Miten huikean onnellinen voikaan ihminen olla lauantaiaamuna. Se herää vähän myöhemmin, sai ehkä jopa levättyä liian kiireisen viikon jäljiltä. Sitten se hassuttelee ihan yhtä hyvin levänneiden ja siten myös yhtä huikean onnellisten lasten kanssa. Sängyssä pötkötellään just niin pitkään kunnes joku jaksaa mennä tekemään aamiasta.
Se lukee viikon lehtiä, vastaa lasten ihmeellisiin kysymyksiin, nassuttaa likaisessa tukassaan ja yöppäreissään maittavaa leipää ja on vaan.
Sitten tulee tietysti kyllä se hetken positiivisten ongelmien vyöry, se kun tuntuu että tänään on se päivä kun teen kaiken mitä en viikolla ehtinyt. Pötkötän ja vain olen, urheilen, siivoan, näen kavereita, shoppailen, käyn siellä jalkahoidossa, kirjoitan blogia, nautin perheestä ja hoidan ehkä pari rästihommaa. Matonkin saan varmaan juuri tänään raahattua pesulaan ja kesäkamppeet vintille.
Että ehkä se sitten hetkeksi masentuu kun tajuaa että kyseessä on kuitenkin vain yksi vapaa lauantai, ei kokonainen viikko.
Mutta sitten se voi laittaa Haloo Helsingin soimaan täysillä, heittää vaikka yhden lapsen reppuselkään ja tanssia sen kanssa samalla täyttyä kurkkua ”beibeä” huutaen. Se toinen, Norsua leikkivä lapsi voi räkättää mukana ja taas kaikki on maailmassa hyvää.
Sitä on lauantain taika. Kun kaikki on mahdollista ja kaikkea ehtii tehdä. Muka.