähes kesätakki siis, vaikka huivilla paljon aikaan saakin. Erityistä tässä takissa on se, että se ylläni kuulen lähes poikkeuksetta onpa sulla kiva takki -kehun. Jokin siinä on siis kivaa. Lisäeduksi laskettakoon se, että se on ollut sopiva (?) minulle 30 kilon vaihteluvälillä, sisältäen kaksi raskautta.
Kuva todisteena, Ykkönen mahassa viikoilla 40+0.
Pandasilmät ja roikkutukka
Pakko oli niputtaa kolme ulkonäköasiaa yhteen, ne tekevät kuitenkin tän mun todella innovatiivisen signature lookin. Ensinnäkin, ilman hiuspampulaa en poistu kotoa (tai nouse sängystä), piste. Etenkään nyt kun on kaksi kiemurtelevaa kakkakonetta. Tukka on pitkä, tumma ja paksu eli aina tiellä ja suussa. Pampulakaan ei siis saa olla mikä vain retku, sen pitää olla voimakas, lujatahtoinen ja sitkeä. Sitä Oikeaa etsin edelleen, ja joka aamu etsin edes jotain. Ykkönenkin osaa antaa pampulan ennen housuja mulle aamulla kun haluaa leikkikaverin.
Pampulan kanssa ykköspaikasta meikkipussissa taistelee silmien alle levitettävä peitevoide, tällä hetkellä merkkiä MAC. Mulle on jostain esiteiniajoista lähtien huomauteltu, että ”näytät aika väsyneeltä, sulla on ihan mustat silmänaluset” (toim. huom. ei alukset. Siellä mitään veneitä hengaile). Kiitos, tiedän. Näin vaan on. Ohut iho ja jotain muuta tekee tämän meidän perheessä ihan luonnostaan, voitte kuvitella mikä tilanne on nyt pienellä väsymyksellä. Ilman näitä tököttejä tunnen itseni todella alastomaksi, tunne on oikeasti pahempi kuin unohtunut hampaiden harjaus. En uskalla katsoa silmiin ja pakenen varjoihin.
Kolmas päähän liittyvä asia on myös hiustekninen, nimittäin väri. Ainakin viimeiset 15 vuotta olen värjännyt omaa maantienharmaata hiustani tummaksi, mieluiten melkein mustaksi. Koska kampaamokäynti kaikella hoidolla maksaa tällä päällä 170€ nykyään ja aina ennenkin ihan liikaa, se väri on todella usein tullut purkista. Ja voisin väittää että 90% kerroista ihan samasta purkista, Garnier Nutrissen* sävy 4. Se toimii aina, kampaajat ei.
Luottokoru
Tähän listaan löytyikin näköjään enemmänkin kamaa kuin olisin uskonut. Tähän viimeiseenkin kohtaan olisi voinut tulla helppo, mutta todella luottokama iPhone, tai meidän ihana sohva, tai yksi puhkikulutettu neuletakki…mutta pakko oli päätyä koruun, jonka kohtalo on roikkua mun kaulassa ja vauvojen suussa lähes joka päivä. Tämä Edblad:in kaulakoru yhteensopivine korvakoruineen tuli eräältä ihanalta pariskunnalta kaasolahjaksi kylmänä helmikuun päivänä vuonna 2011. Se päätyi siltä istumalta kaulaan, ja on aina se koru, joka mielestäni sopii päällä oleviin vaatteisiin. Kyllä tuolla kaapissa aika monta muutakin kaulakorua roikkuu, mutta tämä se vaan aina päätyy lasten kuolattavaksi. Se on mitä ilmeisemmin mukava suussa ja niin sopivalla korkeudella, että sylissä istuva lapsi (vielä kaksivuotiaatkin) päätyy sitä aina räpläämään. Se on I H A N A, kiitos taas ja vielä kerran!
 |
| Edblad, Kuva Googlen hausta |
 |
| Ykkönen 4kk ja korun lumo on alkanut. |
Huh, olipas vaikeaa, ajatuksellista, tuskaista ja nostalgista! Haastan tähän samaan rumbaan:
- Mahdollisimman epämaterialistisen blogin, tai ainakin sellaisen, joka ei mielestään ikinä halua kertoa mitään mistään ostoksistaaan: Suuperheen äiti Wandabe
- Esteetikon, jolla on niin paljon kaikkea ihanaa että haluan tietää, mitkä on ne oikeesti luottokamat (pitäsikö sulkea Donkeyt pois? ;)): Go Go Minttu
- Samassa suossa rämpivän, (peri)aatteellisen mutta silti hauskan: PeNa.
P.s. meilläpä oli tänään ylläri treffi-ilta, kun mummi halusi tulla lapsia leikittämään. Mentiin sushille ja Coronaan, näytin miten biljardia pelataan (huonosti). Nice.
(teksti sisältää yhteistyölinkin, merkitty*)