Sunnuntain sekalaista energiaa

Minä aion nyt suunnitella meille keittiön. Nyt iski inspis. Siihen tulee se saareke, sinne tulee se automaattinen käsipesuhana, sinne tulee valutustasoa ja paljon terästä, sinne tulee ainakin yksi 80cm syvä työtaso, jonne koneet sujahtaa kuin itsestään. Sinne tulee apteekkarin hyllyä, avohyllyä ja biojäte heti työtason alle.

Ennakkokehuttu All the light we cannot see on vihdoin se kirja, jota olen yrittänyt löytää. Tarina, joka pakottaa juoksulenkille, jotta saan kuunnella sitä lisää, joka saa minut kirjoittamaan, jonka sanat ja lauseet jäävät pitkäksi aikaa suuhun kellumaan, omaa kieltä maustaen, uusia näkymiä avaten. Tekisi mieli pölliä lause sieltä, sanapari täältä, ja käyttää niitä johonkin omaan. Haluan heti Hiss&Crackle nimisen yrityksen tai blogin, haluan kirjoittaa siitä miten a flock of black birds explode out of a tree.

Kätilö sen sijaan makaa edelleen yksi kesken jäänyt aukeama ikkunanlautaa vasten, notkea selkämyksensä pölyssä väsyen. En vaan pysty niihin pahanhajuisiin ryssäpilluihin. Vaikka yllämainittu ihanuuskin on Kätilön tapaan sota-ajan kertomus, tässä Ketun kehutussa teoksessa on jotain mistä en saa kiinni. Tai josta en halua ottaa kiinni.

Mutta juokseminen, se on ihanaa. Yhtäkkiä se taas sujuu. Kolme, neljäkin kertaa viikossa. Sain tänään vihdoin sykemittarin käteeni ja opin, että kunto on noussut ja vauhti lisääntynyt roimasti. Suurin ongelma taitaa olla juoksutekniikka ja siitä kiristyvät takareidet. Mutta vau, taidan olla ihan oikeasti hyvässä kunnossa, niin kuin upouusi korisvalmentaja meidän ihanaa voittoisaa jengiä luonnehti.

Iltaa vasten juotu kahvi taitaa sittenkin tehdä mulle hyvää. Ohhoh mikä energia juuri nyt. Tietysti ne kaksi palaa maailman parasta suklaakakkua (tänään opittua sekin) avittaa.

Huomenna on maanantai, hyvä päivä. Saan taas mennä työhöni, joka on muuttunut vielä entistä paremmaksi. Sain ison ylennyksen, sellaisen joka pistää nöyräksi. Ei ihan vielä uskalla kuiskata siitä kaikille ääneen, vaikka oikeasti tuntuu siltä että tämä on juuri se mun paikka, missä pitikin olla. Tämän osaan, tässä tulen olemaan hyvä. Pitkästä aikaa iso energia polttelee.

Huomenna pääsen sitäpaitsi ihanan Emilian seurassa Marja Hintikka Liven yleisöön harjoittelemaan. Parin viikon päästä on oma vuoro olla ”tähtibloggarina”.

Talo etenee, ehkä jo huomenna tiedetään miten monta kymmentä tonnia liian kalliit haaveet meillä on. Lähiöunelma kutkuttelee jo kovasti.

Mun ei pitänyt tänään edes kirjoittaa, mutta kun energia, inspis ja ihana kirja. Saanko vielä unta joskus?

Nyt kun jostain löytyisi vielä malttia, jarrua, rauhaa. Ettei menisi enää koskaan kierrokset yli.