Kaksi äitiaiheista asiaa. Ensinnäkin, kuten blogin kuvituskuvasta ehkä näkee, Ykkönen ei ihan vielä ole ymmärtänyt potan oikeaa funktiota. Tai riippuu siitä, miten asiaa katsoo, kyllähän noi Brion palikat sinne hirveen kivasti sopii ja kolahti vielä kivasti mennessään. Potalle opettelu on taas varmaankin sellainen asia, jota joku Vähän Parempi Äiti olis hoitanut suuremmalla innolla. En tai emme vaan ole jaksaneet asiaa sen suuremmin vielä ajaa kun talouteen on kohta tulossa yksi vaippalinjaston rajusti ruuhkauttava kone. Siinä touhussa ei yksi toinen vaippailija paljon haittaa. Sitäpaitsi oletan että kesken imetyksen sohvalta on helpompi huudella ”joo vaihdetaan se sun vaippa kohta” kuin ”ei ei ei ei pliis siinä matolla, oota mä tuun just auttaa…”
Ja siitä aasinsillalla toiseen asiaan: oikeasti varmaan sanoisin ”äiti tulee just auttaa”. Kaverin FB statuksessa oli mielenkiintoinen keskustelu aiheeseen liittyen. Tämä lapseton kaverini ihmetteli miksi vanhemmat puhuu lapsilleen niinkin dorkasti että kokoajan toistelevat sitä ”äitiä”. Siihen tuli monta sivistynyttä ja hirveän fiksua vastausta liittyen evoluutioon ja puheen kehitykseen ja ties mihin. Oma inputini tähän oli suunnilleen ”no jotenkin se vaan tulee usein suusta ulos”. Tajusin että etenkin julkisella paikalla on jotenkin vähemmän tylyn kuuloista sanoa ”äiti ei nyt ihan saanut selvää” kuin ”mä en yhtään tajua mitä sä haluat”.
Joten tunnustan käyttäväni tätä itseäni äidiksi identifioimista lapsen suuntaan melko paljon. Kaipa mä toivon että Ykkönen oppisi että mä olen sen äiti, vaikka itse aina välillä olen siitä edelleen melko hämmästynyt. Eipä tarvii sitten neuvolassa hävetä kun täti kysyy ”missä äiti on”, eikä lapsella olisi hajuakaan mikä se sellainen hahmo on. Tällä hetkellä itseasiassa aika moni asia (tutti, nokkamuki, herkut, you name it) on ”äittiiii”, koska sillä saa kätevästi vaadittua juttuja itselleen. Ei siis ihan ole mennyt putkeen sekään.
Hyväksytään siis äidittely. Vaikeampi pala on Me-tauti. Tähänkin saatan itse joskus lipsahtaa, mutta ainakin toistaiseksi värähdän edelleen pienesti sisäisesti inhosta jos satun sen vahingossa tekemään. En nimittäin tajua, miksi lapsen toimittamat asiat lausutaan me-muodossa: ”meillä kyllä jo kakataan pottaan”. Ihanko tosi, koko perhekö?
Sovitaanko mieluummin että puhutaan sitten vaikka sen lapsen nimellä, jos esim. ”toi” tuntuu liian tylyltä. Tai sovitaan vaikka samantien ettei puhuta enää siitä kuka kakkaa mihinkin, ei se enää niin mielenkiintoista ole (toisin kuin alussa kun toisten moottori kävi kerran seitsemässä päivässä ja toisten seitsemän kertaa päivässä, SE oli mielenkiintoista!)