Kun makaat aamulla aivan nakkena hoitopöydällä ja minä pärisyttelen mahaasi, pussailen, kutittelen ja juttelen. Katsot silmiin ja puhut kaikki äänteet mitä osaat suu vähän vinossa. Pidät varpaista kiinni tai tunget nyrkkiä suuhun mutta samalla jo pienesti hymyillen vähän odotat milloin se taas haukkaa sieltä mahasta.
Kun nukahdat rinnalleni tai vielä parempaa: vierelleni niin että silitän sinua otsasta. Miten voikaan olla niin iso vaikutus minulla sinuun ja sinulla minuun.
Kun nukumme yöllä ihan vierekkäin. Sinä kapalossasi vähän ylempänä kuin pieni tortilla, minä ihan puoleesi kääntyneenä ja usein käsi vatsallesi löytäneenä, isäsi siellä toisella puolella lievästi kuorsaten (ja aamulla se sanoo että sinä ähiset vähän liikaa yöllä. Höpöjuttuja.).
Kun näet sisaruksesi ja kiljahdat ilosta.
Kun olet syötön jälkeen pitkään sylissäni, rinta rintaa vasten, nyrkki suussa tyytyväisenä mölisten.
Kun hätäännyt jostain mutta rauhoitut pian käsieni turvassa.
Kun veljesi tekee sinulle maantie-maantie-maantie – leikkiä ja olet stanby for laughter – tilassa.
Kun siskosi pitää sinua hellästi sylissä ja olet siinä ihan hiljaa kädet ristissä.
Kun nukahdat isäsi kanniskeluun niin kuin vain isäsi syliin nukahdat, jo aika isona pötkylänä.
Kun heräät ja ensimmäisenä tarkistat olenko minä vielä olemassa mutta erityisesti olihan ne varpaat vielä siellä ja saako niistä vielä kiinni?
Kun nappaat niistä varpaista kiinni ja pyörähdät pyllysi varassa vahingossa niin paljon että käännytkin ympäri – ja olet siitä hiukan hämmästynyt.
Nuo ihanat huulesi kun juttelet. Miten ne törröttävätkin ihan joka suuntaan.
Kun katsot meitä illalla katseella, joka sanoo ”naurata minua!” Iltavillejäsi odotellessa.
Kun hierot silmiäsi väsyneenä niin suloisesti kuin vain vauvat osaavat.
Oikeastaan ihan koko ajan, kun vain olet siinä. Olet parasta mitä voi olla.
Kiitos että tulit meille.
