Sitten aivoissani tapahtui jonkin asteen venähdys. Opiskeluajat Turussa muuttivat mieltä jo hieman, lyhyt kesäpätkä Dagmarinkadulla vuonna 2006 alkoi jopa näyttää sen kamalan Keskustan parhaita puolia ja lopullisesti minut sinne Sin Cityyn imaisi Insinööri, joka asui tavatessamme Pajamäessä.
Opintojeni loppusuoralla asutimme ensin romanttisesti yhtä hikistä 26 (vai oliko se 24?) -neliöistä yksiötä siellä Kakkabakkassa (Pajamäki, Smedjebacka), sittemmin vähän väljempää yksiötä Lauttasaaressa. Kyllästyttyämme ensin Pajamäen kylppäriin, jossa kiipesimme suihkuun pesukoneen yli ja totuttuamme Lauttasaaren helppoihin yhteyksiin nappasimme lopulta ensimmäisen oikeasti yhteisen kotimme Kampista. Rakastuimme, täysin. Toisiimme, Keskustaan, Kamppiin, Hietalahteen, Punavuoreen, ytimeen, meininkiin, hälyyn. Ostimme samoilta huudeilta ensimmäisen oman asuntomme, sitten toisen saman taloyhtiön alakerrasta.
Vuodesta 2007 alkaen olemme asuneet alle kilometrin päässä ytimestä, riippuen miten asiaa katsoo. Käytännössä saman kadun varrella. Kahdeksan vuoden ajan olemme olleet kävelyetäisyydellä niin Kampista, Stockasta kuin merenrannoistakin. Ja rakastaneet joka hetkeä. Olemme luuhanneet Koffarissa, viety lapsia Kaivarin kaltseille kiipeilee ja juostu rattaiden kanssa Spåraan. Lapsista tuli paljasjalkaisia stadilaisia, minusta ihan pesunkestävä takinkääntäjä ja keskustamimmi.
Myytyämme haikeasti mutta toiveikkaan innokkaana sen asuntomme Punavuoresta, muutimme vielä hetkeksi vuokralle keskustaan. Tietäen vallan hyvin, että lykkäykset on nyt tehty ja seuraava osoite on jossain lähiössä. Haluamme tilaa ja sitä emme saa näiltä postinumeroalueilta, ellei lotossa tule voittoa. Haluan myös takaisin lähemmäs luontoa, ei tämä espoolaisen metsärakkaus helposti kuole. Ajatuksissa oli asua täällä Etu-Töölön vuokrakämpässä niin pitkään, kunnes täydellinen talonpalanen, talo tai tontti löytyy. Ja siten samalla nauttia monesta hyvästä keskustavuodesta.
Kaipaan luontoa, haluan rauhaa, tarvitsen tilaa ja unelmoin kavereista kadun varrelta. Tiedän toki kokemuksestakin että kaikki näitä saa myös keskustasta tavalla tai toisella, mutta vasta-argumentit tässä kohtaa ovat yhtä hyödyttömiä kuin keskusta-asukkien vakuuttelut ytimen hyödyistä Espoon-aikoinani. Asuminen, jos jokin, on sydämen asia. Sitä vain löytää itsensä kaipaamasta johonkin.
Nyt pitäisi päättää enää mihin. Aikaisempi kammolista alkaa näyttää enemmän ja enemmän haavelistaltani. Kunhan vaan siellä jossain olisi jotain, joka meille nirsoilijoille kelpaa. Joten antakaa palaa Maunula, Maununneva, Oulunkylä, Käpylä, Kumpula, Laaja-lahti, Tapiola, Hertsiga, Laajis ja kaikki muut sieltä trampoliinitienoilta, automaailman syövereistä – näyttäkää meille nyt vihdoin se Meidän Koti. Valmiina, remontoitavana tai rakentamistaan odotellen. Me istutaan täällä kumisevassa kaupungissamme ja odotellaan Sinua, (laina)rahapussi kädessämme.
Lomahaasteesta päivä 19/30 suoritettu.
Haasteessa kirjoitan loman aikana (3.8. saakka) vähintään yhden kirjoituksen per päivä.