Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Huvikseen vähän ponnistelin ja vauva tuli – Synnytyskertomus!

Seuraa synnytyskertomus. Graafinen eli liian yksityiskohtainen mutta minulle tärkeä sellainen. Koska olen tässä viimeistä kertaa ja tämä oli ehdottoman tärkeä kokemus, haluan sen itselleni muistiin juuri niin kuin se meni. Pitkä selostus siis edessä, nauttikoon ne keille tämä on relevanttia!

Säännöllisiä supistuksia

Vietämme kahdenkeskistä lauantaita Kuusijärvellä ja Ikeassa, lapset ovat Lahdessa hoidossa varmuuden vuoksi – vaikka olin varma että kaksi viikkoa yli menee taas. Kuten Kakkosenkin kanssa, kesti siksi hetki hyväksyä että synnytys on oikeasti käynnissä. Kolmen tunnin kohdalla se kuitenkin kävi aivan selväksi.

Supistukset alkavat pikkuhiljaa aamupäivän reissujen jälkeen (”Säännöllisiä supistuksia 15.45″) autossa, missä muutenkin olin loppuraskaudesta saanut usein supistuksia. Nyt ne ovat kuitenkin jokainen jo aika kipeitä ja kestävät pitkään, 45 sekuntia tai yli. Ne myös tulevat tosi tasaisesti viiden minuutin välein.

Käymme nopeasti Itäkeskuksessa, ja totean jo ettei minusta ole kauppakeskukseen asti vaan jään autoon odottamaan. Insinöörin ollessa pois saan kaksi supistusta. Hän huomauttaa autoon tullessaan että oli poissa vain neljä minuuttia. 11 minuutin ajomatkalla Itiksestä kotiin puheen keskeyttäviä supistuksia tulee neljä.

Kotona alamme antaa mahdollisuuden sille että tässä oikeasti synnytetään jo. Siivoamme pahimmat sotkut pois, pistämme pyykkikoneen pyörimään (haluaisin ne mustat housut sairaalaan mukaan!) vedämme hyvänenaikasentään lakanatkin ja pakkaamme sairaalakassin. Minä supistelen milloin saarekkeella milloin portaiden kaidetta vasten. Keskeytän aina puheen siksi aikaa ja jatkan juttua normaalisti supistuksen laannuttua – ihan niin kuin Frendeissä sijaissynnyttäjä aikanaan.

Laitan Insinöörin lukemaan synnytyksen ABC -kirjaa*. Voisit vähän valmistautua rooliisi tukihenkilönä.

synnytyskertomus

Lapsivesien meno

Sitten tulee se supistus, jonka ajattelin kokeeksi ottaa sohvalla nelinkontin. Sen aikana (18.30) kuuluu sisältäni ”naks” ja tunnen sen: vedet menivät, kuten olin toivonut! Sitä en ollut ennen kokenut. Nousen äkkiä sohvalta lattialle ja nauran toiminnastani hämmentyneelle Insinöörille että multa meni nyt vedet!

Siirryn suihkuun sotkun ja pahenevien kipujen takia. Lapsivesi on vihertävää ja mukana tuli verta, soitan Naistenklinikalle. Yllätyksekseni kukaan ei kysellyt onkohan synnytys oikeasti käynnissä vaan kysyi vain lähdettekö nyt vai odotatteko vielä hetken kotona. Ajatellemme odotella hetken sillä kuivausrummussa oli ne housut ja siinä on vielä 17 minuuttia jäljellä (klassikko), mutta supistukset yltyvät sen verran napakoiksi että starttaamme 19.04 sairaalaan.

Matkalla viiden minuutin tahti jatkuu. Laitan Spotifysta soimaan Kaija Koon version Apulannan Valot pimeyksien reunoilla -biisistä. Soitan sen kahdesti ja itken sen läpi liikutuksesta. (Sama biisi on soinut koko ensimmäisen viikon päässäni kun herään imettämään. Sullon sisälläs valtameren veroinen voima). Insinööri jättää minut 19.30 Naikkarin etuovelle, josta alan etsiä ilmoittautumista, vaikka olimme sen vasta pari viikkoa sitten opetelleet.

Puhaltelen yhden supistuksen synnytysosaston ovien toisella puolella ja toisen heti ilmon jälkeen sohvilla. Pääsemme saliin heti.

Synnytyssalissa

Salissa soi radiosta Arttu Wiskarin Suomen muotoisen pilven alla. Ei saatana. Pakko laittaa omat musat soimaan – Lady Gagaa.

Yhdelle sormelle auki. Sairaalapöksyt jalkaan tai sittenkin pois – hengailen ensimmäisen tunnin suihkussa lapsivesiä valutellen. Supistukset pahenevat, hetken oli jo paha olokin. Pärjään niiden kanssa kuitenkin hyvin. ”Laulan” hyvällä hengityksellä ja olen paljon pystyssä, Insinööri hieroo selkää ja toimittaa erilaisia apuvälineitä luokseni.

Tässä kohtaa muistan sanoa että Insinööri oli avautumisvaiheessa ja läpi koko synnytyksen aivan älyttömän hyvä tukihenkilö. Osasi tarjota juuri sitä apua mitä kaipasin kulloinkin, ilman että kysyin itse mitään. Siteerasi juuri lukemansa kirjan oppeja hienosti. Tämä synnytys meneekin muistiin sellaisena rakkaudentäyteisenä, kosketusta täynnä olevana hempeilynä. Teimme tämän tiiminä, enkä edes kertaakaan huutanut ”tämä on kaikki sun syytä”.

hyvä synnytyskokemus

Ilokaasua kiitos

20.23: 2cm auki. Ei haittaa, sillä tiedän että homma etenee koko ajan hyvin, tunnen sen. Supistuksia tulee tosi tiheästi ja kipeästi, joten 20.30 siirrytään ilokaasuun. Kuten aina, se auttaa alkuun tosi hyvin ja ihan lopussa se alkoi lähinnä ahdistaa. 20.40 vauvalle laitetaan sydänsondi kun käyrää ei piirtynyt tarpeeksi. En pääse ammeeseen, joka huoneessa olisi ollut. Sekään ei haittaa, olen synnytyskuplassa. Pyydän epiduraalin 21.04 sillä aavistan että homma on menossa kamalaksi.

Niin se menikin. Tästä alkaa se kamala tunti jonka aikana tärisen, ulisen ja olen vakavasti sitä mieltä etten enää kestä. Epiduraalin odottaminen on pahinta mitä synnytyksestä tiedän. Kylkiasennossa tiuhaan saatanallisen kipeitä supistuksia joita ei saa mitenkään järkevästi hallintaan. Spotify soittaa PMMP:N Lautturia ja mietin houreissani että pliis, viekää minut sinne missä hän on, tuokaa hänet tänne missä minä olen. Olen niin kipeä että kätilöt ja lääkäri ympärilläni kyselevät toisiltaan onkohan hänellä jo ponnistamisen tarve? Eipä ei, 2cm auki edelleen.

Epiduraalin ihanuus

22.15 elämä helpottaa. Voin luopua ilokaasusta ja alamme taas jutella. Päätämme levätä, vaikka minä olen sitä mieltä että nyt mun pitäisi olla pystyssä ja edistää hommia. Kätilö toteaa että olet leposi ansainnut, ota iisisti vain. Saan jalkojen väliin kylkimakuulla ”pähkinäpallon”, maapähkinän muotoisen jumppapallon jonka uskon auttaneen hurjasti vauvan liikkumista.

23.00 6cm auki. Pyydän lisää epiduraalia koska tunnen että supistukset ovat tulossa kahta kauheampina takaisin. Siihen se kaikki kipu sitten loppuukin.

00-1.25 nukumme kumpikin Insinöörin kanssa, tai no minä herään Insinöörin kuorsaukseen joskus yhden jälkeen. Spotify soittaa Ed Sheeran soittolistaa, tunnelma on todella rauhallinen. Jään hereille kuuntelemaan vauvan sydänääniä ja supistuksia. Supistukset tuntuvat vaimeasti, välillä pientä painetta mutta ponnistuksen tarvetta ei. Mielessä pyörii harmeja – vastikään saamani negatiivinen blogikommentti ja ajatus siitä oliko toinen epiduraali liikaa. Eteneekö tämä? Kätilö pyysi soittamaan jos tuntuu painetta mutta hitto kun ei. Ehkä siellä kutittelee jokin – tukka? Haluan että jotain tapahtuu, joten pyydän kätilön huoneeseen.

Oon nyt levänny riittävästi, nyt voisi vähän synnytellä.

Insinööri sen sijaan ei oikein jaksaisi herätä, on kuulemma liian vanha tällaiseen yövalvomiseen. Tirsk.

Ponnistusvaihe

Epiduraalin suoma lepo on tehnyt tehtävänsä. Olet 10cm auki, vauva on ihan lähellä, anna palaa vaan. Ponnistuttaako? 

Ei yhtään mutta päätän että synnytetään nyt sitten. Kokeilen pari ponnistuksia kyljellään. En tunne tapahtuuko mitään mutta kätilö kannustaa että hyvin tulee. Sitten alan tuntea vauvan pään ja tajuan mitä on edessä. Pari pidempää ponnistusta, ei edes täysillä voimilla (pelkään sitä kuuluisaa kakkaa ja repeämistä) ja mitä ihmettä – pää syntyy.

Kätilö kehottaa meitä katsomaan ja siellä hän todella jo on. Pää ulkona, mutta jalat potkii minua edelleen sisällä. Seuraava ponnistus, hartiat ulos (auts, pieni repeämä seurasi. Kolme ommelta). Tunnen sen unohtumattoman tunteen kun iso kalkkuna luiskahtaa minusta ulos. Hän alkaa itkeä jalat vielä sisällä.  Minäkin alan jo itkeä, helpotuksesta ja liikutuksesta.

Se oli yhteensä 7 minuutin pikku ponnistelu ja siinä hän on koko 2,7 kilon komeudessaan. Pienenä, pippurisena, täydellisenä.

Hyvä synnytyskokemus Hyvä synnytyskokemus

Hyvä synnytyskokemus

Hyvät naiset ja herrat, sain sen mitä pyysinkin. Tämä todella oli se toivomani eheyttävä, ihana synnytys. Se eteni hyvin, minä olin tilanteen päällä, hallitsin tapahtumia. Sain kerrottua toiveeni ja kestin hyvin eri vaiheet. Kätilöt (3) olivat kaikki ihania ja kunnioittivat todella tarkasti minun toiveitani. Minua kuunneltiin ja minulle kerrottiin jatkuvasti mitä tapahtuu. Olen todella kiitollinen saamastani avusta ja tuesta, sekä Naistenklinikan henkilöstölle että Insinöörille – ja modernin lääketieteen kivunlievitykselle, huh.

Melkein voisi ajatella tekevänsä sen vielä kerran.

 

Melkein.

Hyvä synnytyskokemus

*EDIT: Synnytyskirjan kirjoittaja ja verkkovalmennuksia pitävä Marjaana otti minuun yhteyttä ja halusi tarjota Valeäidin lukijoille alekoodin verkkovalmennukseen (49€). Koodilla valeaiti kurssin saa hintaan 45€ Holvi-verkkokaupasta, täältä.

Hän, maailman ihanin hän.

H ä n

Olikin ihan pikkuruinen. 2,7kg ja 49cm.

Silti niin sisukas että alkoi itkeä ennen kuin oli edes kokonaan ulkona.

Tuli luoksemme sunnuntaina, minun nimipäivänäni ja on ihana.

Aivan käsittämättömän, pakahduttavan ihana, niin rakas että itkettää.

Sukeudun vielä hetkeksi kuplaan (ja kaalinlehtikääreiisiini, auts) ja kerron kohta lisää.

Ovet auki ja vieraita sisään – parhaat juhlat koskaan!

Voi vitsi mikä viikonloppu takana. Enkä tarkoita pelkästään #seksihellettä vaan meidän koko viikonlopun kestäneitä megabileitä.

Ajatuksena oli juhlia kerralla niin 10v hääpäivää kuin uutta vauvaa kuin tupareita kuin kesän alkua ja aika pian tajusimme ettemme halua tehdä minkään näiden ympärille perinteisiä juhlia. Sen sijaan kutsuimme ison läjän ihmisiä meille lauantaista kello 12 sunnuntaihin kello 19.

”Ovet ovat auki lauantain aamupäivästä asti, tule käymään vaikka lasten kanssa tai viivy läpi yön. Sauna ja grilli lämpiää kumpanakin päivänä mutta muuten emme paljoa valmistele – tule sinäkin sellaisena kuin olet!”

Nehän tuli. Siitä lauantain aamupäivästä alkaen talossa oli porukkaa, kymmenittäin ihania ystäviä ja mahtavia naapureita. Jos tarkkoja ollaan 77: 43 aikuista ja 34 lasta. Meidän perhe mukaan lukien siis 81 ihmistä nautti tämän talon antimista.  Talossa pyöri siis aika lauma jengiä, mutta missään vaiheessa ei liikaa. Sitkeimmät vieraat tulivat viidesti: lähinaapurin perhe kävi syömässä tasaisin väliajoin ja palasi vielä illalla lapsen nukutuksen jälkeen itkuhälyttimet kainalossa. Toisaalta yksi vieraista pysyi yhtäjaksoisesti melkein 24h talossa, sekin aika kova saavutus (ja iso apu, kiitos!).

Tämä oli heittämällä paras bilekonsepti koskaan, niin rentoa ja samalla sai nähdä enemmän ystäviä kuin ehkä koskaan ennen! Tuolit eivät loppuneet kesken, jokaisen kanssa ehti jutella kunnolla, saunassa saattoi itsekin käväistä juuri silloin kuin mieli teki, eikä tarjoiluista tarvinnut huolehtia. Tehtiin yhdet salaatit aina aamusta valmiiksi ja keitettiin perunat, loput meni itsepalveluperiaatteella. Ylimääräiset jakkarat, lautaset, juomalasit ja jopa lasten uima-allas lainattiin naapureilta läheltä ja kaukaa – sekin YYA sopimus nostattaa pienen onnenkyyneleen silmäkulmaan. Niin ihanan yhteisöllistä.

Hääpäiväkakkua toimitti kaupan valmis sacher-kakku, josta puhallettiin kynttilät koko perheen voimin. Paikalla taisi silloin olla kahden perheen verran vieraita. Tämäkin on sellainen ohjelmanumero, jonka olisi voinut tehdä toisin. Valtavilla puheilla ison vieraslauman edessä. Nyt hetki oli ihanan pienimuotoinen mutta tärkeä.

Jotenkin jännästi koko viikonloppu tuntuikin juuri meidän perheen juhlalta. Että me täällä juhlitaan ja muut tulee välillä mukaan. Uskomattoman lempeä ja rento tapa juhlia! Mulla on paha tapa olla omissa juhlissa takakireänä kun stressaan sitä olenko nyt jutellut kaikkien kanssa ja tuliko se eteinen siivottua riittävän kivasti.

Nyt olin valtaosan ajasta itse jossain sohvalla röhnöttämässä, auringosta nauttimassa hyvä juoma kädessä. Päivällä nauroin lasten allasleikeille ja yöllä viinin siivittämille jutuille, kunnes joskus puoli kahden aikaan vääntäydyin itse nukkumaan äänieristetyn oven taakse.

Lapset olivat myös ihan elementissään näissä bileissä. Kakkonen heitti sortsit jalkaan keskipäivällä lauantaina ja painui jääkylmään veteen allaspojaksi. Yhdeksältä illalla pakotin sen saunan kautta muihin vaatteisiin. Sunnuntaina sama jätkä paukkasi meidän makkariin puoli yhdeltätoista (!) että herätkää nyt jo. Ihan hyvä että herätti niin saatiin saldet valmiiksi seuraavan päivän kattaukseen.

Ykkönen käväisi lauantaina oman kaverin synttärijuhlissa ja hyppäsi sieltä suorilta altaaseen. Kuunteli korvat isona aikuisten juttuja – joista saatan joutua muutaman selittämään lähiaikoina – ja lainasi välillä nukkeja pienimmille. Kolmonen kesti kaiken meiningin aika hyvin kun maltoin välillä vain olla, vasta nyt tämän päivän vaihtuessa iltaan olen saanut kestää vähän enemmän supistuksia.

Kaiken tämän keskellä sankarina loisti meidän talo. Ihana, kaunis, toimiva ja valmis talo, josta olen ihan mahdottoman ylpeä. Jotenkin sen vasta nyt niin monelle esitellessä tajusi, miten älyttömän hieno kokonaisuus me ollaan suunniteltu ja saatu vieläpä pystyyn. Se on juuri meille sopiva, oman tuntuinen ja kaunis. Pitää vielä kirjoittaa ihan oma juttunsa siitä, miltä talo vuoden asumisen jälkeen tuntuu, mutta nyt keskityn fiilistelemään sitä miten kaiken kattavan onnellinen olen tämän viikonlopun jäljiltä.

Kiitos kaikki <3