Älyttömän määrän komppaavia kommentteja kerännyt arkituska-teksti sai tajuamaan, miten hassuksi oma elämä onkaan mennyt. Miten säännellyksi, suorastaan stoalaisen kurinalaiseksi. Ja miten erilaista se olisikaan jos ei olisi lapsia! Ote eräästä kommentista:
”Juuri eilen havahduin, että oon niin kummallisessa tilanteessa työtovereihini nähden. Kesti piiitkän tovin ennen kuin ymmärsin, että ne puhuu aamulehden lukemisesta oman aamupalansa äärellä ja että kuinka se on tärkeää saada lukea siinä kaikessa rauhassa. Mä herään puol seiska, laitan itteni ja yhen päiväkotilaisen sekä yhden koululaisen valmiiksi ja koitan olla ovesta ulkona ihan viimeistään puol kasi, jotta ehdin päiväkodin kautta kasiksi töihin.”
Aivan käsittämätöntä. Että on vielä olemassa ihmisiä, jotka lukevat aamuisin lehtiä. Mä en varmaan tekisi sitä edes ilman lapsia. Niin, minkälaista mun elämä olisikaan ilman lapsia?
Heräisin siihen aikaan kun oma päivän ohjelma sanelee. Voisin käydä vaikka lenkillä aamulla, ehkä jopa Insinöörin kanssa. Ei olisi pakko aina jonkun väijyä kotona. Aamiaisella kuuntelisin omaa musiikkia, en Smurffien versiota Boom-kah:ista. Lukisin ehkä edes jotain lehteä. Pukisin rauhassa, silkkipaidan voisi laittaa heti eikä tarvitsisi odottaa viimeistä hetkeä juuri ennen ulko-ovella. Siihen paitaan ei mitenkään ehtisi tulla räkää, vaikka pukisin sen heti aamiaisen jälkeen.
Töissä olisin sillä tavalla kuin huvittaa. Vaikkapa ysistä kuuteen. Sen jälkeen voisin hetken mielijohteesta mennä kaupungille haahuilemaan, ostamaan uusia työvaatteita ja illastaa Sushibarissa. Mulla olisi siihen rahaa nähkääs.
Voisin jättää salikassin tuossa tapauksessa töihin ja mennä huomenna sittenkin. Tai kantaa käyttämättömänä kotiin. Kun ei ole oman kassin lisäksi kahta potkulautaa ja kahta lasta ohjattavana bussiin, on ihan sama milloin noita paria hassua salikenkää roudaa.
Itseasiassa, mitä väliä millään salilla, mulla olisi vielä tissit.
Illalla varmaan katsoisin telkkaria siinä pienessä viinipöhnässäni. Yhdeksän ja kymmenen välillä en käskisi jatkuvasti metrin mittaista miestä takaisin sänkyyn. Lähinnä vastustelisin kaksimetrisen miehen sänkyynmaanittelua. Vastahan me eilen. Minä istuisin sohvalla sillä sushin turvottamalla takamuksellani, hyvillä tisseilläni ja söisin irtareita ihan just niin paljon kuin haluaisin, eikä lauantai tarkoittaisi mun kalenterissa sitä ainoaa luvallista karkinsyöntihetkeä.
Menisin ehkä joka ikinen perjantai aftereille, koska se vaan on parasta. Saattaisin monenakin viikkona ottaa kännit ystävien kanssa, koska sekin on kivaa. Tanssisin baarissa itseni hikeen, söisin yöllä kebua ja nukkuisin seuraavana aamuna pitkään. Urheilisin, ulkoilisin, matkustelisin, sisustaisin. Myös valkoisilla kalusteilla.
***
Oikeasti minä myös väsyisin. Sushi alkaisi kyllästyttää, salikamat ärsyttää ja vastasisustettu olohuone kaikuisi iltaisin valkoista tyhjyyttään. En minä oikeasti missään baareissa kävisi, kaikilla kavereilla on lapsia tai liian väsyttävä työ. En minä varmaan edes urheilisi.
En ainakaan tietäisi, että heiluva hammas on maailman siistein juttu, ja että ensimmäiset onnistuneet polkaisut pyörällä saa tipan silmään. En näkisi yhdelläkään matkallani mitään niin mieletöntä kuin vauvan ensimmäinen hymy, ilmavaivoista johtuva tai ei. En osaisi etsiä reiteiltäni sopivia kiipeilypuita, en ymmärtäisi miten hienoa on nähdä iso paloauto, en jaksaisi keksiä loputtomasti riimejä ja arvuutella mikä eläin toinen on (aina sammakko tai apina). En nauraisi salaa Insinöörin kainaloon, kun joku näyttää minulle kärrynpyörän, johon unohtui ottaa kädet mukaan. En koskaan ikinä olisi kenellekään niin tärkeä, että yhden yön poissaolo on korvattava tuhansilla suukoilla, haleilla ja yhteisillä kuiskutteluleikeillä.
Hyvä on sitten. Vaikka elämä ilman lapsia osaakin ihanalta kuulostaa, se ei ole minua varten. Vielä. Sen aika tulee taas. Mutta nyt? Ei. Tiedän että itselläni sydän kaipaisi jotain ihan muuta, eikä osaisi nauttia elämästä susheineen ja matkoineen. Siksi niitä lapsia meille haluttiinkin, ja onneksi onneksi onneksi myös saatiin. Sydämestäni toivon lapsia kaikille niille, jotka lapsia kaipaavat, ja toivon rauhallisen lapsetonta elämää niille, jotka sitä haluavat elää. Meillä kaikilla taitaa olla aika hyvä just näin.