Tämän blogin kirjoittamisen yksi ehdottomia isoja bonuksia on muut kollegat, superhyvät äitibloggaajat, joita luen välillä ahkerammin kuin itse kirjoitan. Heistä yksi hauskimmista (ja tapaturma-alttiimmista, I´d like to add) stalkkasi minut esiin Facebookista ja kolme minuuttia myöhemmin olimme sopineet kaljatreffeistä. Kymmenen muunkin kanssa.
Monen säädön, huonojen öiden ja pitkien välimatkojen jälkeen meitä kokoontui ”vain” kuusi ujoa ja hiljaista pienelle terassimiitille. Niin, ne muut sanoi olevansa livenä ujoja ja hiljaisia. Yritin huomattaa asiasta kun pääsin ensi kertaa ääneen siinä kolmannen tuopin kohdalla.
 |
| Alahuulen purija ja yllättäen tyhjä viinilasi. |
 |
| PeNa ja mielikuvituskaverin hauskat jutut. Vaihtoehtoisesti vähän huono kuvaaja. |
 |
| Taaperotalon Jenni ja sivistynyt Nilkkavamma. |
 |
| Never mind. |
 |
| Jaa, syötiinhän me myös. Hyvää oli. |
 |
| Vaan niin oli tämä Terassin Mojitokin. |
Kuten arvata saattaa, täyspäiväisten äitien ja osa-aikaisten bloggaajien illanviettoa häiritsee miehet, lapset, hävinneet kännykät ja surkea turnauskestävyys. Nuokuimme siis jo yhdeksän aikaan Jennin kanssa Kampin linja-autoasemalla nousu- ja laskuhumaltuneena, onnellisesti irtokarkkipussit kainalossamme. Mutta hei, ne kuusi (!) tuntia olivat triplahauskoja normaali ajanottoon verrattuna, joten tämä meni ihan voiton puolelle.
Ensi kerralla enemmän jengiä, isompi terassi ja pidemmät bileet, eikö? Kiitos kaikille ihanille, vitsi että ootte hauskoja. Mutta en aio edelleenkään kutsua teitä oikeilla nimillänne, olette jatkossakin PeNa, Puree alahuulta, Taaperotalon Jenni, Nilkkavamma, Hullu uimari ja Muka kaksikielinen.
Kiitos myös Vauva- ja Meidän Perhe -lehdille hyvistä jutuista, ja erityiskiitos Reimalle niinkin isosta asiasta kuin superpallosta. Mitään niin siistiä eivät olleet meidän lapset ikinä ennen nähneet.