Muuttovinkkejä (ja tsemppiä)

Tekisi mieli sanoa, että nyt kun ollaan selviydytty voittajina, niin tässä pari muuttovinkkiä.
Se olisi vähän vale. Laatikoita on vielä kymmeniä purkamatta, millekään niissä olevalle tavaralle ei ole enää kaappitilaa, lapset kiukuttelee iltaisin väärää huonetta ja äitiä vähän kiristää. Voiton puolella ehkä kuitenkin jo ollaan ja jotain ollaan opittu, joten annetaan palaa:

Valeäidin vinkit: Muutto.  

Muuta kivaan kotiin. Muuttaminen on kamalaa, joten palkinnon on parempi olla sen arvoinen. Muistele parhaita kohtia rumban keskellä: valoisa keittiö, uusi astianpesukone, kauniit ikkunat!

Tsekkaa, onko muuttopäivä sinun yrityksessäsi oikeutus vapaapäivään. Joillain aloilla ja joissain työehtosopimuksissa työntekijä on oikeutettu yhteen palkalliseen muuttopäivään vuodessa. Lämmin suositus yhden arkivapaan ottamiseen joka tapauksessa – muuttofirmat ovat jopa -25% halvempia, ja sinulle jää yksi ylimääräinen päivä muuttaa.

Raivaa vanhat roinat ajoissa pois, kauan ennen muuttolaatikoita. Ikuisuustuska, koska tätähän ei kukaan ikinä tee. Otin viikkostrategian ja kävin yhden kaapin viikossa läpi. Jokainen kaappi ja jokainen poisviety laatikko helpotti: vaikken enempää jaksaisi, tämäkin oli plussaa! Lopulta sain jopa käytyä läpi sen ullakolta ullakolle viisi kertaa muutetun laatikon otsikolla ”Semitärkeitä papereita, sälää, lehtä (sic)”. Arvatkaa oliko semitärkeitä papereita vai ei.

Vuokraa kunnon muuttolaatikot, ja jos budjetti mitenkään riittää, ota myös ammattimiehet muuttajiksi. Tää kavereiden kiusaaminen halvalla kaljapalkalla on niin nähty, äläkä edes harkitse niitä banaanilaatikoita. Laatikoita voi itse noutaa vaikka Niemeltä, Victor Ekilta tai Lainalaatikoita, niitä mahtuu keskivertofarmariin 27 taidokkaasti tungettuna. Helpompaa on ehkä kuitenkin tilata ne kotiovelle kuljetettuina. Jos sinulla on vain yksi päivä aikaa muuttaa, tilaa laatikot ihan maksimissaan viikkoa ennen kotiin kuleksimaan. Ne vievät jäätävän paljon tilaa, etenkin täytettyinä. Jos et ole kamahamsteri, laatikoita kannattaa vuokrata noin yksi per asuinneliö. Eli jos sulla on lapsia, laita ainakin 10% tohon päälle. Toim huom: meille otettiin 100 ja yli 20 jäi käyttämättä. *Tässä minulle henkinen mitali*

Pakkaa lasten tavarat viimeisenä ja helposti saataville. Pyri tekemään lapsille nopea kodista kotiin muutto niin, että uusi koti on melkein ensi hetkestä tutun tuntuinen. Pakkaa petivaatteet, yöppärit, hammasharjat ja ekojen päivien vaatteet matkalaukkuun, jolloin ne on tosi helppo nostella laatikkomeren keskeltä suoraan osaksi elämää, etkä ainakaan päädy etsimään niitä lamputtomassa asunnossa lasten itkiessä taustalla ikävää vanhaan kotiin. Älä esimerkiksi kanna kaikkia laatikoita lastenhuoneeseen, vaikka se kuinka olisi uuden kodin isoin huone.

Organisoi ja valvo. Jos olet yhtä laiska huonoselkäinen kuin minä, ja tehtäväksesi jää lähinnä ohjata kantajia, tee se tehtävä. Näin voisit esimerkiksi välttää sen että kaikki laatikot kannettiin sinne lastenhuoneeseen.

Valmista lapset muuttoon henkisesti. Alle vuoden ikäinen ei muutosta tajua mitään, eikä ehkä vielä kaksivuotiaskaan. Mutta kolmevuotiaankin kanssa kannattaa jo vähän olla tarkkana. Jos käytte yhdessä katsomassa koteja, muista kysyä lapselta edessä näennäisesti mielipidettä, päätös käsittää hänenkin kotinsa. Vältä kuitenkin erästä pahaa sudenkuoppaa, ja kerro selkeästi lapselle että tässä etsitään koko perheelle uutta kotia. Kuulin tarinan, jossa nelivuotiaalle ei mikään koti kelvannut. Lopulta selvisi että kysymys ”olisko täällä sun mielestä kiva asua?” tarkoitti hänen mielessään vain häntä, eikä koko perhettä. Luuli raukka muuttavansa yksin tähän uuteen kotiin, ei hyvä.

Kerro lapsille milloin muutto on edessä, mutta älä korosta asiaa koko ajan. Muuttoviikolla voi jo laskea montako yötä on jäljellä, ja mitä uudessa kodissa heti ekana tehtäisiin. Voit harkita myös pientä lahjontaa, mitä jos uudessa kodissa odottaisi jotain kivaa tervetuliaislahjana? Ennen kaikkea: älä stressaa itse. Jos nyt kuitenkin stressaat, koita piilottaa sitä edes vähän lapselta.

Rakastu huoletta eineksiin. Ei ole mitään pahaa elää niillä vaikka eka viikko. Tai hakea pizzaa uudesta lähi”ravintolastasi”. Paljon tuskaisempaa on etsiä kaiken keskellä kattilaa, pastaa, pannua, sihvilää tai mausteita. Ei ole sen arvoista. Sitäpaitsi jokainen vapaatuntisi tästä lähin menee laatikoiden purkamiseen. Oikeasti.

Varaa jääkaappiin paljon kaljaa ja viiniä. Ei niille muuttajille, vaan sinulle kun vielä viikon päästä väistelet purkamattomia laatikoita ja hermot menee. Ota välillä kalja ja kirjoita blogia. Hyvin sä vedät!