Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Muistin väärin – minähän olen nyt onnellisimmillani

Olen viime viikot miettinyt analyyttisemmin omaa henkistä tilaani, joka on tosi hyvä. Jollain tavalla olen rauhallisempi ja seesteisempi kuin aiemmin. Niin ei pitänyt olla, sillä olin itse itselleni kertonut että vauva-ajat eivät sovi minulle ja että olen onnellisempi kun lapset ovat isompia.

Ennen kuin Kolmonen syntyi, olin pääsääntöisesti aika kireäksi viritetty. Syynä on osittain perusluonteeni, olen kireä, hah! Tarkoitan että olen aika paljon kaikkea. Tykkään olla menossa ja häsätä ja tehdä ja suorittaa. En ole koskaan ollut hyvä vain heittäytymään sohvalle olemaan, enkä tarkoita tätä rivien välisenä kehuskeluna. On oikeasti aika dorkaa suorittaa elämäänsä aamusta iltaan.

Minä en ole osannut vain olla, koska en ole ollut tyytyväinen olotilaani. Sohvalle on paha heittäytyä vain olemaan, jos ei halua pysähtyä kuulemaan miltä tuntuu.

Tyytymättömyyteni ei ole ollut mitään syvää oman elämän vihaamista vaan sellaista mikä syntyy kun tekee asioita joita luulee olevan pakko tehdä sen sijaan että miettisi mitä haluaa tehdä. Tästä olen useasti kirjoittanutkin, eli tiedostan ongelman, mutta vaikeaa se on korjata.

Kun olen ollut tyytymätön yleisesti, olen keskittynyt tekemään esimerkiksi työni niin hyvin kuin voin, suorittamaan sieltä itselleni hyvää oloa. Sitten kun on paljon töitä, ei ehdi tehdä jotain sellaista mitä haluaisi tehdä kunnes alkaa jo kyseenalaistaa mitä se edes oli mitä halusi tehdä. Ehkä urheilu, sehän on ihmiselle hyväksi? Pitäisi lenkkeillä enemmän!

Syntyy arvojen ja ajankäytön loputon ristiriita, joka ajaa tekemään vielä vähän enemmän jos sinne väliin vaikka tupsahtaisi jotain mistä nauttii.

Konkreettisemmin niin että kun tulin töistä kotiin ehkä ruokakaupan ja tarhan kautta, aloin suorittaa sitä arkielämääni. Mietin mitä tänään ehtii tehdä – blogia, urheilua, ystäviä vai kaikkea? Kiirehdin niitä tekemään arvellen että sitten on parempi olo kun tekee jotain mitä itse haluaa. Yleensä kuorrutin tämän toki sähköpostien vilkuilulla ja instan päivittämisellä.

En voinut pysähtyä kuulostelemaan olotilaani kun kaikki energia meni täysillä paahtamiseen, jotta löytäisi jonkin tekemisen kautta rauhan. Läsnäolo oli koomassa ja unohti tulla meille. Ajoittain tämä oma tyytymättömyyteni on ollut sitä luokkaa, että sain lievän paniikkikohtauksen kun käskettiin hengittää silmät kiinni ja keskittyä hengittämiseen.

Tämä nyt on tietysti täysin liioiteltua enkä minä oikeasti noin huonosti ainakaan päivittäin voinut, mutta selvennän tällä eroa nykytilaan. Sillä nyt olen pääosin siellä ihan toisessa äärilaidassa. Osaan pötkötellä sohvalla vallan mainiosti myös silloin kun puhtaat kahvikupit ovat jo loppu ja pyykit kolmatta päivää lattialla. Jaksan tehdä läksyjä isompien kanssa vilkuilematta samalla kännykkää (no, joskus ainakin). Nautin tyhjistä viikonloppuaamuista vaikka pölyt pyörii jaloissa Kolmosen syötävänä.

Koska tiedän että ehdin tehdä nämä kaikki jutut sitten vaikka seuraavana päivänä, aika ei vain mystisesti lopu yhtäkkiä kesken.

En minä mitenkään valaistunut ole tai muuttunut vauvan myötä paremmaksi ihmiseksi. Ehdin vain nyt kerrankin riittävästi huomata ja tehdä sitä kaikkea mitä haluan tehdä – liikkua, katsoa telkkaria, kuunnella äänikirjoja, kirjoittaa, valokuvata, siivota ja tehdä ruokaa (näitäkin todella haluan välillä tehdä).

Valeäiti vauvavuoden onnea

Nyt kun perhe tulee illalla kotiin, mulla on oikeasti kaikki tehty, sisälläni ei välky mikään nyt äkkiä ovesta ulos ja tee jotain kivaa -valo, koska olen jo tehnyt kaikenlaista kivaa.

Tajuan,  että vaikka näinä vuosina olen toki väsyneempi kuin koskaan ja päivät vauvan kanssa ovat välillä raastavia, tylsiä ja kuormittavia, olen silti vauvavuosina ollut itse asiassa onnellisimmillani. Olen unohtanut täysin sen kuinka ihanaa myös kahden ihan pienen kanssa oli ja kuinka onnellisuuteni oli silloin pysyvästi korkeammalla.

Enää herää kysymys että mitenhän ihmeessä tämä taika pidetään yllä kun vauvasta tulee taapero ja aikakäsitteeni muuttuu taas, tai kun palaan joskus töihin. Menen sitä nyt miettimään sohvalle.

Kaikki kuvat: Dorit Salutskij

Lue lisää

Vauva 4kk: hulinoita ja uusia taitoja

Olen usein sanonut että kolmen ja neljän kuukauden välissä elämä vauvan kanssa on tosi kivaa ja se pitää kyllä paikkansa. Näinä aikoina vauva on jo niin iso että se jaksaa olla hereillä itsekseenkin tyytyväisenä mutta ei vielä liiku niin paljon että saat olla jatkuvasti joko auttamassa sitä tai pelastamassa omia huonekasveja.

Rytmi on vähän jo selkeämpi eikä ketään tarvitse vielä ruokkia muulla kuin maidolla. Tämän ikäkauden ainoa huono puoli on mahdolliset hulinat: Hei Baby podcastista opin että 4kk iässä vauva kehittyy neurologisesti eniten koko vauvavuoden aikana ja sillä selittyy mahdolliset hankaluudet öisin ja iltaisin.

Niitähän on nähty. Nukahtaminen on Kolmosellekin joinain iltoina ollut tosi vaikeaa, ja hänellä on selvästi suurempia tunteita kuin ennen. Yksi ilta hän meni aivan lohduttomaksi kun veljensä puhalsi omalle naamalleen purkkapallon. Eka kerta nauratti, toinen veti vakavaksi ja kolmannella alkoi suuri, pelästynyt itku.

Hän on siis jo neljä kuukautta, eli ensimmäinen kolmannes vauvauodesta on mennyt. Täältä löytyy sama raportti Kakkosesta aikanaan! Kolmonen on tietysti edelleen ihana ja joka päivä myös taitavampi. Suurin ilo hänelle itselleen lienee uusi liikkumisen taito, kun pääsee jo pyörimään oman akselin ympäri. Käsiin alkaa myös tulla jotain järkeä ja Kolmonen onkin kuin tosielämän “kourapeli”: kädet viuhtoo jatkuvasti etsien mitä tahansa tuntumaa, josta napata kiinni ja repiä kohti suuta.

Minä iloitsen siitä että hän harjoittelee äänteitä (en kuitenkaan välitä niin paljon siitä kiljumisesta) ja oppi ainakin hetkeksi syömään kunnolla tuttipullosta. Yöt menevät taas hyvin mun kainalossa 1-2 herätyksellä.

Vauvan parantunut näkö ja kaiken kaikkiaan älykkäämpi olemus ja uudet taidot alkavat näkyä myös imetyksessä. Yleisellä paikalla saan usein nauttia viilentävästä viimasta kun tissillä ollut pää onkin kuikuilemassa kaikkiin muihin suuntiin kuin sitä itseään kohti. Vielä ei rintaraivareita kuitenkaan näy ja kiinteät pyrin aloittamaan vasta siellä 6kk kohdalla koska (olen laiska ja) ajatuksena on sormiruokailla eikä siihen ole vielä edellytyksiä hänellä. Kuuden kuukauden täysimetys myös kiinnostaa.

Vauva 4kk ikäisenä:

  • Painaa 6,2kg, pituutta 64,2cm (+0,6kg ja +4,5cm)
  • Vaatekoko enemmän 68 kuin 62, mutta vielä 62/68
  • Kääntyy ympäri kaikkiin suuntiin, pyörii oman akselinsa ympäri ja yrittää kovasti ryömiä
  • Saa varpaat suuhun asti! Hurraa!
  • Tarraa ihan kaikesta kiinni yhä taitavammin
  • Näkee jo saman verran kuin aikuinen
  • Tapailee äänteitä, välillä kuulostaa sanoilta
  • Kiljuu. En pidä minään.
  • Ei vieläkään syö tuttia mutta pullo sujuu varmemmin
  • Hulinoi: Nukahtaa hankalammin, on nukkunut koko kuukauden mun kainalossa
  • Herää öisin 1-2 kertaa syömään

Lue myös: 

Kuvien leikkimatto ja lelukaari saatu.

Tuttipullokoulutus läpäisty!

Toistan loputtomasti tätä “kaikki on niin erilaista kolmannella kerralla” mantraa, tässä taas yksi asia siihen liittyen: en ole aktiivisesti miettinyt olenko ollut jossain ulkona ilman vauvaa. Aikaisemmin se oli ehkä isompi juttu mulle, että nyt vauva on tämän ja tämän ikäinen ja en ole vielä ollut ulkona tai että onko nyt jo oikea aika.

Nyt olen vain olla möllöttänyt ja yhtäkkiä vauva on neljä kuukautta ja mulla edessä ensimmäinen isompi ilta ystävien kanssa. Harmi vain että tämäkään vauva ei syö tuttipulloa.

Koska sen ei ole ollut pakko syödä siitä.

En oikeasti tiedä, kuinka vauva opetetaan oikeaoppisesti syömään tuttipullosta rinnan lisäksi, enkä aio väittää että tämä olisi kaikille toimiva malli mutta meidän kaikki kolme ovat menneet nyt tämän saman kaavan läpi. Se kaava menee niin että minä lähden pois kotoa, eikä vauva syö pullosta kunnes aikaa on todella kulunut riittävästi ja sillä on oikeasti nälkä ja se lopulta alkaa syödä pullosta (huom: siksi tätä ei tule tehdä vastasyntyneen kanssa. Vastasyntynyt syötetään kun sillä on nälkä. Ja pullohan kannattaa tuoda muutenkin vasta sitten kuvioihin kun imetys sujuu hyvin).

Ykkösen kohdalla tämä meni kaikista vaivattomimmin. Hän oli kaksi kuukautta kun ystäväni polttarit tulivat eteen. Olin kaasona, oli pakko mennä – ja halusinkin tietysti. Olimme Helsingissä joten arvelin että Insinööri voi vaikka kiikuttaa vauvan minulle syötettäväksi muutaman tunnin välein jos ei muu auta. Ensimmäiset neljä, viisi tuntia olivat vähän jännät. Ei se oikein syönyt, muutamia kymmeniä millejä sai lupsuteltua.

Ajattelin jo että nyt loppui hauskuus, on lähdettävä kotiin kunnes yhtäkkiä illan suussa sain viestin: nyt uppoaa. Ja sen jälkeen hän söi pullosta.

Kakkonen oli kaikista tiukin kaveri. Kolmen kuukauden kohdalla oli samalla tavalla “pakkorako”, tapahtuma josta en halunnut enkä voinut olla pois ja Kakkonen hoidossa muualla. Hän odotti ruhtinaalliset 14 tuntia ennen kuin suostui syömään kunnolla, oikeasti juomaan pullosta pienen nuoleskelun sijaan.

Nyt tuli sitten Kolmosen vuoro. Olemme pulloa muutaman kerran kokeilleet ja menestys on ollut hyvin vaihtelevaa. Ensin homma meni ihan ok, sitten kahden kuukauden kohdalla loppui kaiken muun kuin tissin hyväksyminen. Tänä viikonloppuna tuli hyvä sauma harjoitella isommin! Meillä oli blogiystävien kesken pieni irtiotto Flamingo Spassa. Edessä olisi koko päivä ja ehkä yökin ilman vauvaa, mutta kuitenkin lähellä kotia jos hätä tulee.

Alku meni yhtä nihkeästi kuin aina. Viisi tuntia edellisestä imetyksestä tyyppi söi vain 30ml, vähän hörppimällä. Meni taas tunti eikä se vieläkään syönyt. En ollut Kolmosen puolesta lainkaan stressissä: onhan se öisinkin joskus jopa kymmenen tuntia syömättä ja hän oli selvästi hyvin voiva, jokelteli iloisena puhelimessa kun Insinööriltä tilannetta tsekkasin. Lähinnä stressasin onko päivä Insinöörille tosi hankala. Ei ole kiva tunne kun ei saa lasta ruokittua.

Menin takaisin altaisiin lillumaan ja kun lopettelimme illansuussa, oli tapahtunut pieni parannus. “Nyt meni 60 ml”. Mahtavaa, sen turvin voin jäädä vielä illalliselle! Ja siitä se sitten lähti kuulkaa. Kahden tunnin päästä meni toiset 60ml, siitä hetken päästä jo 120 ja yhtäkkiä hän otti jo ihan iltamaidotkin, 130ml! Success!

Tämän tiedon turvin sain jatkaa rauhassa loppuillan nauruja ystävien kanssa, ja voi veljet se teki hyvää. Oli ihanaa olla juuri siihen asti kun itse jaksoi (eli keskiyöhön, hah) eikä siihen asti jolloin on pakko mennä kotiin lopettamaan nälkäisen vauvan huutoa.

Ah, tuttipullo. Tuttipullostakin syövä vauva tuo elämään joustavuutta, tiedon siitä että tarvittaessa voin olla jonkin aikaa pidempään pois kotoa, eikä tarvitse katsoa kellosta milloin pitää taas syöttää. Se tuo myös uuden mahdollisuuden ei-imettävälle puolisolle bondata lapsen kanssa. Minä väitän huomaavani aivan uuden ilmeen Kolmosen katseessa kun se on viettänyt puoli vuorokautta vain isänsä seurassa, niillä on nyt omia juttuja joista minä en tiedä mitään!

Sinunhan ei ole mikään pakko vauvaasi pulloon opettaa. On täysin ok olla vaikka kuinka pitkään se ainoa tapa syöttää vauvaa. Juhlia tulee seuraavanakin vuonna ja mitä isommaksi vauva kasvaa, sitä pidempiä pätkiä se voi ilman maitoa olla. Kiinteiden aloituskin tuo jo helpotusta. Mutta yhtälailla voi tulla tilanteita jossa pulloon on vain pakko oppia! Tässä siihen meidän kuumat vinkit.

Meidän vinkit pulloruokinnan opetteluun:

  • Pidä tissit kaukana: joku muu kuin äiti syöttää ja sen äidin on ehkä hyvä olla oikeasti poissa
  • Kokeile nukkuvan tai ihan vasta heränneen vauvan syöttämistä
  • Vaihtele asentoja: joskus pystyasento tai vaikka kävely toimii, joskus homma toimii paremmin makuuasennossa, esimerkiksi kyljellään vauva voi olla helpompi syöttää
  • Kokeile sylin lisäksi vaikkapa sitteriä
  • Hörppyytä; nokkamuki tai lääkeruisku avuksi alkuun
  • Harhauta: Kolmonen otti pullon haltuun katsoessaan samalla telkkaria. Whatever works.
  • Kokeile eri lämpöistä maitoa: jotkut haluaa pullosta viileämpää, toiset nimenomaan tosi lämmintä
  • Kokeile eri pulloja ja pullon virtauksen nopeuksia
  • Treenaa: pidä pulloa mukana silloin tällöin jotta taito pysyy yllä