Tuijotin näkyä edessäni ja mietin sataa asiaa yhtä aikaa, joista kivuliain oli että ”nyt pitää päästä sairaalaan ja tämä tulee vaikuttamaan koko loppuelämään”. ONNEKSI olin väärässä, mutta kyllä se näky jäi silti painamaan: Lapsi kiuasta vasten pudonneena, käsi vielä jumissa kiukaan ja seinän välissä.
Tilanne kesti vain sekunnin ja silti ehdin ajatella, että tämä kestää liian pitkään, palovammasta on tulossa todella vakava. Ja kun juuri oltiin oltu niin tarkkoja! Oltiin ohjeistettu lapsi hyvään paikkaan, alimmalle askelmalle, seisomaan, jotta voi piirtää sormella höyryävään lasioveen kurkottamatta.
Ollaan aina tarkkoja saunassa muutenkin, silmä kovana katsottiin, että nyt hän seisoo siinä hyvin – eikä nähty että askelma oli vinossa. Lapsi otti pienen askeleen, jalka meni ohi, koko lapsi kaatui kiuasta päin. Toinen käsi piti kiinni oven karmista, toinen oli jotenkin kiukaan vierellä ihan liian pitkään.
Pidin pienempää sylissäni ja katselin, kun Insinööri nosti karmaisevasti kirkuvan lapsen sieltä ylös ja rynnättiin kaikki pesuhuoneen puolelle ja odotin näkeväni jotakin, mitä hoidetaan pitkään.
En tiedä mitä hyvää ollaan elämässä tehty, kun näin hyvä onni ansaittiin, mutta koko lapsi oli siis täysin kunnossa, ei edes mustelmia! Iso kiuas olikin ollut juuri aika viileänä, seuraavaksi olisikin jo pitänyt lisätä puita. Kiuas on lisäksi sellainen jättimäinen laitos, jossa on paljon kiviä alhaalla ja vielä torni ylhäällä ja lämpö oli tapahtuman hetkellä kaikki siellä yläkivissä.
Kivet kiukaan alaosassa oli vain lämpimiä, kävin kokeilemassa itse, koska en tahtonut uskoa onneamme. Tulikuuma tulipesän aukko oli vieressä, mutta onneksi lapsi oli juuri ohittanut senkin.
En voisi olla onnellisempi, että heräsin aamulla aivan ehjän lapsen vierellä. En tule koskaan unohtamaan sitä näkyä ja jatkossa olen entistäkin pelokkaa–tarkoitan tarkempi saunassa.
Onneksi täältä on muitakin muistoja, tältäkin reissulta. Se miten me tämän saman pienen kanssa hengailtiin pitkä iltapäivä kuumilla kallioilla ja uitiin kallioiden koloissa ja kiljuttiin roiskuvien aaltojen pärskeissä. Tai se, miten Kakkonen juoksi illalla yhtäkkiä laituria pitkin aivan valtava kala käsissään, sellainen riemu kasvoilla, etten ole ennen nähnyt.
Tai kun se sama kala vielä heilutti pyrstöään hermoston pykiessä, ja sai sillä jääkaapin oveen tehtyä pientä ääntä ja kaikki pelästyivät. Zombie-kala.
Ja se, miten heräsin aamulla pieni ihminen kainalossani, rauhallisena hengittäen, säikähdyksestä selvinneenä.