Kaupallinen yhteistyö: Plan International Suomi
Olen ollut Planin kanssa yhteistyössä nyt viisi vuotta ja koittanut parhaani mukaan saada kerrottua teille, miksi Planin tukijana kannattaa olla. Tämä on mulle tärkeä ja merkityksellinen yhteistyö, mutta ei aina helppo! Joka kerta yritän miettiä, miten saisi kerrottua monimutkaisten ja pitkäaikaisten ratkaisujen rakentamisista ihmisille niin, että se asia tuntuu edes jotenkin samastuttavalta.
Ymmärrän täysin sen, ettei arki Intiassa tai Ugandassa ole tuttua, eikä tunnu mahdolliselta vaikuttaa siihen täältä kaukaa. Voi olla vaikea sitoutua vaikkapa kummiksi, jos ei yhtään näe silmissään sitä, mitä pitkäjänteinen avustustyö on. En minäkään nähnyt ennen kuin olin oikeasti paikan päällä ja tapasin ne ihmiset, ketkä työtä tekee. Siitä matkasta löydät blogista paljon lisää luettavaa hakusanalla Plan!
Joka vuosi iloitsenkin tästä merkkipäivästä, kun vietetään kansainvälistä kuukautispäivää (28.5.). Silloin ollaan sellaisen asian äärellä, jonka tosi moni mun seuraajista tunnistaa ja pystyy samastumaan. Jos tämä ei olisi turhaa häpeää aiheuttava aihe, uskon että kaksi kuukautiskierrollista ihmistä mistä päin maailmaa tahansa voisi käyttää tätä keskustelunavauksena sillä harva asia on yhtä universaalin yhdistävä asia, kuin kokemukset menkoista.
Ajattele kun kysyisit ihan missä päin maailmaa tahansa “minkälaista se oli kun sulla alkoi ekan kerran menkat?”
Missä olit? Kenelle kerroit? Oliko sullakin just silloin valkoista päällä ja välineenä vain tuppo vessapaperia?
Tässä kuussa 1,8 miljardilla ihmisellä on menkat.
Kuinkahan moni heistä on joskus bussin penkiltä hyvin pienin liikkein noustessaan vilkaissut salaa jäikö jälki?
Valehdellut treffikumppanille että tänään on huono päivä tavata tai etsinyt pakokauhun noustessa seuraavaa vapaata vessaa. Laittanut kuumaa vettä sisältävän limupullon vatsalle paremman puutteessa, ottanut särkylääkkeitä ja ehkä silti oksentanut kivusta. Miettinyt, mitä sanoisi työpaikalla kun ei kerta kaikkiaan pysty tulemaan töihin tai miten vältellä koulu-uinnit kertomatta pelottavalle opettajalle.
Tai lopettanut koulunkäynnin kokonaan.
Siihen nähden että menkat ovat olleet kirjaimellisesti ihmiskunnan alusta asti olemassa ja koskettaa vähintään puolta maailman ihmisistä, olemme häpeällisen paljon yhä kuukautissyrjinnässä kiinni ja ihan liian moni meistä kärsii joka kuukausi – muustakin kuin itse menkoista.
Parhaimmillaan kuukautissyrjintä aiheuttaa vain turhauttavia ja kiusallisia tilanteita, kun menkoista kärsivä kohtaa tyhmää vähättelyä tai naureskelua. Ehe ehe, taitaa olla se aika kuusta sulla vai kun noin tunteisiin meni? Tai sitten joutuu valehtelemaan työterveydessä, jotta saa jäädä kovissa kivuissa kotiin. Espanjalle aplodit, siellä on juuri luotu oma diagnoosi kuukautiskivuille, ja kotiin on mahdollista jäädä palkalliselle sairauslomalle!
Sitten on tietysti se kamalin version kuukautissyrjinnästä, jossa täysin luonnollinen ja joka kuukausi toistuva kehollinen ilmiö muuttaa koko loppuelämän.
Pahimmillaan kuukautiset aiheuttavatkin suuria puutteita hygieniassa, terveydellisiä haasteita, koulutuksen keskeytymistä ja köyhyyttä.
Hyviä uutisia on se, että näihin pahimpiinkin konkreettisiin ongelmiin voidaan puuttua ja Tyttösponssina saa olla osa ratkaisua, globaalisti! Siksi pyydän sinua tässäkin tekstissä liittymään onnellisten Tyttösponssien joukkoon, alkaen kympillä kuussa.
Ensin pari faktaa:
- Kuukautisista aiheutuu (Suomessa) laskennallisesti noin 6000€ kulut elämän aikana
- 22% suomalaisista 15-24-vuotiaista kertoo, että heillä on ollut silloin tällöin tai usein vaikeuksia saada rahat riittämään kuukautissuojiin
- Maailmanlaajuisesti 500 miljoonaa menkoista kärsivää ihmistä on kokonaan ilman kuukautissuojia tai mahdollisuutta huolehtia kuukautisterveydestään
- Noin puolet tytöistä Ugandassa ja Indonesiassa ei käy koulussa kuukautisten aikana
(Lähde: Plan)
Mikä kolikon heitto. Jos satut syntymään sellaiseksi, jolla kuukautiset tulevat, kohtaat heti tukun kipua, kustannuksia ja vaikeuksia, joille et todellakaan voi mitään. Harmi, sellaista se nyt on! Koita hei jaksaa ja ota vaikka pala suklaata!
Tai sitten autamme yhdessä poistamaan näitä esteitä. Olen nähnyt itse, miten iso ero on yhteisöissä joissa töitä kuukautissyrjintää vastaan on jo tehty pidempään: Yhdessä ugandalaisessa koulussa oli yksi “vessa” ilman vettä, joten sitä koulua tytöt eivät menkkojen aikaan voineet edes käydä. Koulussa, jossa Plan oli ehtinyt jo vuosien ajan auttaa oli omat suojaisat siteiden vaihtamiseenkin tarkoitetut vessat tytöille ja lapset (myös poikaoletetut) tekivät kerhossa yhdessä lisää kestositeitä menkkoja varten.
En silloin tiennyt että kyseessä oli juuri alkanut Tyttösponssienkin tukema kehitysohjelma Etiopiassa, Laosissa, Mosambikissa, Myanmarissa ja Ugandassa. Nyt voin raportoida tuloksia! Neljän vuoden kehitysohjelman aikana tehtiin aivan valtavia harppauksia: 90% näillä alueilla asuvista tytöstä on nyt säännöllisesti käytössään terveyssiteitä, kun luku oli aluksi 67%. Ennen ohjelmaa 47% nuorista oli riittävästi tietoa kuukautisista, nyt 87%.
Näin hyviä tuloksia saadaan vain kun mukana on pitkäaikaista tukea, esimerkiksi kummeja ja Tyttösponsseja. Teistä joku tätä lukeva ja jo silloin vuonna 2018 mukaan lähtenyt on siis osallistunut valtavan hyvään kehitykseen, kiitos sinä!
Tyttösponssit ovat osaltaan mahdollistaneet sen että jo 10.000 tyttöä on saanut käyttöönsä puhtaan ja turvallisen vessan. Ylläolevassa kuvassa näkemämme vessa puuttuu kuitenkin edelleen joka kolmannesta maailman koulusta.
Meidän ei täältä Suomesta tarvitse vessanrakennushommiin lähteä, mutta voimme tukea paikallisten tekemää työtä pitämällä huolen siitä että rahat riittävät. Tyttösponssina (alkaen 10€ kuussa) tuet Planin ihmisten työtä muun pitkäjänteisen rakentamisen lisäksi suoraan siellä yhteisöissä joissa apua tarvitaan.
Tyttösponssien kuukausilahjoitusten avulla Plan:
- Jakaa tytöille uudelleenkäytettäviä kuukautissuojia ja kuukautishygieniatarvikkeita
- Tukee kestositeiden valmistusta
- Rakentaa kouluihin kunnollisia, lukollisia ja esteettömiä vessoja ja vesipisteitä, jotta tytöt voivat käydä koulua myös kuukautisten aikana
- Lisää oikeaa tietoa kuukautisista ja kuukautisterveydestä
- Purkaa kuukautistabuja ja -stigmoja yhdessä nuorten kanssa sekä laajemmin tyttöjen yhteisöissä.
Tyttösponssina autat siis nujertamaan kuukautissyrjintää ja tuet tyttöjen koulunkäyntiä kuukautisten aikana.
Mutta tämänhän te toki jo tiedätte kun olen tästä aiemminkin kertonut! Ehkä tänä vuonna on sinullakin mahdollisuus lähteä mukaan?
Tyttösponssiksi pääsee tästä! <3
Olisiko nyt se aika kuusta…
kun pystyt auttamaan meitä nujertamaan kuukautissyrjintää? Kymppi riittää! Se on muuten suunnilleen sama kustannus kuin siteisiin voi kuukaudessa mennä.
Kiitos että luit, kiitos että tuet. Haluan kuitenkin taas muistuttaa, että kaikkien ei tarvitse tukea rahallisesti. Jos et nyt pysty rahalla tukemaan, työtä auttaa myös valtavasti viestin levittäminen!
Tykkää ja jaa aiheeseen liittyvään sisältöä somessa, myös siten olet tukevasti #tyttöjenpuolella ❤️