Babler

Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Kun koulun aloitus onkin vaikeaa – muutama vinkki

Lesoilin kaksi vuotta sitten siitä, kuinka helposti koulun alku meillä meni vaikka sitä etukäteen kamalasti pelkäsinkin. Sitten tuli Kakkosen vuoro ja keksin pelätä vielä enemmän.

Noh, kukaan ei ole auton alle jäänyt mutta kaikenlaista muuta pelkoa on kyllä toteutunut. Ylipäänsä olen tässä kahden vuoden aikana kuullut, nähnyt ja kokenut aika paljon kaikenlaista. Tavarat tosiaan häviää silloin tällöin, rikki menee sitäkin useammin. Turpiin on saatu, tukkaa kirjaimellisesti pöllynnyt. Kavereiden saaminen ei olekaan ihan niin helppoa. Läksyt ketuttaa, aikaiset aamut on vaikeita.

Tulee täitä.

Pommiin nukkumista sekä unohtuneita läksyjä tapahtuu väistämättä ja uimakamat saattaa mädäntyä märkinä koululla pari viikkoa vielä kolmosluokalla (kröhöm). Se pahin, fyysisen koskemattomuuden rikkominen on ihan kamalaa joka kerta enkä voi edelleenkään väittää ettei sitä koskaan tapahtuisi (mutta siihen pitää puuttua heti ja vakavasti!).

Moni hankaluus on olosuhteiden ja ympäristön luomaa, usein sellaista mihin lapsi ei ehkä voikaan vaikuttaa. Jos muut heittää sun pullolla bottle flipiä etkä osaa ryhmäpaineessa sanoa että äiti on kieltänyt, rikki mennyt pullo voi harmittaa aika paljon. Kaikkia.

Sanoisin kuitenkin että kuulemani mukaan yleisin ja tavallisin hankaluus koulun aloituksessa on edelleen se tunnesmoothie itse – nopeasti itsenäistymään joutuva lapsi. Joskus se kuninkaallinen vuosi hoidetaan eskarissa jo alta pois, joskus se purkautuu vasta tokalla luokalla mutta yleensä se tulee jossain kohtaa halusit tai et (et halua).

Tämän vaiheen aikana lapsi voi olla todella outo, uusi versio itsestään. Se suuttuu ja loukkaantuu yliherkästi, reagoi pieniin pettymyksiin valtavilla kyynelillä kuin mikäkin taapero konsanaan, unohtuu omiin maailmoihinsa, murisee, ärisee ja rageaa. Ehkä kiroilee, uhkailee tai lyö, on kaikin puolin aivan eri tyyppi kuin ennen. Tämä eskarivuoteen usein osuva uhma on ensimmäinen ihmistä oikein kunnolla ravisteleva murrosvaihe. Sen toisella puolella on noin 13 vuotta kasvanut lapsi, joka onkin yhtäkkiä iso itsenäinen toimija eikä mikään vauva enää.

Mutta voi mörön perse se murrosvaihe voi olla rankka. Lohduttavaa on se että se on melkein kaikilla vastassa ja usein juuri niillä ekaluokkalaisilla. Lapsella on silloin samaan aikaan ehkä alhaisin itseluottamus vähään aikaan ja toisaalta valtavasti kasvanut vastuu. Se viettää päivänsä pinnistäen ja opetellen, tsemppaa osatakseen sen kaiken uuden (uudenlainen ruokailu, lukeminen, kielet ja matikka, välkälle ehtiminen – näitä riittää) ja saa ehkä enemmän rakentavaa palautetta kuin koskaan. Silloin kotona toista kertaa sanottu pyyntö saattaa saada välittömän miksi te kiusaatte mua, älkää aina komennelko! -vastauksen.

Kuten tuttavani hyvin sanoi: kun koulussa on koko päivän annettu ”palautetta” ja lapsesta tuntuu ettei osaa mitään, se äidin yksi pyyntö on liikaa.

Myönnän että meillä meni aika lailla tähän marraskuuhun saakka sekoillessa. Kotona oli iltaisin aivan jäätävä meininki. Kaikki rajoja koeteltiin, itkettiin paljon (minä ja hän), nyrkit viuhui (vain hän toki) ja uhkaukset raikasi. Oltiin monesti vanhempina ihan hukassa. Että mitä ihmettä, mitä tämän kanssa tehdään ja onko koko lapsi pilalla? Sitten saattoikin selvitä jonkin iltatoimen aikana että joku oli päivän aikana irvaillut / töninyt / jättänyt porukasta. Tai sitten oli vain pitkä päivä.

Nyt musta tuntuu että olemme paremmilla vesillä ja jonkinlainen yhteys lapseen on palautunut. Siispä jaan meitä helpottaneet vinkit myös itselleni muistiksi – veikkaan ettemme ihan näin vähällä tästä pääse.

Vinkkejä koulun aloitukseen:

  • Älä stressaa vielä niistä myöhästymisistä ja läksyistä liikaa. Eka vuosi, tokakin on koulutaitojen opettelua. Anna lapselle (ja itsellesi) armoa!
  • Minimoi kaikki muu rasitus: harrastukset vähiin ja muitakin menoja kannattaa vähän himmailla. Mieti miten väsynyt olet itse kun aloitat uudessa työpaikassa ja kerro se kolmella – niin rankkaa tämän kaiken omaksuminen on lapsesi aivoille.
  • Anna paljon aikaa siirtymiin: herätkää ajoissa, ennakoi!
  • Pidä huoli että lapsi nukkuu hyvin, nyt hän todella tarvitsee sitä aivoja huuhtelevaa unta.
  • Pidä tiivis yhteys kouluun ja tutustu opettajaan. Laita rohkeasti viestiä jos jokin mietityttää.
  • Jos mahdollista, käy koululla! Sinne saa yleensä päivän aikana mennä, ainakin sopimalla. Auttaa lastakin kun tietää sinun tietävän minkälaista siellä on.
  • Yritä tutustua muihin vanhempiin. Perusta luokan vanhemmille WhatsApp-ryhmä, kutsu kavereita kylään
  • Jos uusien kavereiden kanssa on ongelmia, nähkää vanhoja ja tuttuja normaalia enemmän. Lapselle on tärkeää tämän syksyn aikana kokea olevansa arvostettu, taitava ja toivottu kaveri.
  • Edelliseen liittyen: lapselle on tärkeää kokea olevansa äärimmäisen rakastettu. Halikaa, jutelkaa, painikaa, letittäkää tukkaa, pelatkaa yhdessä, mitä vain joka antaa lapselle hetkeksi rajatonta huomiota ja hellyyttä. Valmistaudu etsimään uusia keinoja, iso ekaluokkalainen ei ehkä yhtäkkiä enää halua pusutella.
  • Yritä kaivaa päivän tapahtumat esiin ja juttele ne päivittäin läpi. ”miten koulussa meni” ei ehkä avaa vielä mitään patoja (vastaus on ”ihan hyvin”), aloita tarkemmasta. Mitä söitte tänään koulussa? Pelasitko futista välkällä? Näitkö kaveria Y? Mitä kaveri X teki? Joistain näistä saattaa alkaa purkautua sivupolkuna ne oikeat kuulumiset. Me syötiin lasagnea, mutta arvaa mitä äiti, mä tiputin vahingossa tarjottimen ja kaikki nauroi.

Viimeisenä vinkkinä se mikä aina: hengitä ja ota rauhallisesti. Pyydä apua jos tarvitset, koulukuraattori on esimerkiksi tätä varten olemassa. Huomaa hyvä sekä itsessäsi että lapsessa, älä lannistu – ihan kohta helpottaa!

PS: kirjoja ei ole pakko päällystää. Ole hyvä.

Miksi teillä on telkkari lattialla ja muita olohuoneen sisustusdilemmoja

Aina kun vilautan stoorissa olohuonetta, saan vähintään yhden kerran tämän kysymyksen: “miksi teillä on telkkari lattialla?”. Nolo vastaus on: emme ole saaneet olkkaria vielä sisustettua ja TV-tasoa hankittua. Sisustuksen osalta ollaan edelleen ikään kuin muuton jälkeisessä tilassa.

Ruokapöydän saimme sentään uusittua melkein heti (vain neljä kuukautta!) muuton jälkeen, ja se onkin ollut aivan mainio hankinta.

Uusi matto saatiin melkein ostettua viime kesän pesimisvimmassa juuri ennen Kolmosta. Löysimme aivan upean vintagematon hohtavan pinkissä kreisivärissä ja maltillisemman harmaan villamaton. Sitten tulin ajatelleeksi että meille on tosiaan juuri tulossa vauva, eikä ehkä oikea hetki panostaa tonnikaupalla rahaa johonkin, josta ei edes ole ihan ihan varma.

Niinpä tässä komeilee 2008 ostettu karvamatto josta sanoin muuttaessa että tämä ei sitten saa enää koskaan olla meillä missään lattialla. Oh well.

Sen sijaan ostin kerran aivan hetken mielijohteesta tuon kukkalaatikon ja kukkia Plantagenista ja se onkin osoittautunut parhaaksi sisustusteokseni täällä. Pieni apupöytä niiden vieressä on sekin Vepsäläisen outletista hetken mielijohteesta ostetttu – se taitaa olla meidän ainoa tapa sisustaa. Myös Insinöörin Fidasta bongaama (ja teidän vinkeillä puhtaaksi putsattu!) lasipullo on ollut aivan ihana, vaikka vastustelin että mihin se muka laitetaan.

Vanha lehtiteline ja kello toimii tuolla hyvin, vaikka niitäkin aluksi kipuilin (sen sijaan niiden alla majaileva sekalainen joukko vanhaa kamaa saisi jo uudistua). Samoin jo vanhaan asuntoon tätä taloa varten ajateltu Hakolan sohva on nyt sitten tuohon jumahtanut, vaikka ensin ajattelin sen olevan vähän turhan pieni. Kaunis ja hyvälaatuinen se on edelleen, joten tällä mennään.

Entäs sitten se telkkari? No, helpolla olisi päässyt jos oltaisiin vaan ostettu se jo kerran löydetty 300€ maksava TV-taso. Se oli hieno ja täydellisesti tohon tilaan sopiva.

Valitettavasti helppo ei kuvaa tapaani tehdä sisustuspäätöksiä ja tämä tapaus on ihan erityislaatuisen vaikea. Katsokaas kun televisio avaa matopurkin nimeltä koko keskikerroksen sisustus. Olemme miettineet todella paljon kuinka tämä tila tulisi sisustaa.

Tilahan on tosi iso, ihanan tilava, mutta toisaalta vähän hassu. Yhdellä sivulla on pelkkää ikkunaa, toisella ovi terassille, kolmannella kulku sinne ovelle + hylly ja neljäs hätyyttelee jo ruokatilaa. Meillä on myös valmius takkaan tuossa kirjahyllyn kohdalla (valkoinen seinämä on myös hormi) tai sitten terassin oven vieressä.

Haaveissa olisi (sisustettu olohuone ja) enemmän sohvatilaa. Siis kysymys kuuluu: ostaako iso kulmasohva vai kaksi erillistä; mahtuvatko ne tuohon ylipäänsä ja miten päin? Tuleeko televisio nurkkaan, keskelle kerrosta tilaa jakamaan vai heijastetaanko se valkokankaalle tuossa nykyisessä kohdassaan? Näihin kaikkiin on valmius. Sohva on ollut jossain kohtaa toisinkin päin ja sekin oli kiva!

Telkkari voisi myös olla muualla mutta kyllä se toistaiseksi on tässä kätevin. Takana oleva työhuone on sohvatilaksi juuri liian nafti, alakerta tuntuisi vähän hoopolta. Ja jos tässä ei olisi telkkaria, tämä olisi vain showroom, ihmeellinen kestitystila eli lähinnä katseita varten. Tässä me kuitenkin tosi paljon perheenä ollaan, joskus myös telkkarin kanssa.

Tämä sama sisustusdilemma on ollut ratkomatta jo ihan talon suunnittelupöydältä asti. Odotan hyviä oivalluksia saapuvan ihan päivänä minä hyvänsä!

Samanlainen pähkinä on keittiön niemekkeen “sähköseinä”. Se on käytännöllinen ja tärkeä mutta ruma kuin fan. Mitä sen eteen voisi laittaa? Joku laatikko, johon johdot piilotetaan vai valtava huonekasvi niin kuin juuri bongasin Musta ovi:n instagramista?

Tätä kirjoittaessani Insinööri soitti Facetime-puhelun Plantagenista. Ja niin meillä on nyt tämä täällä:

Rakastan tota kasvia jo nyt vaikka se ei ole vielä edes istutettu (eikä melkein kuollut) – vaikka eihän se sitä alkuperäistä ongelmaan ratkaissut.

Niin ja sitten meidän olkkarissa on nykyään myös tämä sisustusesine, sitäkin rakastan vaikka sekään ei todellakaan mitään sisustusongelmia ratko:

Koska en jaksa ratkoa näitä ongelmia, annan silmäni tottua. Ja niin vain meillä on telkkari lattialla varmaan vielä vuoden päästä.

Ps. tämän tekstin kirjoitin sillä kamalalla matolla istuen. Että kuka tässä mitään sohvatilaa kaipaa kun on lattia.

Kolmannen vauvavuoden huumaa

9 , Permalink

Olen varmaan jo sata kertaa tästä kirjoittanut, mutta pakko vielä kerran fiilistellä sitä miten kivaa tämä kolmas kierros on ollut. Vauvan kanssa eläminen tuntuu jotenkin ihan kaikin tavoin erilaiselta kuin ennen. Eilen sanoin etten ole vielä kertaakaan ollut ärsyyntynyt vauvaan, ja se on kyllä aika eri meininki kuin kahdella ekalla kerralla.

Jos tarkkoja ollaan, vertaan tässä nyt sitten koko ajan Ykkösen vauva-aikaan, koska Kakkosen syntyessä niitä oli yhtäkkiä kaksi ja elämä oli aika haastavaa ihan kaiken kaikkiaan eikä pelkästään vauvan takia.

Kolmonen on toki aika Täydellinen Vauva (™). Hän on helposti ymmärrettävä ja helposti tyytyväinen, perusterve ja hyväuninen. Kärsivällinen ja helposti tyyntyvä. Tästä meille on syntynyt hyvä kierre: minä olen rennompi koska hän on helppo, hän on entistä helpompi koska olen rento.

vauva 3kk

Koska olen myös samalla laiska, vauva on oppinut esimerkiksi nukahtamaan itse. Toki tätä ei olisi tapahtunut jos se huutaisi kuin hinaaja aina sänkyyn laskettaessa, mutta en usko että helpon Ykkösenkään kanssa olisin ikinä tätä saanut aikaan kun olisin hösännyt vauvan ympärillä väkisin siinä synnytyksen jälkeisessä masennuksessani ja ahdistuksessa.

Hereilläkin Kolmonen pärjää aika hyvin ilman minun jatkuvaa hössötystä. Jotenkin muistan että silloin ennen olin aina vauvan hereillä ollessa vähän pulassa, että mitä sen kanssa nyt sitten oikein tehdään, kuinka se pysyy tyytyväisenä?

Nyt en ajattele koko asiaa ollenkaan. Tuntuu että sehän nukkuu koko ajan. Kun Kolmonen on hereillä, se on varmaankin aika paljon mun sylissä, kulkee mukana kun touhuilen. Tai sitten se pötköttelee lattialla. Sitteriin en jotenkin ikinä muista sitä laittaa, kun sitä ei tavallaan tarvita.

En kai ole keksinyt miksi laittaisin sen siihen; jos se ei ole lattialla tyytyväinen, ei se ole sitterissäkään.

Se tuttihan jäi myös reilu kuukausi sitten pois, sitä ensin hieman spennasin koska Kakkonenkaan ei syönyt tuttia ja se tuntui välillä rasittavalta. Mutta nyt sekin vain on niin, en enää muista koko tuttiasiaa ja lopetin sen yrittämisen jo monta viikkoa sitten.

Muistelin vanhastaan, että vastasyntyneen aika menee tosi äkkiä ohi ja pian on jo tarkat paikat rytmien ja muiden kanssa. Nyt vedän ihan rotsi auki vieläkin sillä logiikalla että no sehän on vielä ihan tuore, ei sen vielä tarvitse missään rytmissä olla – ja silti ihan salakavalasti se on itse asiassa aika tarkassakin rytmissä.

Ykkösen aikana mulla oli seinällä tarkat kellonajat ja aloin mm. kerran mummolassa itkeä kun puuroa alettiin vasta valmistaa seitsemältä (puuroaika olisi ollut 19.00 ja nyt piti odottaa sen jäähtyminen ja kaikki, o-ou!).

Joka asiassa korostuu se että olen itse rennompi mutta samalla kuitenkin sen verran kokeneempi että asiat sujuu melko itsestään. Vinkkipankista löytyy monta eri variaatiota ja luottamus omiin taitoihin antaa kokeilla niitä kaikkia.

En ole itsekään ainakaan vielä siinä identiteettilimbossa, johon aiemmin jouduin. En ole pelkästään vauvan äiti, mutta kuitenkin mielelläni täysin vain vauvan äiti. Ei tunnu lainkaan pahalta lähteä kaverin synttäreitä viettämään (ainakaan sitten kun sain kotoa viestin että pullosta maistui maito), mutta ei myöskään tunnu lainkaan pahalta jättää joitain bileitä väliin.

2kk vauva

Ristiriitaisesti olen samaan aikaan aivan rakkauspäissäni ja siten enemmän vauvakuplassa kuin koskaan, ja samaan aikaan jotenkin olen vain jatkanut normaalia elämää mutta ilman päivätöitä! Aivan mahtava kombo.

Vauva vain on, osana meidän elämää ja ihanana ilon aiheena.

Vieläkin tuntuu uskomattomalta että se lupaus ihanan rennosta vauvauodesta voisi olla totta – ja kuitenkin sitä huumaa on jo neljännes koko vuodesta mennyt.

Miksi se ei jatkuisi näin hyvin?

9 , Permalink