Aurinkolasit lapselle vahvuuksilla: mitä ottaa huomioon

Kaupallinen yhteistyö: Oopperan optiikka

Tänä kesänä olen ollut superkateellinen Ykköselle: sen lisäksi että sillä on ihan sika hienot aurinkolasit, sillä on aurinkolasit vahvuuksilla! Itse laseja jo vuosikymmenen käyttäneenä olen kaikki kesät vetänyt suosiolla huonosti (lähelle) näkevänä.

Nyt mun omakin näkö alkaa olla jo sen verran huono ja lähinäköä tarvitaan kännykän kanssa enemmän että olen siirtynyt pakotettuna piilareiden käyttäjäksi koko kesäksi. Ensi kesänä hommaan itsellenikin vahvuuksilla lasit.

Ykkösellä tilanne oli toinen. Ensinnäkään hän ei ole kiinnostunut piilolinsseistä ja toisekseen hänen näkönsä on niin paljon omaani heikompi ettei hän voi enää sinnitellä ilman lasejakaan. Ykkönen sai lasit vasta tämän vuoden alussa jolloin yllätykseksemme silmistä löytyi tosi paljon plussaa. Tyyppi oli vedellyt tyytyväisenä satoja sivuja kirjoja ilman laseja, huh.

Nyt on vahvuudet kuitenkin löydetty ja lasit ovat nyt yötä päivää elämässä mukana, eikä lyhyetkään hetket ilman laseja tunnu hyvältä. Kevään tullessa oli siis saatava aurinkolasit, ja sehän se vasta hauska homma olikin. Melkein kymmenvuotiaalle on yllättävän vaikea löytää kivoja, kauniita, mukavia ja toimivia aurinkolaseja, vahvuuksilla.

Kivat aurinkolasit vahvuuksilla koululaiselle

Kävimme tosi monta liikettä läpi eikä sopivia löytynyt. Suurin osa valikoimasta tuntui olevan suunnattu tosi paljon pienemmille lapsille tai sitten kehyksiin ei saanutkaan näin voimakkaita linssejä asennettua. Katsoin myös netistä ajatuksella että tilaan kehykset ja siihen sitten optikolta linssit, mutta koin mahdottomaksi tarkistaa lasien sopivuus lapsen päässä enkä uskaltanut mitään tilata.

Käännyin tietysti lopulta taas Oopperan Optiikan Maaritin puoleen, joka keksi ratkaisun: Ykkösen ikäiselle sopii jo aikuisten pienet mallit! En ymmärrä miten tämä ei käynyt mielessäkään, näillä lapsillahan on jo aivan aikuisen kokoiset päätkin.

Tämän hiffattuamme löysimme heti Oopperan Optiikan hyllystä aivan täydelliset lasit, jotka sopivat hyvin Ykkösen kasvojen muotoon ja jotka olivat myös ehdottomasti hänen mieleensä. Sitten valittiin vain linssin väri ja laitettiin oikeilla vahvuuksilla linssit tilaukseen.

Opin muutaman vinkin aurinkolasimetsästykseni aikana, jotka jaan nyt teillekin:

Vinkit: Aurinkolasit vahvuuksilla isommalle lapselle

  • Vahvuudet on aina hankittava optikon kautta, alle kahdeksanvuotiaiden tulee käydä silmälääkärillä tarkistamassa vahvuus
  • Älä katso pelkkien aurinkolasien valikoimaa! Auringolta suojaavat linssit omalla vahvuuksilla voi tilata myös tavallisten silmälasien kehyksiin, tämä vinkki käyttöön myös aikuisille!
  • Toisaalta mihin tahansa aurinkolasikehyksiin ei saa vahvuuksia, etenkin jos vahvuutta on paljon ja linssistä tulee iso: monet aurinkolasit ovat “halpoja muovikehyksiä” jotka eivät välttämättä kestä käsittelyä
  • Isommalle lapselle voi hyvin käydä aikuisten pienemmät mallit, kysy optikolta mikä on sopiva koko lapsesi kasvoihin
  • Aurinkolasit saavat olla hieman normaalilaseja isommat, suojaavat paremmin auringolta
  • Istuvuus on super tärkeää: Lapsi ei suostu käyttämään laseja jos ne painavat tai sattuvat
  • Kehysten tilaaminen netistä ei siksi ole ehkä paras idea: on vaikea tietää itse minkälainen linssin koko lapselle sopii ja istuvatko lasit kunnolla

Hyvä optikko auttaa tässä asiassa taas internetiä enemmän, joten suosittelen kääntymään vaikkapa Maaritin puoleen. Maaritilla on hyvä valikoima ja mahdollisuus tilata melkein mitä vain toivotte, lisäksi Maarit lupasi kaikille Valeäidin lukijoiksi ilmoittautuville kovan -40% alen valitsemistaan lasien kehyksistä tai aurinkolaseista. Ostoksille kannattaa siis mennä vaikka lapsi ei laseja tarvitsisi, aikuisten valikoima on minusta ihana!

Eikä kannata unohtaa Maaritin upeita vintage-laseja, joista omat lasinikin on tehty. Tosin, sneak peek: kohta minulla on uudet lasit..

ps. aina kannattaa muutenkin vinkata Maaritille että löysi sinne tätä kautta, hän ilahtuu kovasti ja niin saatat sinäkin! 😉

Avoin kirje yksivuotiaalleni – Vauva 12kk

Rakas Kolmonen,

laskin sinut juuri rinnaltani pehmeänä myttynä omaan sänkyysi päiväunille. Tällä kertaa et herännyt, vaikka hieman havahduitkin. Olin valmiina antamaan sinulle paidan päältäni jos olisitkin hätääntynyt, mutta nyt ei tarvinnut. Jäit siihen levollisena keräämään voimia iltapäivän touhuihin.

Olet viime päivät kävellyt hirveästi, juoksuaskeliakin yrität ottaa. Eilen hyppäsit matolla, kumpikin jalka nousi noin vain ilmaan. Alastulo ei ollut kovin sulokas, mutta hienosti osaat silti jo noita ihania koipiasi käyttää. Olisitpa nähnyt minkälaiset rimppakintut ne koivet olivat vuosi sitten syntyessäsi. Näytit monta kuukautta siltä että jalkasi napsahtavat poikki jos joku osuu niihin.

vauva 1kk

Synnyit aika pienenä, mutta olet kirinyt kyllä upeasti niin koossa kuin taidoissa. Olet mitä upein yksivuotias: osaat jo hirmuisen monta asiaa ja oma persoonasi alkaa pikkuhiljaa näkyä kaiken sen vauvuuden alta. Se persoona on kerta kaikkiaan valloittava, en malta odottaa minkälainen sinusta kasvaa.

Vauvavuotesi on ollut täysin erilainen kuin isompien sisarustesi: et ole sairastanut oikeastaan ollenkaan (juuri nyt toivut ensimmäisestä pienestä flunssasta koskaan), olet nukkunut öisinkin ja meidän meno on hurjan rentoa.

Isoin ero isompien vauvavuoteen lieneekin sinun perheesi: Ykkönen sai hermoraunion, neuroottisen ja vähän masentuneenkin ekakertamutsin, Kakkonen jo vähän taitavamman äidin mutta samalla aivan tosi pienen isosiskon. Siinä ei jäänyt enää aikaa olla rento.

Sinun kanssasi elämä jatkui aivan uudenlaisena mutta toisaalta ihan samanlaisena. Synnyit valmiiseen perheeseen jossa on jo paljon osaamista, neljä tärkeää syliä ja rauhaa nauttia sinusta vauvana. Sinulle olimme jo rakentaneet hyvän perhemoodin, jossa yksi vauva menee siinä missä muutkin.

Huomasin yksi päivä katselevani toisen äidin vaunuihin että tuolla on tuollainen vauvaperhe, niillä on smoothiet ja vaippakassit ja kaikki. Samathan meilläkin on, mutta jotenkin en aina ajattele meitä vauvaperheenä. Olemme perhe, jolla on vauva.

Anteeksi, taapero.

Olet osa meidän porukkaa (toisinaan jopa sen keskipiste), mutta vähän vielä sivustakatsoja. Tähän asti olet ollut maailman ihanin pieni sylimytty, menossa mukana sylikyydillä minun paitaani tiukasti puristaen. Kohta muovaat oman tonttisi tähän perheeseen, alat kertoa meille kuka oikein oletkaan. Aivan pian alat määrätä tahdin, suunnan ja rytmin. Ihan kukkeaa uhmaikää osaan jo sinullekin ennustaa komentavien käskyjesi perusteella.

Haluaisin kirjoittaa itselleni muistiin minkälainen sinä olet, mutta ei noin ihmeellistä olentoa voi tekstiin vangita. Sinun ihanin olemuksesi on jossain niissä pienissä hetkissä kun katsot minua juuri ennen jotain mystistä ajatusta jota päässäsi liikkuu. Kun mutustat hajamielisesti lempileipääsi ja kun nostat mekkosi ilmaan napa etsieässi.

Kun sormesi hakeutuu rauhallisesti ja tarkasti napaan, asettuu kuin sanoakseen ”tuossa se on”.

Kun hihkaiset nähdessäsi meistä jonkun ja kun tarraudut minuun kiinni sykkyränä kun et halua laskea jalkoja kylmälle nurmikolle. Kun selvästi ymmärrät mitä tarkoitan ja ilahdut kun huomaat minunkin huomanneen sen.  Kun halaat minua niin kuin vain sinä olet koskaan minua halannut, kun pussaat meitä suu auki. Suoraan nenään.

Rakastan sinua kaikissa hetkissä pakahduttavan paljon ja joskus kun päätät nukkua aivan poikkeuksellisesti pitkät päiväunet, tekee mieli jo herättää sinut syliin (En kyllä herätä, hyvänen aika. Kerran kun on saatu nukkumaan). Me kaikki olemme aivan hulluina sinuun.

Kiitos että tulit meille ja ihanaa ensimmäistä syntymäpäivää – pian juhlitaan isommin!

Vauva – taapero – 12kk:

  • 8,7kg ja 77,2cm, vaatekoko 80
  • Kävelee suvereenisti
  • Hakee juoksuaskelia
  • Matkii äänteitä mutta ei vielä puhu
  • Sai ainakin yhden uuden poskihampaan huomaamattamme
  • Satunnaisesti syö itse haarukalla ja lusikalla
  • Satunnaisesti myös pissaa pottaan (ja kakkaa kylpyyn – omg!)
  • Nukkuu läpi yön
  • Nukkuu 1-2 päiväunet, 1h-2,5h päivässä

Kaikki juuri päättyneen vauvavuoden kuukausikatsaukset:

On epäreilua että urheilu on niin helppoa silloin kun kunto on hyvä

10 Permalink

Kävin juuri 12 kilometrin lenkillä, juosten. Se tuntui alusta loppuun tosi helpolta, sen kuin juoksin.

On niin epäreilua että voin tehdä nyt näin mutta vuoden päästä, työarjen jo alettua, vain haaveilen tästä. On epistä että urheilu on silloin kevyttä, helppoa ja mukavaa kun kunto on jo hyvä. Silloin on ihan täysin mahdollista hetken mielijohteesta vetäistä yli kympin lenkki ja vaikka lopussa vähän kiriä tahtia kun se sujuu niin helposti.

Toisin on silloin kun yrittää aloittaa tai lisätä urheilua elämässään.

Kiva lenkki oli tämäkin

Hyvän kunnon saavuttaminen vaatii tosi hitaita alkuja eli paljon aikaa

Tajuan aina vasta oman kunnon ollessa hyvä että ei mikään ihme että paljon urheileva jengi urheilee paljon, se kun on niille niin helppoa! Sen kuin menee vaan ja on mukavaa. Sitten taas ne jotka haluaisivat urheilla enemmän joutuvat tarpomaan ensin todella kitkerän kunnonkohotuskuurin läpi.

Huonokuntoisen motivaatio voi olla vaikka kuinka kova mutta se ei poista sitä että urheillessa alku on joko hidasta tai raskasta tai kumpaakin. Kovakin motivaatio helposti loppuu jos viiden kilsan juoksu tai edes kävely on liikaa. Silloin sitä jää vain katkerana katselemaan muiden päivityksiä siitä kuinka ne juoksi kaksitoista kilometriä ja itse lopetti yhden jälkeen kun se vaan oli niin rankkaa.

Kunnon kasvattamisen salaisuushan on rauhallinen tahti, mutta harva maltttaa – eli ehtii – oikeasti niin hitaasti etenemään. Ennen kuin mitään juoksuja edes haikailee pitäisi kävellä, kävellä, kävellä. Selvittää se oma peruskestävyys-alue ja pysyä siinä.

Mutta kuka ehtii arjessa kävellä tunnin päivässä?

Kunnon kasvattaminen on kuin autotallia siivoaisi: Ensimmäinen raivaus on järkkyä tervaa mutta kun kaikelle löytyy hyllyt on siistinä pitäminen ja siivoaminenkin helpompaa.

Kohta tämä juoksukunto on kaunis muisto vain

Puhun täysin omasta kokemuksesta, myös tulevasta. Tämän päivän lenkkiä siivitti katkeransuloinen aavistus siitä että näin ei tule olemaan kauaa. Heti kun palaan töihin, muuttuu urheilun harrastaminen niin paljon suunnitellummaksi ettei se enää tapahdu vahingossa ja itsestään vaan tarkasti järjestämällä – osin pakottamalla.

Hoitovapaalla on varaa valita lähteä treenaamaan suunnilleen juuri silloin kuin siltä tuntuu, töihin palatessani on lähdettävä silloin kuin siihen on mahdollisuus, eikä se ole välttämättä ollenkaan itselleni mukavaan aikaan. On tosi eri asia lähteä lenkille iltaseitsemältä pitkän päivän päälle kuin aamuyhdeksältä virkeänä auringon paistaessa.

Siitä syntyy huono kierre: jokainen väliin jääneen lenkin päivä saa tottumuksen voiman hiipumaan ja samalla kunnon laskemaan.  Yhtäkkiä ei olekaan ihan noin vain helppoa nostaa jalkaa, vaan juostessa joutuukin ponnistella. Suuhun jää vähän vaikeamman suorituksen maku ja lähteminen käy henkisesti vaikeammaksi kunnes urheilu muuttuu asiaksi jota pitäisi tehdä eikä jota tekee mieli tehdä.

Tästä kirjoitti muuten vastikään Project Maman Katja ja tunnistan tästä kaiken! 

Hyväkuntoisen on helppo rehkiä

Eniten motivaatiota, tsemppiä ja ”epämukavuusalueelle menemistä” ihminen tarvitsee silloin kun kunto on tosi huono. Hyväkuntoisen on kiva ”ylittää itsensä” eli rehkiä myös kovalla sykkeellä ja lihakset täristen, koska sitä tuntee itsensä niin hyväkuntoiseksi ja pystyväksi! Huonokuntoisena urheilussa on jatkuva inhottava tunne alisuoriutumisesta, kun pienikin ylämäki saa piiputtamaan.

On ihan uskomaton suoritus että saa itsensä yhdellekään juoksuaskeleelle jos juokseminen ei ole omassa keinovalikoimassa. Väheksymättä lainkaan kovaa treenaavia, sillä he ponnistelevat tavoilla joita en voi itse edes käsittää, sanon silti että nostan itse eniten hattua niille jotka menevät sille vuoden viidennelle lenkille. Se on tuhannesti vaikeampi lenkki kuin viikon viides.

Miten hyvään juoksukuntoon raskauden jälkeen?

Heille jotka kysyvät, miten sain itseni tähän juoksukuntoon raskauden jälkeen joudun vastaamaan ”vahingossa”.

Vaunuttelin ensin kuuden, seitsemän kuukauden ajan tunnin tai kaksi päivässä ja sitten aloin pikkuhiljaa juosta, ensin minuutin sitten kaksi. Keräsin siis hyvän peruskunnon kasaan kaverin kanssa rupatellen, vauvaa nukuttaen. Juoksun vauhti taas nousi kovakuntoisen ystävän siivittämänä kun en halunnut jäädä jälkeen ja jutellessa sen epämukavuuden sieti paremmin.

Sitten kun kuntoni tästä taas romahtaa, joudun ehkä hankkimaan koiran. Koska en keksi miten muuten saisin itseni joka päivä säästä välittämättä tunniksi ulos.

Olen tosi fiiliksissä tämän hetken tilanteesta, jossa juokseminen ja urheilu tuntuu kivalta sekä mahdolliselta. Se on nyt asia johon tiedän pystyväni ja joka tuottaa enemmän hyvää kuin huonoa fiilistä. Arvaan että pian voi olla vain toisin, mutta en anna sen häiritä itseäni vaan juosta jolkotan menemään.

 

Ps. jos sulla on haaveena juoksukunnon parantaminen, liity Shitty is the new Blackin juoksuryhmään!

10 Permalink