Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kolmannen vauvavuoden huumaa

9 , Permalink

Olen varmaan jo sata kertaa tästä kirjoittanut, mutta pakko vielä kerran fiilistellä sitä miten kivaa tämä kolmas kierros on ollut. Vauvan kanssa eläminen tuntuu jotenkin ihan kaikin tavoin erilaiselta kuin ennen. Eilen sanoin etten ole vielä kertaakaan ollut ärsyyntynyt vauvaan, ja se on kyllä aika eri meininki kuin kahdella ekalla kerralla.

Jos tarkkoja ollaan, vertaan tässä nyt sitten koko ajan Ykkösen vauva-aikaan, koska Kakkosen syntyessä niitä oli yhtäkkiä kaksi ja elämä oli aika haastavaa ihan kaiken kaikkiaan eikä pelkästään vauvan takia.

Kolmonen on toki aika Täydellinen Vauva (™). Hän on helposti ymmärrettävä ja helposti tyytyväinen, perusterve ja hyväuninen. Kärsivällinen ja helposti tyyntyvä. Tästä meille on syntynyt hyvä kierre: minä olen rennompi koska hän on helppo, hän on entistä helpompi koska olen rento.

vauva 3kk

Koska olen myös samalla laiska, vauva on oppinut esimerkiksi nukahtamaan itse. Toki tätä ei olisi tapahtunut jos se huutaisi kuin hinaaja aina sänkyyn laskettaessa, mutta en usko että helpon Ykkösenkään kanssa olisin ikinä tätä saanut aikaan kun olisin hösännyt vauvan ympärillä väkisin siinä synnytyksen jälkeisessä masennuksessani ja ahdistuksessa.

Hereilläkin Kolmonen pärjää aika hyvin ilman minun jatkuvaa hössötystä. Jotenkin muistan että silloin ennen olin aina vauvan hereillä ollessa vähän pulassa, että mitä sen kanssa nyt sitten oikein tehdään, kuinka se pysyy tyytyväisenä?

Nyt en ajattele koko asiaa ollenkaan. Tuntuu että sehän nukkuu koko ajan. Kun Kolmonen on hereillä, se on varmaankin aika paljon mun sylissä, kulkee mukana kun touhuilen. Tai sitten se pötköttelee lattialla. Sitteriin en jotenkin ikinä muista sitä laittaa, kun sitä ei tavallaan tarvita.

En kai ole keksinyt miksi laittaisin sen siihen; jos se ei ole lattialla tyytyväinen, ei se ole sitterissäkään.

Se tuttihan jäi myös reilu kuukausi sitten pois, sitä ensin hieman spennasin koska Kakkonenkaan ei syönyt tuttia ja se tuntui välillä rasittavalta. Mutta nyt sekin vain on niin, en enää muista koko tuttiasiaa ja lopetin sen yrittämisen jo monta viikkoa sitten.

Muistelin vanhastaan, että vastasyntyneen aika menee tosi äkkiä ohi ja pian on jo tarkat paikat rytmien ja muiden kanssa. Nyt vedän ihan rotsi auki vieläkin sillä logiikalla että no sehän on vielä ihan tuore, ei sen vielä tarvitse missään rytmissä olla – ja silti ihan salakavalasti se on itse asiassa aika tarkassakin rytmissä.

Ykkösen aikana mulla oli seinällä tarkat kellonajat ja aloin mm. kerran mummolassa itkeä kun puuroa alettiin vasta valmistaa seitsemältä (puuroaika olisi ollut 19.00 ja nyt piti odottaa sen jäähtyminen ja kaikki, o-ou!).

Joka asiassa korostuu se että olen itse rennompi mutta samalla kuitenkin sen verran kokeneempi että asiat sujuu melko itsestään. Vinkkipankista löytyy monta eri variaatiota ja luottamus omiin taitoihin antaa kokeilla niitä kaikkia.

En ole itsekään ainakaan vielä siinä identiteettilimbossa, johon aiemmin jouduin. En ole pelkästään vauvan äiti, mutta kuitenkin mielelläni täysin vain vauvan äiti. Ei tunnu lainkaan pahalta lähteä kaverin synttäreitä viettämään (ainakaan sitten kun sain kotoa viestin että pullosta maistui maito), mutta ei myöskään tunnu lainkaan pahalta jättää joitain bileitä väliin.

2kk vauva

Ristiriitaisesti olen samaan aikaan aivan rakkauspäissäni ja siten enemmän vauvakuplassa kuin koskaan, ja samaan aikaan jotenkin olen vain jatkanut normaalia elämää mutta ilman päivätöitä! Aivan mahtava kombo.

Vauva vain on, osana meidän elämää ja ihanana ilon aiheena.

Vieläkin tuntuu uskomattomalta että se lupaus ihanan rennosta vauvauodesta voisi olla totta – ja kuitenkin sitä huumaa on jo neljännes koko vuodesta mennyt.

Miksi se ei jatkuisi näin hyvin?

9 , Permalink

Ekaa kertaa saunassa

Silmäkulmaani kutitti kun siinä sillä tavalla lähekkäin olimme, iho ihoa vasten, pehmeinä ja lämpiminä. Kolmonen pötkötti sylissäni ihan hiljaa, niin mielettömän tyytyväisenä. Hypisteli sormillaan minun sormia. Hänen ympärillä koko muu perhe ihan yhtä nakkena hymyilemässä hänelle isosti, nyt sä olet Kolmonen saunassa! Ekaa kertaa! 

Saunominen oli vain hetken mielijohde, sellainen, jota en olisi ehkä aiempien lasten kanssa uskaltanut tehdä. Entä jos sen tulee liian kuuma? Mihin me se laitetaan kun muut on löylyssä? Voiko se tulla löylyyn? Missä se on sillä aikaa kun toinen on suihkussa?

Kysymyksiä miettimättä otin tyypin mukaani kahden pyyhkeen kanssa. Menin pukkariin ja riisuin meidät kummatkin, itseni yhdellä kädellä kikkaillen. Menimme suihkuun yhdessä, sekin ensi kertaa koskaan. Saunarakennus oli miellyttävän lämmin ja kostea, äänimaailma kuin kaikuvassa kylpylässä.

Istuimme yhdessä ihan alimmalle lauteelle miedosti lämmitetyssä saunassa. Kolmonen pissasi mun syliin, mutta sehän ei haittaa. löylykauhalla vain vettä päälle. Istuimme hiljaa ja ihmettelimme raksuvaa tulipesää. Minä kyynel silmässä, sillä tajusin ettemme ole olleet samalla tavalla sylikkäin sitten synnytyksen.

Muistin heti sen kuinka vauva nostettiin vatsalle lämpimänä, rimpulana, liukkaana. Muistin sen kolminkertaisesti, jokainen vauva omanlaisella muistijäljellä mieleeni porautuneena. Tunnustelin Kolmosen vartaloa, kuinka se on muuttunut vauvaksi vastasyntyneestä mutta kuinka sen minipylly kuitenkin on lähes samanlainen pieni ruttuinen luukasa kuin kaksi kuukautta sitten.

Joku heitti varovaisesti pienen löylyn. Sinne meidän alaloosiin mitään ei tuntunut, mutta saimme ainakin aidon äänimaailman. Ovesta hohkasi tuoretta ilmaa varpaisiin viileänä, mutta pieni mytty sylissäni alkoi silti olla jo aika lämmin. Annoin maitoa, koska siitä olin jossain alkukantaisessa imetyshuumassani haaveillut. Syötin vielä sen muutaman minuutin ennen kuin vein hänet kanssani lämpimään loppusuihkuun. Saunan oven heijastuksesta katsoin että näytimme ihan samalta kuin minä ja Ykkönen monta monta vuotta aiemmin, matkalla ekaan suihkuumme.

Nyt tuon kuvan vauva kysyi saako vauvat tulla saunaan ja vastasin että suomalaiset vauvat saa. Paketoin vauvaa hupulliseen pyyhkeeseensä ja talletin tämän hetken muistoihini tiukasti.

Päätin tallettaa sen myös blogiin, sillä tiedän kuinka tärkeimmätkin muistot kuitenkin aikanaan korvautuvat jollain turhanpäiväisellä. Ehkä muistankin tuon ihokosketuksen sijasta sen kuinka lämmitimme saunaa Kolmosen kanssa kaksin, sekin kivaa mutta ihan eri sfääreissä.

Vauvan posket ja jalat punersivat. Saako vauvat tulla saunaan? Itse asiassa, en ole varma. Saakohan näin pieni tulla? Olikohan se liian pitkään? Oli se varmasti muutaman minuutin. Sauna oli toki viileä ja me ihan alhaalla, mutta entä jos kuitenkin. En minä taidakaan tästä kirjoittaa, näen jo sen kuinka jossain puhutaan anonyymisti minusta ja valinnoistani.

Tarkkailin loppuillan tyypin punaa ja menoa. Vaikka pieni epävarmuus oli vielä päässäni, vauvani oli tyytyväinen, virkeä ja raukea. Punaposkinen mutta selvästi vielä ehjä. Silti se murunen epäilystä sai mut jättämään tämän muiston tallettamatta neljäksi päiväksi. Jos joku tähän sitten tarttuu, tulee kertomaan että nyt on kyllä pakko kommentoida.

Sitten mietinkin onko tosiaan aina pakko kommentoida. Jos joku tekeekin jotain joka toisen mielestä on virhe, pitääkö muiden heti puhaltaa pilliin vai voidaanko vaan jatkaa matkaa?

Se on minusta hiukan surullista kuinka suuria tunteita ja reaktioita kaikki äitiyteen liittyvä herättää. Sekä kirjoittajissa että lukijoissa. Aihe on niin valtavan latautunut, meille kaikille tärkeä ja henkilökohtainen. Jokaisen sisällä lopulta se yksi ainoa kysymys: olenko minä hyvä vanhempi? Ja siihen kysymykseen vastataan peilaamalla muihin. Jos toisen valintaa pääsee kritisoimaan, validoiko se ehkä omaa valintaa oikeammaksi?

En tiedä. Mutta huomaan että mua ei ole lopulta juurikaan pelottanut kirjoittaa masennuksesta, ahdistuksesta, taloprojektin kurjista käänteistä tai äitiyden vaikeista puolista, mutta saunakäynti tuntuu olevan liikaa. Koska ehkä jonkun on taas pakko kommentoida, että tämä oli kyllä nyt vähän virhe. Vähän kuin se että joku imetystä kehuva kertoo myös syöttäneensä vauvalleen korviketta, sekin oli internetin mielestä suuri virhe.

Tänään totean että virheitä se on kuulkaa vanhemmuus täynnä. Eilen yöllä tein sellaisia että syötin vauvaa liikaa ja tänään nostin sen aamutoimiin kun se ei ollutkaan vielä herännyt. Torstaina pidin vauvaa ehkä minuutin pari liikaa saunassa ja viime viikolla unohdin taas ainakin kahdesti D-vitamiinit. Osuin omalla kynnellä vauvan nenänvarteen ja unohdin rakentaa sille taloon oman huoneen.

Semmoista se on elämäkin, virheiden kautta tapahtuvaa sattumaa.  Äitiyden ja vanhemmuuden virheet saattaa tuntua joskus tosi pahalta, liiankin suurilta. Nyt on pakko lohduttaa, voisi silloin joku sanoa ja tarjota lisää kahvia.

Vauva 2kk – ei enää mikään vastasyntynyt

No niin, nyt on tultu siihen pisteeseen että joudun kertomaan ihmisille vauvan olevan jo kaksikuinen. Se on paljon enemmän kuin kahdeksan viikkoa. 

vauva 2kkvauva 2kk

On ihanaa kun vauva kasvaa ja kehittyy, muuttuu jatkuvasti enemmän ihmiseksi eikä pelkäksi vauvaksi. Tunnen, kuinka sumuisin vastasyntyneen kupla poistuu niin hänen kuin minunkin päältään. En enää ajattele enää ihan joka hetki pelkkiä vauva-asioita, en ajattele ihan kaikkea vauvan kautta. Suurimman osan kyllä.

Hän tuntuu jo vakiintuneelta perheemme jäseneltä, vaikka edelleen unohdan laskea viiteen ja lupaan huoletta autosta tilaa naapurin lapsille. Onpa paha jos välillä unohtaa lapsen tai pari! Vielä en voi sanoa että ”tuntuu kuin hän olisi ollut meillä aina”, sillä ihan hyvin muistan vielä ajan ennen Kolmosta ja se on edelleen tutumpaa kuin tämä poikkeustila.

Poikkeustila hälvenee päivä kerrallaan ja uusi normaali syntyy. Me olemme nyt vauvaperhe, minä olen nyt kotiäiti. Se alkaa upota tajuntaan. Jännä hämärän rajamailla –fiilis – samaan aikaan tunnen kuinka kaivaudun sieltä jostain verkkareiden ja maidonkerääjien (joita en enää tarvitse!) alta kohti kotiäitiyttä ja normaalia toimeliaisuuttani, toisaalta yritän vieläkin vimmaisesti hakeutua suorittavaan työmoodiin ja sittenkin pitää kynsillä kiinni vastasyntyneen kuplani rippeistä.

2kk vauva

Osaan jo ottaa iisisti ja nautinkin siitä, mutta kun tarpeeksi monta päivää menee vain nukutellessa toista mahakipuineen, alan polkea paikallani. Onneksi meillä on jo paljon nautinnollisia rutiineja. Maanantaina hoidellaan asioita, tiistaina näen usein rakasta ystävääni. Torstaisin on treeniryhmä ja perjantaina ollaan melko usein jossain ihmisten ilmoilla.

Olen päässyt siis jo treenaamaankin! Hyvin varovaisesti aloitin pari viikkoa sitten mammaryhmässä, joka tuntuu juuri nyt todella ihanalta. Kroppa on ihan outo vielä niin koostumukseltaan kuin muodoiltaankin, mutta tuntuu tosi hyvältä liikuttaa sitä edes vähän. Tällä kolmannella kerralla olen paneutunut tosi paljon palautumiseen ja jopa aktiivisesti edesauttanut omaa hyvinvointiani, siitä kohta lisää.

Sivupoluilta takaisin pääasiaan: se vauva.

vauva 2kk

Vauva 2kk ikäisenä:

  • Painaa 4,6kg, pituutta 56,5cm  (+1kg ja +3cm)
  • Vaatekoko 56/62
  • On löytänyt kätensä. Ristii niitä, laittaa suuhun ja välillä osuu jopa sitterin lelukaaren leluihin
  • Viihtyy lattialla pidempiä pätkiä ja alkaa kohta selvästi harjoitella kääntymistä
  • On päässyt sitteriin ja viihtyy siinä muutaman minuutin kerrallaan
  • Toisin kuin kuukausi sitten, rakastaa vaunujaan! Saattaa olla niissä melkein tunnin hereillä tyytyväisenä.
  • Herää öisin 2-3 kertaa syömään, pisimmät unipätkät jopa 8h

Kahden kuukauden ikäinen vauva on ihana, tietysti. Niitä hymyjä jaellaan jo ihan joka hetkessä ja sellaista tulevaa nauruakin jo enteilee tuo tärisevän innostuksen köhinä. Hän myös juttelee, kiekuu ja komentaa ihan hirmuisesti ja tuntuu lähes että ymmärrän mitä sanoja siellä örinän takaa tulevaisuudessa tapaillaan – tiedostan toki ettei näin voi olla mutta antakaa minun nyt hetki kuvitella.

Hereilläolon pätkät lisääntyy jatkuvasti ja välillä on päiviä jolloin päiväunille on tosi vaikea sammua ja jäädä. Niinä päivinä (kuten tänään) alkaa illalla vähän meitä kumpaakin kiristää, vaikka hän kyllä hereillä pääosin tosi tyytis on. Nämä sylipäivät vain ovat mulle fyysisesti rankempia.

Päivärytmissä alkaa löytyä, mikä on aivan super mahtava juttu. Teen tästä oman juttunsa myöhemmin, nyt riittää että kerron hänen heräilevän vain kahdesti yössä syömään, parhaimmillaan vain klo 03 ja klo 06 – halleluja!

Vauvalla alkaa myös olla tunteita! Muitakin kuin apua nyt on nälkä kuolen heti hoitakaa tämä! -tunne. Joskus tyyppi on selvästi innoissaan, välillä hän pelästyy. Sellaista suupielet alaspäin mutrusuuta alkaa näkyä enemmän, mikä on jotenkin kovin liikuttavaa.

Viikot 6-10 ovat muistaakseni tutkitusti vauvan itkuisinta aikaa eikä mahavaivoilta oikein voikaan välttyä vaikka kuinka suklaansa jättäisi syömättä. Tämä kolmas kierros on tässäkin kuitenkin armollisin: sellaisia tunnin kestäviä pää punaisena huutoja ei ole tullut, vain keskimääräistä hankalampaa kakkaamista silloin tällöin. Maidon laitoin kuitenkin itseltäni tauolle hetkeksi, ja se tuntuu auttaneen pahimpiin poreisiin.

Suurin muutos vauvassa on ulkoinen. Nyt kun sitä katsoo, ei oikeasti enää voi sanoa sen olevan vastasyntynyt vaan ihan täysi vauvahan tuo on. Alla kuvat parin päivän ikäisenä, neljän viikon ikäisenä ja kahdeksan viikon ikäisenä. Jotain on tapahtunut.

vastasyntynyt vauva 4 viikkoa vauva 2kk

Tästä piti tulla vain nopea vilkaisu vauvan elämään, mutta koska hän otti ja simahti taas yöunille jo kahdeksalta ja nukkui myös (!) viime yönä niin hyvin että sain itse jopa viiden (!!!) tunnin unipätkän, energiaa riittää. Jatkan kuitenkin nyt jonkun toisen tekstin parissa, se on moro!

Lue myös

Vauva 1kk: Ensimmäinen hymy ja kunnon kaksari