Avoin kirje kymmenvuotiaalle

Rakas Ykkönen,

täytit tänään kymmenen. Olen seurannut viime vuosina miten tuntemani äidit tekevät tunteikkaita postauksia 10v päivänä siitä kuinka he ovat olleet nyt äiteinä kymmenen vuotta wow ja myönnän vähän ihmetelleeni. Että eikös se nyt ole ikä muiden joukossa?

Varasin meille kuitenkin yhteisen kymppimatkan, niin kuin muutkin tuntuivat tekevän. Kaikki syyt juhlia isosti otetaan ilolla vastaan. Olimme suunnitelleet menevämme Lontooseen asti, mutta maailmanlaajuinen pandemia muutti tämänkin ja vietimme vuorokauden vähän lähempänä, Hyvinkäällä.

valeäiti työt

Päättäväinen since 2010 (tämä 2015)

Siellä se kuitenkin otti minustakin vallan: se iso wow tunne. Katselin sinua reissullamme aina välillä kun et ehkä huomannut, aina täynnä ihmetystä. Että olet sinä kyllä ihmeellinen, miten olet jo noin iso ja voi että, tosiaan vuosikymmen. Kolmannes siitä elämästä, jota omastani muistan on mukana ollut sinä. Valtaosa ajasta, jonka olen isäsi kanssa ollut yhdessä, on maailmassa ollut sinä.

Olet yhtä iso osa minua kuin minä sinua. Tunnen sinut läpikotaisin mutta samalla tiedostan etten vielä melkein yhtään. Sinä olet vasta alkamassa, kirjoitat omaa lukuasi kirjaan. Jonakin päivänä sinä mietit ehkä omaa tytärtäsi katsellen, kuinka ison osan elämästäsi ja rakkaudestasi hän on.

Sillä sehän siinä kai se ihmeellinen wow-juttu on. Ensi hetkiltä lähtien, kun sinut asetettiin mahani toiselle puolelle, olet ollut tuttu ja ihmeellinen yhtä aikaa. Kuin pala minua, jatke omaan ihooni, mutta jonka tuntoja en kuitenkaan koskaan pysty kunnolla tavoittamaan.

Enkä haluaisikaan. Mitä enemmän huomaan sinun olevan oma itsenäinen kokonaisuutesi omilla ajatuksilla ja näkemyksillä, sitä enemmän sitä kaikkea kunnioitan. Olen vierellä ja ihan lähellä tietysti, ja autan aina kun voin, mutta on jotain ihan hurjan maagista katsella askeleen päästä kun toinen kasvaa, kukoistaa, loistaa.

Sinussa on jotain ihmeellistä karismaa, jota en tiennyt lapsella voivan olla. Olet avoin ja mitään peittelemätön, mutta samalla kuitenkin hieman mystinen. Seisot kuin kallio, järkähtämättömänä muiden keskellä ja annat toisten tyrskyjen pauhata. Sinua ei heilauta mikään jos et niin halua, mutta sille päälle sattuessasi pirskahtelet kepeästi meidän muiden aaltojen yli ja ohi.

Tuntuu että olet vauvasta asti ollut vain oma itsesi etkä mitään muuta. Muiden oletukset ja suodattimet eivät pärjää sinun olemuksellesi, sinä vain olet.

Rakastan sinussa kaikkea ja ihan mahdottoman montaa asiaa, mutta yksi niistä on se miten teet minuun vaikutuksen. En osaa oikein kuvailla miten voimakas tunne se on kun oma lapsi on ihailun kohteena. Viimeksi mietin tätä tänään. Meillä oli juhlat kunniaksesi ja hetken mielijohteesta pidin sinulle pienen puheen, jossa kehuin sinua muiden edessä aivan estoitta. Se saattoi olla vähän outo tilanne, mietin että vaivaako sinua sellainen huomio.

Sinä seisoit sen keskellä rohkeasti katse muihin kohdistettuna. Selkä suorana, jalat tukevasti maassa, heilumatta, rauhallisesti hymyillen. Välillä hymähdellen kun sanoin jotain erityisen kehuvaa, ikään kuin olisit ajatellut että ”Tämä on nyt jo ihan liikaa. Jatka”.

Haluaisin kertoa sen koko puheen uudestaan kaikille jotka tätä lukevat, mutta kuten jo aiemmin olen todennut, en halua antaa sinua muille. Haluan pitää vain meidän tietona kaiken siitä miten upea tyyppi tarkalleen ottaen olet.

Olen pitkään miettinyt, milloin lapset eivät enää ole vauvoja; leikki-ikäisiä; pikkulapsia; pieniä. Luulen että se raja alkaa kohta lähestyä. Olet tietysti meille aina pieni ja meidän vauvamme, mutta päivä päivältä jotain muutakin.

Olet hyvää matkaseuraa ja loistava parivalinta pakohuoneeseen. Hurjasti liukuva vauhtityyppi joka jaksaa näpertää yksityiskohtia. Taitava, viisas, hauska ja empaattinen. Sarkastinenkin, ja aivan loistavien lasautusten nainen! Parasta!

Äh ei tässä voi tämmöistä ihmettä kuvailla edes vähän. Olet vain ihan paras.

No niin ymmärrän nyt sen hössötyksen, kymmenen on iso rajapyykki. Onnea kulta, me kaikki rakastetaan sua hirveästi.

Avoin kirje yksivuotiaalleni – Vauva 12kk

Rakas Kolmonen,

laskin sinut juuri rinnaltani pehmeänä myttynä omaan sänkyysi päiväunille. Tällä kertaa et herännyt, vaikka hieman havahduitkin. Olin valmiina antamaan sinulle paidan päältäni jos olisitkin hätääntynyt, mutta nyt ei tarvinnut. Jäit siihen levollisena keräämään voimia iltapäivän touhuihin.

Olet viime päivät kävellyt hirveästi, juoksuaskeliakin yrität ottaa. Eilen hyppäsit matolla, kumpikin jalka nousi noin vain ilmaan. Alastulo ei ollut kovin sulokas, mutta hienosti osaat silti jo noita ihania koipiasi käyttää. Olisitpa nähnyt minkälaiset rimppakintut ne koivet olivat vuosi sitten syntyessäsi. Näytit monta kuukautta siltä että jalkasi napsahtavat poikki jos joku osuu niihin.

vauva 1kk

Synnyit aika pienenä, mutta olet kirinyt kyllä upeasti niin koossa kuin taidoissa. Olet mitä upein yksivuotias: osaat jo hirmuisen monta asiaa ja oma persoonasi alkaa pikkuhiljaa näkyä kaiken sen vauvuuden alta. Se persoona on kerta kaikkiaan valloittava, en malta odottaa minkälainen sinusta kasvaa.

Vauvavuotesi on ollut täysin erilainen kuin isompien sisarustesi: et ole sairastanut oikeastaan ollenkaan (juuri nyt toivut ensimmäisestä pienestä flunssasta koskaan), olet nukkunut öisinkin ja meidän meno on hurjan rentoa.

Isoin ero isompien vauvavuoteen lieneekin sinun perheesi: Ykkönen sai hermoraunion, neuroottisen ja vähän masentuneenkin ekakertamutsin, Kakkonen jo vähän taitavamman äidin mutta samalla aivan tosi pienen isosiskon. Siinä ei jäänyt enää aikaa olla rento.

Sinun kanssasi elämä jatkui aivan uudenlaisena mutta toisaalta ihan samanlaisena. Synnyit valmiiseen perheeseen jossa on jo paljon osaamista, neljä tärkeää syliä ja rauhaa nauttia sinusta vauvana. Sinulle olimme jo rakentaneet hyvän perhemoodin, jossa yksi vauva menee siinä missä muutkin.

Huomasin yksi päivä katselevani toisen äidin vaunuihin että tuolla on tuollainen vauvaperhe, niillä on smoothiet ja vaippakassit ja kaikki. Samathan meilläkin on, mutta jotenkin en aina ajattele meitä vauvaperheenä. Olemme perhe, jolla on vauva.

Anteeksi, taapero.

Olet osa meidän porukkaa (toisinaan jopa sen keskipiste), mutta vähän vielä sivustakatsoja. Tähän asti olet ollut maailman ihanin pieni sylimytty, menossa mukana sylikyydillä minun paitaani tiukasti puristaen. Kohta muovaat oman tonttisi tähän perheeseen, alat kertoa meille kuka oikein oletkaan. Aivan pian alat määrätä tahdin, suunnan ja rytmin. Ihan kukkeaa uhmaikää osaan jo sinullekin ennustaa komentavien käskyjesi perusteella.

Haluaisin kirjoittaa itselleni muistiin minkälainen sinä olet, mutta ei noin ihmeellistä olentoa voi tekstiin vangita. Sinun ihanin olemuksesi on jossain niissä pienissä hetkissä kun katsot minua juuri ennen jotain mystistä ajatusta jota päässäsi liikkuu. Kun mutustat hajamielisesti lempileipääsi ja kun nostat mekkosi ilmaan napa etsieässi.

Kun sormesi hakeutuu rauhallisesti ja tarkasti napaan, asettuu kuin sanoakseen ”tuossa se on”.

Kun hihkaiset nähdessäsi meistä jonkun ja kun tarraudut minuun kiinni sykkyränä kun et halua laskea jalkoja kylmälle nurmikolle. Kun selvästi ymmärrät mitä tarkoitan ja ilahdut kun huomaat minunkin huomanneen sen.  Kun halaat minua niin kuin vain sinä olet koskaan minua halannut, kun pussaat meitä suu auki. Suoraan nenään.

Rakastan sinua kaikissa hetkissä pakahduttavan paljon ja joskus kun päätät nukkua aivan poikkeuksellisesti pitkät päiväunet, tekee mieli jo herättää sinut syliin (En kyllä herätä, hyvänen aika. Kerran kun on saatu nukkumaan). Me kaikki olemme aivan hulluina sinuun.

Kiitos että tulit meille ja ihanaa ensimmäistä syntymäpäivää – pian juhlitaan isommin!

Vauva – taapero – 12kk:

  • 8,7kg ja 77,2cm, vaatekoko 80
  • Kävelee suvereenisti
  • Hakee juoksuaskelia
  • Matkii äänteitä mutta ei vielä puhu
  • Sai ainakin yhden uuden poskihampaan huomaamattamme
  • Satunnaisesti syö itse haarukalla ja lusikalla
  • Satunnaisesti myös pissaa pottaan (ja kakkaa kylpyyn – omg!)
  • Nukkuu läpi yön
  • Nukkuu 1-2 päiväunet, 1h-2,5h päivässä

Kaikki juuri päättyneen vauvavuoden kuukausikatsaukset:

Myöhästynyt kirje ihanalle kahdeksanvuotiaalleni

2 Permalink

Rakas Kakkonen,
täytit jo viikkoja sitten kahdeksan. Onnittelut vielä kerran!

Kävi niin kurjasti, että sinun syntymäpäiväsi tienoilla tylsä juttu nimeltä Korona alkoi jo hiipiä Suomen ylle, emmekä voineet pitää juhliasi. Sinulla oli samalla viikolla yhtenä päivänä vähän lämpöä, joten päätimme olla tosi varovaisia ja jättää juhlasi väliin. Jos ihan totta puhutaan, minua melkein vähän harmittaa ettemme silloin uskaltaneet, edes vähän perheen kesken juhlia. Sillä nyt tilanne on se että kaikenlaiset juhlat on peruttu koko keväälle enkä tiedä milloin voisimme sinua juhlistaa.

Olimme jo discopallonkin ostaneet, karkit ja sipsitikin oli tilattu. No, meistä ei ketään haittaa syödä niitä varastoja nyt pikkuhiljaa pois! Pitäisikö muuten pitää ehkä tänään leffailta, mitä mieltä olet?

Sitten kävi vielä niin että syntymäpäivänäsi minulla oli migreeni ja Kolmonen valvoi edellisen yön, emmekä siten juhlistaneet edes itse synttäripäivänä mitenkään erityisesti – kävimme sentään jätskillä yhdessä!

Selittelyt sikseen. Kirjoitan tämän kirjeen hyvityksenä menetetyistä juhlista ja erikoisaamiaisista, ja tietysti koska sitä itse toivoit. Anteeksi että tässä kesti!

Sinä olet nyt siis kahdeksan vuotta (ja 16 päivää). Olet ekaluokkalainen, eli juuri siinä iässä, jossa tapahtuu jokin ihan hurja, mystinen kasvuloikkaus. Ei sinänsä fyysisesti, vaikka sinä jo tosi iso oletkin, monen kolmosluokkalaisen kokoinen (varmaan jo 140cm ja jalkakin kunnioitettava 38! Boom!) vaan ennen kaikkea henkisesti. Eka luokka on todella iso juttu. Sen aikana opitaan tietysti paljon niitä kouluasioita mutta myös hirveästi ihmisyyttä. Opit kantamaan vastuuta, kuuntelemaan montaa eri mielipidettä ja olemaan hyvä ystävä.

Sinä 11kk, juuri kävelemään oppineena. Sinnikäs silloinkin.

Ja tiedätkö mitä, sinä olet ollut vielä parempi ekaluokkalainen kuin olisin koskaan osannut arvata. Teet työsi koulussa tarkasti ja sinnikkäästi, pidät tavaroistasi aivan erinomaisen hyvää huolta (sen matkakortin hävitin minä!) ja ystävänä olet ihan parasta laatua. Uskollinen, reilu, anteeksi antava ja kaikenlaiset ihmiset mukaan ottava ja hyväksyvä. Ne ovat tärkeitä piirteitä jokaiselle ystävälle. Olen todella, todella ylpeä siitä minkälainen koululainen ja ihminen sinusta on tullut.

Olen myös superihmeissäni siitä kaikesta lahjakkuudesta jota sinusta löytyy, aina selviää jokin uusi salattu taito! Tiedämme jo sinun olevan todella hyvä lukemaan, aikamoinen velho matikassa, kielitaituri, ristikkosankari, korttelin paras IKEA-kalusteiden kokoaja ja kaunisääninen rokkikukko, mutta se että olit vielä salaa sitten painissakin lahjakas yllätti minut kyllä. Tuntuu kuin olisit aina harrastanut sitä, vaikka vasta muutaman viikon olet treeneissä käynyt.

Eniten olen ollut tässä uutta harrastustasi seuratessa ylpeä asenteestasi. Siellä BJJ-salissa tehdyt hommat ovat alusta asti olleet aivan sairaan vaikeita – mahdottomiksi minä niitä luulin – mutta sinä yrität niitä siellä sinnikkäästi hampaat irvessä vaikka oletkin turhautunut.

Redi Gymi

Sellainen periksiantamattomuus on piirre jota en sinussa ennen ole nähnyt ja se on todella kunnioitettavaa. En tiedä olisinko itse noin hienosti jaksanut yrittää. Tästedes kun itse kohtaan jotain tosi hankalaa, mietin sitä kuinka sinä menet kuperkeikkoja salin päästä päähän nopeasti ja sulavasti kuin kissa.

Kissoista puheenollen, olet edelleen myös ihan syötävän söpö, kuin ihana pieni kissanpentu. Ja hauska, iloinen, energinen, kekseliäs, rohkea, älykäs ja herkkä. Ihana, rakastava isoveli ja hurmaava kiharakuningas.

Rakastan kaikkea sinussa “enemmän kuin avaruudessa on millimetrejä” – niin kuin sinä sen keksit sanoa.

Hyvää syntymäpäivää kultaseni, kyllä me vielä juhlitaan.

PS: viimeinen kuva on tökerö rajaus lahjakkaan Doritin ottamasta kuvasta. Se kuva oli niin upea että kirjaimellisesti lopetin hengittämisen kun näin sinut siinä, olit niin oman itsesi näköinen ja aivan mielettömän ihana. Mutta tämän enempää en sinusta maailmalle anna, vain pienen tarkasti valitun nurkan.

2 Permalink