En ollut tajunnut tätä oikeastaan ennen kuin puhuin asiasta haastattelussa tänään: se, että Insinööri oli Nelosen kanssa mua pidempään kotona, teki hänestä Neloselle ensisijaisen vanhemman.
Oikeastaan en ennen kirjaa ollut edes tajunnut, että Insinööri oli mua pidempään kotona! Ekojen kanssa mä olin 2,5v putkeen kotona ja Insinööri oli lopussa noin 2,5kk heidän kanssa kotona ennen kuin kumpikin meni päiväkotiin.
Kolmosen kanssa mä olin kotona vuoden ja viisi kuukautta, sitten jaettiin puolen vuoden ajan hoitovapaa niin, että minä tein kahtena päivänä ja Insinööri kolmena päivänä viikossa töitä.
Nelosen kanssa minä hengasin ekat 10kk ja sitten Insinööri jäi täysipäiväisesti hänen hoitajakseen kokonaiseksi vuodeksi.
Ja näistä neljästä viimeinen on se, joka hädän suurimmalla hetkellä huutaa lopulta isiä, ei äitiä.
Hänelle isi on se, joka auttaa pienissä ja isoissa murheissa, jota huudellaan öisin syliksi, jonka kanssa on hauskinta lähteä retkelle ja jonka luokse aivan ehdottomasti käännytään silloin kuin äiti on liian tiukkis (eli sanoo ettei saa lyödä siskoa).
En muista tarkasti, mutta arvaan ajatelleeni ensimmäisten lasten kanssa, että tämmöinen tilanne olisi mulle kauhea. Varmuudella halusin olla The Vanhempi, se kaikista tärkein. Nyt tietysti tajuan, että tämä on ihanaa (myös).
On megaihanaa, että näillä kahdella on niin luja suhde, mutta myös totaalisen upeaa, ettei ihan jokainen neljästä aina käänny minun puoleeni kaikissa asiossa ensimmäisenä, se nimitttäin on omiaan tuomaan lisää sitä arjen kuormaa, josta kirjoitin kirjan.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että perhevapaiden jakaminen on tärkeä etuoikeus ja myös velvollisuus kaikille, joille se on suinkin mahdollista. Tässä kohtaa muistutan myös tekemään oikeasti tarkat laskelmat vero-, eläke ym. vaikutuksista ennen päätöksiä, tässä hyvä alku laskuriksi. (ja sitten kun sanotte, että ei sitä voi mitata rahassa, niin ei voikaan. Siis isän oikeutta viettää aikaa lapsensa kanssa).
Jaetut perhevapaat tasoittavat naisen lapsisakkoa (varallisuus tutkitusti laskee lapsen synnyttyä naisella loppuelämäksi), lievittävät epätasaisesti jakautuneiden koti- ja metatöiden ongelmaa ja mikä tärkeinä: Antaa kummallekin vanhemmalle mahdollisuuden olla jollekin koko elämän keskipiste eri tavalla kuin koskaan ennen.
Myös isien pitää saada nauttia tärkeästä ajasta lasten kanssa, rauhoittuneesta arjesta ja rutiinipyörän tasaisen turruttavasta ja välillä turhauttavasta pyörityksestä.
Mun ainoa toive on se, että olisin tajunnut tämän aiemmin ja jakanut perhevapaita enemmän.