Ihana jengikaverini (toim.huom: koris- ei katu-) Laura kirjoitti hienon taannoin kolumnin joukkueurheilun parhaista puolista. Sen ja tämän aamun korismatsin myötä aloin miettiä yhtymäkohtia joukkuelajien ja liike-elämän välillä. Vaikka ne osin aika ilmiselviä ovatkin, minulle ne ovat merkityksellistä, koska viihdyn kummankin parissa erinomaisesti. Seuraa kymmenen heikohkoa analogiaa joukkueurheilun ja tiimityön välillä.
1. Tarvitaan sekä kestävyyttä että räjähtävyyttä
Koris on juoksulaji. Matsin aikana on jaksettava juosta kenttää yhä uudestaan läpi, ja toisaalta pitää löytyä paukkuja yllättäviin käännöksiin, hyppyihin, kumarruksiin ja jopa hetkellisiin painiotteisiin. Sama juttu työelämässä. Perusduuni pitää olla kunnossa, powerpointtia on hakattava ja exceliä täytettävä. Silti pitää löytyä paukkuja ajoittaisiin repäisyihin, kun juostaankin kymmenen tuntia putkeen tai tehdään uusi verkkosivu viikossa. Joskus esitys valmistuu taksissa, ja siihen auttaa vain vuosia kestänyt per(u)skunnon kasvattaminen.
2. Puolustus on paras hyökkäys
Olemme joukkue ilman liigaa, ulkona divareista tai edes mammaliigoista. Paperilla siis jokainen joukkue on meitä vahvempi joukkue. Jokaiseen otteluun pätee kuitenkin sama sääntö: jos puolustat hyvin, tarkasti ja rikkomatta, toisen jengin on todella paljon vaikeampi voittaa. Älä anna helppoja pisteitä.
3. Vanhoja mestaruuksia ei muista kukaan
Se on kiva jos olitte tosi kovia vuonna 96, tai jos firmasi teki kerran sen yhden tosi hienon mobiilisovelluksen. Kyllä siinä hetken paistattelee. Mutta aika äkkiä pitää päästä uusiin voittoihin kiinni, ettei elämä ole pelkkää 95 nevafögetiä.
4. Korin jälkeen on juostava takaperin ja laitettava hymy pyllyyn
Teit juuri uskomattoman sinkoheiton joka menikin vahingossa sisään. Voitit ison tarjouksen. Hyvä sinä. Ja nyt, pyyhi se hölmön onnellinen virne kasvoiltasi ja keskity oleellisen. Käänny jo puolustamaan. Vastustaja tulee takaasi entistä kovemmalla nälällä ja tekee helposti yllätyksiä omassa erinomaisuudessaan paistatteleville onnistujille. (Mutta muista jossain kohtaa juhlia).
5. Yhteistyö ratkaisee, ei tähtipelaajat
Ei sillä, tähtipelaajia on kiva olla tallissa. Mutta jos niiden rinnalla ei ole neljää toisiaan katsovaa, kuulevaa ja tukevaa pelaajaa, nekään eivät pysty ihmeisiin. Ne tiimit, joissa pelaajat keskittyvät tekemään toisilleen loistosuorituksen paikkoja, pärjäävät ihan hiton hyvin. Ja ne joissa tähdätään vahvoihin yksilösuorituksiin, ovat joukko freelancereita huonolla motivaatiolla ja tylsillä pikkujouluilla.
6. Nälkäiset voittaa
Koriksessa ja verkkobisneksessä tulee usein sellaisia hetkiä, että hyökkäys on ns. menetetty. Vastustaja lähtee juoksemaan pallon kanssa kohti omaa päätä, valmistautuen hyökkäykseen. Keskivertopelaaja juoksee tässä vaiheessa nöyränä kohti puolustusta. Voittava tarraa takaapäin kiinni ja vie pallon. Nälkäiset hamsterit, kuten ihanat joukkuetoverini Minna, Vero ja Heidi, voittavat yllätttävän usein. Ilme päälle ja palloon kii!
7. Nopeat vaihdot
Ketään ei kannata juoksuttaa kuoliaaksi. Jokainen tarvitsee välillä huilia. Yleensä sitä enemmän mitä vähemmän ne sitä itse pyytää.
8. Se ei ole henkilökohtaista
Joskus päät törmää yhteen ja toisen pinni tekee toiselle mustan silmän. Sitä on kohteliasta pyytää anteeksi, mutta ei kannata itseään liikaa soimata – koris on kontaktilaji. Näin sitä rahaakin tehdään: puhtaatkin pelaajat tölvii välillä toisiaan, mutta se on vain bisnestä. Jääpussia silmään ja uutta kohti!
9. ”Kädet perseeseen”. Play nice ja kunnioita vastustajaa. Koriksessa puolustaessa on pidettävä perse alhaalla ja kädet kurissa (eli kädet perseeseen, niin kuin toverini eilen vaihtopenkiltä kentälle kajautti). Silloin kun koriksen pelaajan taidot ja vauhti jäävät puutteelliseksi, sitä korvataan rikkomalla, ts. koskemalla vastustajaan käsillä tai jaloilla. Toimii ehkä hetkellisesti pahimman paineen alla, mutta kostautuu jossain kohtaa peliä vapaaheittoina. Saman olen huomannut duunissa. Vaikka bisnes välillä (usein) onkin aika karua pudotuspeliä, pitkällä tähtäimellä fair play jengit pärjäävät parhaiten. Likaisesti pelaavista, taidoissaan puutteellisista, jengeistä jää aina jossain kohtaa jollekin paha maku suuhun ja maine leviää. Lisäksi: älä ikinä aliarvioi kilpailijaa hakemalla helppoja haukkuja heidän julkisista caseistaan. Muista että ne sai sen casen, sinä et.
10. Unohda tuomaripeli
Ei ne ikinä vihellä hyvin. Tarjouskilpailut ei ikinä perustu puhtaasti pätevyyteen. Koita päästä sen yli. Siitä marmattaminen tekee sinusta vain aggressiivisemman, silmätikkuna pidetyn pelaajan jonka oma keskittyminen harhailee pallon ja vihellysten välillä. Keskity tekemään oma duuni oikein, kunnioita vastustajaa ja muista että elämä on epäreilua – mutta onneksi ajan myötä tasaisesti kummallekin puolelle.
+1 Ole ylpeä.
Aina ei onnistuta. Mutta sen kerran kun onnistutaan, ole siitä nyt sitten hitto ylpeäkin. Tänään minä olen niin ylpeä etten housuissani pysy: meidän ihana, semisti kotikutoinen jengi pelasi tänään puhdasta, kaunista, oikeaoppista ja helvetin hyvää koripalloa ja otti sillä ansaitusti uransa ensimmäisen voiton komeilla lukemilla 14-43. Hölmö hymy ei ole ajan loppumisen jälkeen hävinnyt. Ollaan me kyllä upeita, voi hyvänen aika sentään!