Vitsi oon kaivannut tätä fiilistä! Kun jotkut ajatukset alkaa pyöriä päässä ja ne muodostuvat väkisin valmiiksi lauseiksi asti, kunnes totean että nyt haluan kyllä kirjoittaa ja avaan tietokoneen kannen. Yleensä ajattelen että kirjoitan vain minuutin ja löydän itseni siitä varttia myöhemmin, lähes hengästyneenä, valmis teksti edessäni.
On ihanaa että on johonkin asiaan sellaista sisäistä paloa, että sitä vain haluaa tehdä. Ilman tavoitteita tai tarkoitusta.
Tältäköhän tuntuu taaperolta, joka löytää värikynän tosi lähellä valkoista nojatuolia?
Mulla on vieroitusoireita siitä ajasta kun Nelonen oli naamallaan blogissani ja Instassani. Sama on käynyt joka vauvan kohdalla, tuntuu hetken siltä että mitä mä nyt tänne oikein päivitän kun en voi tätä ihanaa näyttää! Se on tosi tervettä. Tekee samalla sellaisen efektin että itsekin muistaa elämässä olevan paljon muutakin ihanaa ja kiinnostavaa kuin vauva.
Ja kokemukseni mukaan sekä minä että te pääsemme tästä pian yli.
Muuta ihanaa elämässä on esimerkiksi urheilu! Miten mahtavaa onkaan juosta valoisassa, kuivilla kaduilla, auringon lämmittäessä mutta ei paahtaessa, ahhhh!
Täällähän on ollut poikkeuksellisen kylmää tähän mennessä. Muutamaa lämpöisempää päivää lukuunottamatta ollaan vietetty kyllä ihan tosiaan talvea, lähes aina mukana on (ja usein myös päällä) kevytuntsikat, eilen olisin kipeästi kaivannut myös hanskoja sinisten käsieni avuksi.
Mutta kuten kevääseen sopii, tilanteet vaihtuu nopeasti. Tuulessa jäätyy, ja joku toinen saattaa vieressä istua tuulensuojassa ilman paitaa. Juuri nyt voisin olla vaiikka bikineissä kun tässä parvekkeella naputtelen, ihanaa!
Kyllä se on tämä aurinko ja valo aika todella energisoivaa oikeasti. Ymmärrän että ihmiset muuttaa osaksi vuotta vaikka tänne Espanjaan.
Eilen istuimme Insinöörin kanssa kahdestaan Marbellan aurinkoisella rannalla ja mietittiin miten tänne perheet päätyy ja miten järkevä sijoitus voisi oikeastaan olla ostaa täältä joku pieni asunto. Oltiin saatu muutaman tunnin lapsivapaa, kiitos ihanan aurinkorannikolla asuvan ystäväni, ja vietettiin se unelmoiden Marbellan rannalla ja vanhan kaupungin kauniilla kaduilla.
Tai ei me oikeastaan unelmoitu, vaan ajateltiin yhdessä ääneen sitä, miten mekin voitaisiin toisaalta muuttaa vaikka tänne, vaikka ollaan itsellemme sanottu että se on vain tämä vuosi hoitovapaata ja sitten on töihin paluu ja Ykkösen koulut.
Ei me välttämättä haluta muuttaa, mutta oli havahduttavaa tajuta ettei meillä oikeasti ole oikein mikään tämmösiäkään liikkeitä estämässä. Tajusin tämän vasta kun tapasin Itä-helsingistä olevan perheen täällä ja kysyin että mihin yläasteelle heidän lapsensa menee ja hän vastasi ehkä hiukan hämillään että niin, lapsi menee siis täällä Fuengirolassa kouluun.
Minä olin ajatellut että totta kai Ykkösen pitää sitten yläaste aloittaa ja käydä Suomessa, että se nyt ainakin sitten rajaa tämmösiä ulkomaan juttuja. Mutta miten niin, missä on sanottu että sen pitää olla niin?
Taas huomasin miten vahvasti normit ja odotukset ohjaavat tapaani ajatella. Olen ajatellut tämän vuoden olevan tämmöinen ”humputteluvuosi”, jossa me tehdään ihan hupsusti ihan muuta kuin yleensä tehdään ja sitten palataan ruotuun. En ihan tiedä kuka ja mikä jotain ruotuja minulle on asettamassa, mutta nyt kun näyttää hälyyttävästi sltä että se olen minä itse niin voisin vaikkapa lopettaa ja miettiä että mitä haluan tehdä eikä minkä luulen olevan tarpeen.
Tästä piti tulla sellainen ajatuksenvirtajuttu jossa tiputtelen paljon irtonaisia ajatuksia mutta nyt on näemmä myös niin että minä olen täällä rentoutunut ja isojakin ajatuksia mahtuu päähän enemmän kuin rivejä blogiin.
Aikaa on ollut myös lukea kirjaa, sekin on ollut kivaa. Nappasin taloyhtiön hyllystä Stephen Kingin vanhan Naisen raivo – kirjan jota olen lukenut niissä hetkissä joissa selailusta kipeä peukku selaisi somea. En ole kyllä varma miksi luen edelleen,koska tässäkin on niin psykopaattisen kamalaa väkivaltaa että multa menee ruokahalu. Siihen ei tosin paljon vaadita, kestän nykyään tosi huonosti mitään sisältöä jossa väkivaltaa esiintyy.
Onneksi ollaan saatu itsemme Insinöörin kanssa myös hiukan koukkuun Too hot to handleen, jossa ei ole mitään muuta kuin itseriittoisia nuoria ihmisiä, aivan loistavaa viihdettä näin hauraan äiti-ihmisen mielelle! Ei tarvitse pitää mistään monimutkaisesta juonesta huolta tai samastua henkilöihin, sen kuin hymyilee omaa nuoruutta muistellen että voi sua pieni poika, kyllä sinäkin tuosta vielä aikuiseksi kasvat ja opit kantamaan vastuuta.
Yksi juttu mikä minun piti tähän tekstiin upottaa on yksi kehu omasta vanhemmuudesta mutta siitä taitaa tulla sen verran pitkä selostus että parempi jättää omaksi jutukseen. Sanon vain että olen keksinyt uuden leikin, jossa ”lasken pandaan asti” ja sillä olen saanut jo monta kertaa lapsen huijattua pissalle. Sitä kun ei koskaan tiedä missä kohtaa laskentoa tulee Panda ja saa lopettaa pissaamisen yrittämisen. Tähän asti panda on aina tullut pissan hetkellä, jännä!
Ihanaa iltaa kaikille Fuengirolan lämmöstä eli ilmalämpöpumpun pelastavan höngän alta!