Monessa kodissa pohditaan nyt tuskaisesti, mitä hallituksen linjaukset sosiaalisten kontaktien välttelemisestä tarkoittaa. Koska selkeämpiä ohjeita saadaan ilmeisesti odottaa vielä huhtikuuhun, päätin tavallaan hallituksen pyynnöstä nyt kertoa meidän perheen linjauksen ja sillä toivottavasti antaa ajatuksen aihetta myös muille. Vastuullisen vaikuttamisen nimissä olen luetuttanut tämän tekstin muutamilla viisailla ihmisillä, mm Emmi Nuorgamilla. Jos löydät asiavirheitä, kerro! 

EDIT: hetki tämän tekstin julkaisun jälkeen hallitus linjasi että 1.-3. luokat ovat maanantaista alkaen taas auki muillekin kuin kriittisten alojen työntekijöiden lapsille mutta edelleen vahvasti suositaan etäopetusta. Tämä tekee mielestäni omaehtoisesta sosiaalisten kontaktien välttelystä entistä tärkempää.

”Voiko lapset vielä nähdä kavereitaan, edes pihalla?”

Tiivistetty mielipiteeni: Ei (ellei se ole yksi ja sama ”karanteenikaveri”, ks alla)

Miksi? Koska joku lähelläsi olevista lapsista on sairastunut tai altistunut koronaan jo ennen kuin koulut ja tarhat menivät kiinni. Lähelläsi liikkuu paljon tartuntaa, vaikket sitä näe. Lapset eivät osaa pitää toisistaan etäisyyttä edes ulkona (“kato minkä pokemonin mä sain!”), eivätkä tunnista oireitaan ajoissa. Siksi lapset ovat nyt tämän tilanteen ratkaisijoita ja sinä heidän huoltajana olet avainasemassa. Kaikki fyysinen kontakti on laitettava jäihin.

Kysyin tänään Instagramissa miten teidän perheissä on valittu, saavatko lapset nähdä kavereitaan vai ei. Ilokseni voin todeta että vain 23% kertoi että lapsensa näkevät edelleen kavereitaan, ja moni vielä lisäsi että tämä oli rajoitettua. Vain ulkona, vain samoja kavereita, vain rajattu määrä. Hienoa!

Haluan nyt sanoa asioita, jotka tiputtavat vielä muutaman kontaktin pois, mieluiten nollaan.

Alkuun sanon ymmärtäväni täysin, että tämän päätöksen teko on vaikea, olen itse paininut sen kanssa koko viikon. Tämä koko tilanne on suoraan sanottuna ihan helvetin ahdistava ja yksinäisyys ei paranna sitä ollenkaan. Ja meidän perheellä on vielä naurettavan hyvä tilanne, on tilaa ja pihaa ja paljon seuraa omasta perheestä! Silti minuakin ahdistaa tehdä näitä rajauksia.

Vielä kaksi päivää sitten olimme leikkipuistossa ja näimme usean eri perheen lapsia. Eilen lapset kävivät ulkokävelyllä kahden muun perheen lapsien kanssa. Tälläkin viikolla olemme siis olleet epäsuorassa kontaktissa ainakin viiteen eri perheeseen. Jos he ovat tehneet samaa, meillä on nyt yhteys yli 20 mahdollisesti tautia kantavaan perheyksikkköön. Näissä kaikissa on vähintään kaksi lasta ja monessa (kuten meillä!) on ollut lähiviikkoina lieviä flunssan oireita. Viimeiseltä viikolta on siis kymmeniä, jopa satoja mahdollisia tarttujia ja altistujia meidän perheemme ansiosta.

Päätin lopettaa tämän luvun suurentamisen ja tänään sanoin ovikelloa soittaville naapurin lapsille että meidän lapsemme eivät enää leiki ulkonakaan muuten kuin keskenään. Joka päivä rajaan sosiaalista elämäämme enemmän ja toivon että sinäkin.

Olen ollut tosi ahdistunut tästä. Tietysti itse taudista, jota en perheelleni ja tuntemilleni riskiryhmäläisille halua, mutta erityisesti tämän vaikutuksista yhteiskuntaamme. Niistä kaikista lomautuksista joita ystävilleni on jo tullut, menetetyistä pienyrittäjän tuhansista euroista ja kasaantuvista mielenterveyden haasteista. Ja sitten siitä päätöksenteosta. Luen uutisia jatkuvasti “sillä silmällä”, yrittäen tulkita mikä nyt on ok ja mikä ei.

Ehkä voisin kuitenkin mennä ystäväni kanssa suunnitellusti ravintolaan (ei kannata)? Ehkä säbäpeli ulkona ei voi olla niin paha (voi, emme tiedä)? Eihän meillä Suomessa tämä räjähdä käsiin, eihän (toivottavasti ei, kaikkeni teen)?

Eilen päätin lopettaa porsaanreikien etsimisen ja suosittelen samaa sinullekin. On typerää lukea läpi suosituksia ja miettiä kuinka teidän perheenne voisi niistä kuitenkin vähän joustaa. Se ei ole kenellekään hyödyksi, pitkität sillä vain omaa tuskaasi. Sillä asian ytimessä on hitaus: tämä tilanne, nämä rajoitukset, eivät poistu ihan heti.

Saatamme jatkaa näin kesään asti. Ja toivottavasti jatkamme, sillä mitä hitaammin etenemme, sitä vähemmän turhia kuolemia ja mahdotonta työtaakkaa sairaaloissa, sitä vähemmän kammottavan mahdottomia ratkaisuja terveydenhuollon ammattilaisille kun hoitoa ei riitä kaikille. Koska tilanne kestää vähintään viikkoja, on parempi nyt jo sopeutua rajoituksiin omassa elämässä ja lopettaa jatkuva päätöksenteko. Sillä raskainta on tehdä jatkuvasti linjauksia.

Onko tämä nyt ok, entä tämä? Ai miten kivasti tuli tuokin pyytämään ulos, ehkä te voitte mennä pallottelemaan.

Erityisesti lasten kanssa kaikkea kivaa on aina vaikeaa vähentää, helpompi lopettaa. Vähän niin kuin sanoisi että karkkia voi välillä vähän syödä. Sitä ollaan sitten jatkuvasti keskustelemassa, voisiko nyt, entä kohta, mutta on sentään perjantai. Juuri siksi koska edessä on tätä vielä pitkä aika, kannattaa vain suosiolla omaksua se uusi tapa olla ja elää. Nyt ei nähdä ketään.

Entäs se oireettomuus? Meillä ei ole oireita, joten emmekö voi nähdä muita oireettomia? Poislukien ne faktat että moni sairastaa jo tietämättään koronaa, ettei ole varmuutta tartuttaako oireeton tai mitä ne oireet edes ovat, tarjoan vielä toisenkin syyn olla luottamatta oireettomuuden harhaan.

Sillä en tiedä teidän lapsistanne mutta omamme eivät osaa tunnistaa kovin helpolla alkavan flunssan ensioireita, saati huomaa niitä kesken leikkien ja tule vielä erikseen sanomaan aikuiselle että nyt on parempi lopettaa, minulla tuntuu painetta ylähengitysteissä. (Viime kesänä otin yhden lapseni trampoliinilta pois kun se valitti kylmää ja tyyppi kellotti melkein 40 astetta kuumetta.)

Lapset eivät leiki oireettomina, he vain leikkivät kunnes joku kieltää tai kroppa tipahtaa.

Kaikista helpointa meille kaikille on jos me yhdessä päätämme nyt nollalinjan. Ketään ei nähdä (pl. karanteenikaveri, katso alla). Tämä on myös lapsille helpointa. On kivempi sanoa “me emme näe ketään” kuin “nyt Pekka kauemmas siitä Laurista! Ette koske!”

Tiedän että tämä on tosi tylsää, epäreilua ja ahdistavaakin. Mahdotonta tietysti toisille, heille en nyt puhukaan. Sydämeni on niiden ihmisten luona jotka joutuvat laittamaan lapsen tarhaan ja erityisesti heille jotka joutuvat nyt tekemään töitä sairastuneiden parissa; heidän jolla ei perhettä ole ollenkaan, tai jotka puurtavat ainoana aikuisena 24/7.

Eniten puhun heille, jotka voivat olla kotona ja pitää lapsetkin kotona. Se on vaikeaa, melkein mahdotonta, vähintäänkin epämukavaa. Kasautuvat etätyöt, pienet neliöt, seinille kiipeävät lapset, oma urheilumattomuus ja kaiken peittävä tasapaksu tylsyys hajottaa nopeasti. Silti uskon tämän olevan parempi vaihtoehto kuin se että itse sairastutaan tai joku tuttu sairastuu vakavammin.

Emme mekään täydellisesti tätä tee. Olemme päätyneet nollalinjaan sillä poikkeuksella, että Kakkosella on yksi kaveri jonka kanssa näkevät. Aina kahdestaan, ja vain pihalla. Hän on meidän “valittu karanteenikaveri”, joka ei myöskään näe muita lapsia itse. Pidätän oikeuden muuttaa myös tämän mikä päivä tahansa ja tietysti jos kummallakaan on mitään oireita.

Tätä karanteenikaverisysteemiä tuntuvat käyttävän monet yhden aikuisen perheet, yhdistävät itsensä yhdeksi karanteeniperheeksi. Silloin on niin että nämä karanteenikaverit eivät aidosti kohtaa muita perheitä ja ihmisiä lainkaan.

Helposti tuntuu nyt siltä että tämä kaikki on ihan turhaa. Ihmiset jonottaa kauppakeskuksen avajaisissa, mummot on kaupassa ja toiset after skissä: miksi me sitten täällä edelleen kärvistelemme pienissä neliöissä, teemme töitämme hiki päässä ja leikimme opettajaa?

Minä sanon: hurraa te! Kiitos! Olkoonkin että toiset eivät vielä ymmärrä, on aivan mahtavaa että te teette noin. Siitä on iso apu. Älä laske kuinka monta ne muut siellä tartuttaa vaan laske kuinka monta sinä jätät tartuttamatta. Lupaan ettette tee turhaa uhrausta.

Vinkkejä sosiaalisen elämän rajoituksiin lapsiperheessä

1. Päättäkää perheenne linjaus ja kertokaa se lapsille selkeästi. Lyhyt ja tiivis “me emme nyt näe ketään” toimii aika hyvin.
2. Miettikää valmiiksi lause, jolla ulos pyytävät kaverit voi kiltisti “torjua”. Älä laita lapsiakaan tekemään päätöksiä jatkuvasti!
3. Keksikää myös vaihtoehtoinen tapa nähdä, jota ehdottaa kysyjälle. “Me ei nähdä enää kavereita koronan takia, mutta voidaanko ottaa videopuhelu myöhemmin tänään?”
4. Älä pelkää pahoittavasi toisten mieltä, voit aina sanoa että Marinin Sanna pyysi tehdä näin ja minä tottelen.
5. Tulet kokemaan painetta. Joku toinen näkee tämän asian toisin ja sanoo lukeneensa ettei oireeton voi edes tartuttaa ja mitä siitä jos nyt naapuripiirissä vähän ulkoillaan. Jos oma linjauksesi alkaa silloin epäilyttää, muista sääntö: Käyttäydy kuin perheelläsi olisi noro. Ja käsissäsi kakkaa.
6. Voit valita lapselle yhden “karanteenikaverin”, jos kumpikin perhe sitoutuu näkemään vain toisiaan.
7. Niin kauan kuin se vielä sallitaan, käy / käykää ulkoilemassa. Vähintään tunti päivässä jokaiselle perheen jäsenelle, mieluiten metsässä.

Jos et muuta tästä pitkästä tekstistä muista, mieti tätä: mitä menetät jos otat liian tiukan linjan? Mitä menetät jos liian löysän?

Ajankohtaiset hallituksen suositukset löydät täältä.

Ja päivittyvän listan päivän viihdykkeisiin löydät täältä.