Hanne: Kerro joku juttu, josta oot super ylpeä tällä hetkellä? Kysyi Julia luukussa nro 19, jossa myös kertoi onko hänellä ollut koskaan ajatuksia muuttaa pois Helsingistä. Jutun perusteella en voi suositella Julialle mun Virtuaalimuutto-sarjan lukemista, koska muuten menetän pian ystäväni täällä ja joudun itsekin jonnekin muuttamaan!
Siinä on muuten yksi pieni asia, josta olen ylpeä, tuo Virtuaalimuutto-projekti! Se oli ihana ja erityisen kiva siksi että keksin sen itse yhtäkkiä yksi päivä ja kaikki tykkäsi siitä niin! Semmosesta tulee tosi onnistunut olo tässä työssä, joten jee sille ja muutenkin sille että takana on tosi hyvä työvuosi alun haasteista huolimatta.
Okei tästä tuli mieleen viiiielä yksi pieni ylpeyden juttu: näitä meidän joulukalentereita on käyty lukemassa ihan super paljon! Kun blogien kuolemasta aina välillä jaksetaan jauhaa niin minäpä voin kertoa että tässä joulukuussa on nyt jo ekan 19 päivän aikana käynyt 27.000 eri ihmistä, 95.000 sivulatauksen verran. Huh!
Mutta asia, johon Julia viittaa on ihan eri ja tästä olen kyllä ihan oikeasti ylpeä jo nyt, vaikka tuore juttu onkin:
Olen tosi ylpeä siitä että päätin lähteä vapaaehtoiseksi SOS Lapsikylän Apuu-chatiin.
Innostuin Apuu-chatin konseptista tosi paljon tekemäni yhteistyön aikana ja päätin briiffiä kuunnellessa selvittää voisinko minä olla vapaaehtoinen. Nyt takana on jo monta keskustelua ihanien lasten ja nuorten kanssa.
Apuu-chatissa vapaaehtoisena voi käydä omalta koneelta keskusteluja 7-15v lasten kanssa kaikesta mikä heidän mieltä painaa. Odotuksena on pari tuntia kuukaudessa mutta minä olen aivan hurahtanut tähän ja tehnyt vuoroja harva se päivä kun saan tietää että chatissa on ruuhkaa. Next step: rajat omalle innolle, jotta en uuvu tai ainakin ehdin myös omien lasten kanssa chatata.
Toi chatissa oleminen on vain niiiin merkityksellistä ajankäyttöä. On ollut ihana huomata että minä vajavainen aikuinen voin auttaa pieniä tyyppejä vaikeissa tilanteissaan edes vähän, ihan vain kuuntelemalla ja kannustamalla. Tietysti myös ohjaamalla isomman avun pariin, jos mahdollista.
Vapaaehtoisten koulutuksen aikana sain myös ilokseni todeta, että se miten olen omien lasten kanssa ongelmia ratkonut on ollut oikeastaan aika hyvää vanhemmuutta, olen siitäkin vähän kyllä ylpeä.
Kahden minsan vinkki: kysy aina avoimia kysymyksiä, kannusta joka välissä rohkeasta kertomisesta tai hyvin sanoitetusta jutusta, äläkä pelästy hurjiakaan lausahduksia vaan kysy lisää. Usein kyselemällä selviää jokin yksityiskohta, josta lapsi itse löytää ratkaisuja ja vahvuutta, he ovat viisaita otuksia.
Nuorten maailmassa on tosi paljon pieniä ja isojakin murheita, joista melkein jokaista voi lievittää vain olemalla kuulevana korvana, neuvomatta. Pysähtyä oikeasti kuulemaan ilman kiireitä. Nimettömälle aikuiselle lasten on myös tosi paljon helpompi avautua!
Apuu-chatissa on vain aikuisia joilla ei ole mitään velvotteita, odotuksia tai sellaista vanhemman huolta lasta kohtaan, se on tosi vapauttavaa kaikille.
Toivoisin että kaikilla lapsilla olisi elämässä aikuisia joille voi kertoa ihan mitä vain pelkäämättä että aikuinen suuttuu, kuormittuu tai pelästyy siitä. Apuu-chatissa on!
On ollut ihana olla siellä chat-ruudun toisella puolella, ja on ollut mahtava huomata että tämä on vihdoin sellainen hyvin mulle sopiva vapaaehtoistyön muoto. Olen ylpeä että uskalsin lähteä.
Olen myös iloinen siitä että saan näyttää omille lapsille esimerkkiä tämmöisestä tekemisestä, että me voidaan auttaa toinen toisiamme ihan vain olemalla läsnä.
Jos haluat tukea tätä työtä voit edelleen lahjoittaa mun yhteistyössä perustettuun Apuu-keräykseen! <3 Vapaaehtoiseksi voi tietty kans lähteä, täältä löytyy siitä lisää tietoa.
Julia: Mitä haluaisit tehdä enemmän ensi vuonna?