”Itseasiassa tää on kyllä ollut helpompaa kuin luulin”, sanoin tänään kaverille. Niin se on, perheen, tarhan ja työn yhdistäminen on ollut oikeasti vähän helpompaa kuin luulin, ehkä jopa koko lapsiperhe-elämä on ollut kokonaisuutena kivuttomampaa kuin pelkäsin. (Pakolliset klausuulit: tietysti tällä hetkellä lapset ei sairasta, ja edessä on yhä vaikeutuvia uhma- ja kasvatushaasteita. Näin, hoidettu.) Mutta yksi asia on kyllä minunkin elämääni noussut aivan uudella tasolla ongelmaksi: ajankäytön priorisointi.
Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että kaksi iltaa viikossa voi olla kotoa poissa, olettaen että niinäkin iltoina ehtii vähän niitä moikata ja vaikka hakea tarhasta. Kaksi ohi mennyttä nukusta on vielä ihan ok. Kolmannesta saa jo kärsiä, sekä kiukun että yöunien muodossa. Neljättä ei oteta. Mitäs sitten tehdään, kun edessä on tilanne, jossa mikään meno ei oikein jousta? Mikä jätetään ensin pois; ihmissuhteet (muut kuin lapset), urheilu (aka mielenterveys ja selänterveys), työt (nk. ruoka pöydässä), blogi (sori) vai oma uni (silloin kuin mahdollista)? Joku aina kärsii.
 |
| Missähän se äiti taas huitelee? (Takana kuvaamassa) |
Otetaan helppo käytännön esimerkki, jonka ratkaisu yhä edelleen odottaa löytymistään.
Muutaman viikon päästä saapuu kalenterista esiin sellainen viikko, joka alkaa normaalina työviikkona. Kesken maanantain lähden huippumielenkiintoiseen ja -tärkeään seminaarin Lontooseen (hurraa tähän!). Saavun kotiin myöhään keskiviikkoiltana. Jos lasten näkökulmasta lasketaan, ja se on ainoa mitä nykyään enää ikinä lasketaan, olen siis ma-to poissa. Toooosi monta päivää, enemmän kuin ikinä itseasiassa.
No ei hätää, otetaan vahinko takaisin viikonloppuna! Paitsi ei. Torstaina olisi koristreenit, niitä ei ihan kevyillä syillä jätetä väliin. Lisäksi perjantaina on korisjengin pikkujoulut, joista ei todellakaan olla kevyin syin pois. Eikä varsinkaan nyt, kun minun olisi tarkoitus hoitaa tilat näille pikkujouluille. But wait, there is more! Perjantaina muu perhe lähtenee mökille, ja mulla olisi la aamuna brunssi. Saapuisin siis mökille lasten luo lauantaipäivällä, melkein vuorokauden eron jälkeen. Taas.
Unohdetaan nyt yksinkertaisuuden nimissä se, että tämä kaikki aiheuttaa Insinöörille mielenkiintoisen viikon ja meille kummallekin kertyvää univelkaa + rästitöitä, jää jäljelle silti tämännäköinen viikko, lasten silmin:
Ma………. Missä äiti?
Ti………… Hylätty
Ke…………Hylätty
To…………Jee se on täällä! Hylätty?? Mitä vit..?
Pe…………Hylätty
La…………Hylätty
Su……….. Ai että nyt me kelvataan vai?
….ja tietysti grande finale seuraavalla viikolla:
Ma-To…. Haista sinä mutsi pitkä paska.
Mikä kohta jätetään pois?