Nyt on vähän epätoivo päällä. Ykkönen on aivan yhtä sekaisin kuin Kakkosen syntyessä: se raivoaa, itkee, syö tuttia ja herää puoli kuusi aamulla huutamaan äitiä. Se ei vaan kestä että mulla onkin taas uusi vauva hoidossa. Ja se uusi vauva? Sekin on sekaisin kun oma äiti ei ole täällä. Ja se meidän oma vauva? Se on täysin vailla huomiota ja lisäksi kipeä. Se toinenkin vauva on muuten kipeä. Kumpikin yskii kuumeisena.
Meidän työpäivät kestää suunnilleen 11h, välillä 7-18. Eikä oikein uskalleta lähteä mihinkään biitsikatastrofin jäljiltä. Iltaisin taas ei enää ehdi mihinkään ennen Ykkösen nukkumaanmenoa ja sen jälkeen olen niin väsynyt että nukahdan autoon ja unohdan mitä tultiin ostamaan, kuten eilen Targetissa.
Sen ajan, jota en käytä kolmen vauvan suunnilleen tasavertaiseen sylittelyyn, ruokintaan ja vaipan vaihtoon, mietin mitä ruokaa seitsemänhenkinen perheemme tänään syön ja yritän raivata kaaosta. Insinööri on suureksi avuksi, mutta jotenkin tuntuu silti että tämä matka vie kaiken.
Elämä tuntuu juuri nyt aika samalta kuin 4,5kk sitten: opetellaan uutta arkea valtavassa univelassa.
Jotenkin olisi kiva päästä edes välillä vähän lomatunnelmaan. Että saisi shoppailla, käydä ulkona syömässä, tai nauttia auringosta pelkäämättä sen aiheuttamia palovammoja.
Toivottavasti edes osa meistä tottuisi tilanteeseen ennen kuin koko loma loppuu. Koska kotona on edessä uusi jet lag ja paluu arkeen ilman Insinööriä.
Apua.