Tietoa mainostajalle ›

Huonoa matikkapäätä ei ole olemassakaan

Kaupallinen yhteistyö: Bazar kustannus ja Adlibris sekä Suomen Blogimedia

Siis tätä helpotuksen määrää; olen vastikään oppinut, etten olekaan tyhmä! Olenkin vain laiska ja malttamaton, huh!

Olen sellainen perusfiksu, joka pärjäsi koulussa aika pienellä vaivalla. Luistelin läpi ala- ja vielä yläasteenkin tekemättä juuri mitään ylimääräistä. Vain pakolliset läksyt ja nekin viime tipassa, nopea luku kokeisiin ja riittävät numerot todistuksiin. Osasin tunnistaa tärpit ja oleelliset asiat ja niiden opettelu riitti. Kunnes tuli lukio ja asiat alkoivat olla oikeasti vaikeita, erityisesti matikka. Valitsin pitkän matikan (koska niin fiksut tyypit tekee) ja olin ongelmissa jo ensimmäisen kurssin jälkeen.

Lopulta tämä muka-niin-fiksu tyyppi joutui ottamaan ekstraopetusta, jolla sain YO-todistukseen nippanappa B:n ja itselleni loppuelämän tuomion; olen huono matikassa. Mulla ei vain ole matikkapäätä. Samaan ongelmavyyhtiin olen sittemmin niputtanut huonon suuntavaiston, olemattoman ulottuvuuksien ymmärtämisen ja ongelmat ruoanlaitossa.

Kunnes luin tämän yhteistyön puitteissa Ymmärrä matematiikkaa – 23-metodilla menestykseen – kirjan (Anne Lene Johnsen & Elin Natås, suomentanut Virpi Vainikainen, Bazar kustannus 2018) ja ymmärsin mistä on oikeasti kyse. En ole tyhmä vaan hätiköivä. Matikka on aine, jossa ei voi oikaista, ja minä olen mestarioikaisija. Napsin oleelliset ymmärrettävät asiat ja surffaan niiden avulla kokonaiskuvaan. Strategisissa töissä olenkin hyvä, koska näen kokonaisuuden yksityiskohtien keskeltä. Matematiikassa tämä ei toimi.

matikanläksyissä auttaminen

Matikka perustuu sääntöihin, joihin ei ole poikkeamia. Säännöissä ei ole tulkinnanvaraa, eikä oikoteitä. Matikan pitäisikin kaiken järjen mukaan olla tosi helppoa; sen kuin opettelee ne säännöt. Haasteena kaltaiselleni hätähousulle on se että säännöt pitää todella opetella sillä matematiikassa yhtäkään asiaa ei voi oppia ennen kuin edellinen on läpikotaisin ymmärretty. Ja minähän en lähtökohtaisesti halua oppia mitään asiaa läpikotaisin, koen että se on turhaa.

Paitsi että nyt mietin, voisinko kuitenkin opetella matikan uudestaan. Olisi kiva ymmärtää niitä peruspalikoita, joista maailmamme koostuu. Niinpä olen tätä nykyä jatkuvasti tekemässä itse itselleni harjoituksia, joilla saisin ne peruspalikat kohdilleen. Puhun muodoista niiden oikeilla nimillä ja mietin onko tämä kuvio yksi- vai kaksiulotteinen ja miksi.

Ymmärrä matematiikkaa -kirjan tavoitteena on tukea vanhempia, joiden lapsilla on haasteita matematiikan opiskeluissa. Meillä tilanne on hieman toisinpäin: Lapseni on matematiikassa luonnostaan parempi kuin minä. Sai onnekas isänsä matikkageenit. Parempi näin toisaalta, sillä nyt minä joudun ihan oikeasti ottamaan osaa tähän matikan opetteluun alusta asti, eli saatan jopa pysyä perässä siellä lukion vaikeissa tehtävissä.

matikan opettaminen matematiikan opettaminen matematiikan opettaminen matikan läksyt vaikeita

Kirjassa opetetaan ns. käsitemetodi, joka perustuu neljään askeleeseen: nimetään opetettava asia (tämä väri on punainen); etsitään aarteita (tuo tähän tavaroita joissa on väriä punainen); valikoidaan ja poistetaan (tässä ei ole punaista väriä); todetaan että valitussa joukossa on jotain yhteistä (näissä kaikissa on väriä punainen).

Metodi tuntuu aluksi vähän hassulta. Että onko sillä muka nyt väliä sanonko “tuo tavaroita missä on punaista” vai “tuo tavaroita missä on punaista väriä”, mutta on sillä. Juuri tässä kohtaa minä olen mokannut. Skipannut perusasioita, jotka jäävät kummittelemaan vaikeissa kohdissa epäselvinä tulkinnanvaraisina möykkyinä. Niinpä meidänkin perheessä kysytään nykyään minkä lukumäärän lihapullia otat tai mitä muotoja tässä kirjaimessa on.

Muoto, väri, lukumäärä ja kappaleet ovat tärkeitä perustuksia, joiden varaan ne derivaatatkin lopulta asettuvat. Kirja auttaa muuten myös niitä jo derivointiin edenneitä lapsia ja heidän vanhempiaan, liian myöhäistä ei ole koskaan! Kirjan opit ja neuvot ovat muutenkin aivan timanttisia kaiken opiskelun tukeen. Esimerkiksi tällä aukeamalla on monta viisautta:

lapsen matikan läksytala-asteen matematiikka

Minulle isoimpia oivalluksia oli se että ensin opitaan, sitten vasta harjoitellaan. Nerokasta! Kaikki turhautuminen ja ärsyyntyminen lähtee pois kun edetään näin päin. Toinen tärkeä asia oli ”Tietenkään et osaa, koska en ole vielä opettanut sitä sinulle”. Tässä otetaan vastuuta pois “tyhmältä oppilaalta” ja vaaditaan opettajalta enemmän.

Kirjan metodit auttavat minusta kaikessa koulunkäynnissä, ja matematiikassa erityisesti.

Pienenä haasteena on se, että kirja pitää lukea melko tarkkaan alusta asti, jotta opetusmetodin taustat ja ajatukset selviää. Tässäkin pitää siis jaksaa mennä pala kerrallaan eikä hyppiä “oleellisiin kohtiin”! Se kuitenkin kannattaa. Jos kirjaa alkaa tankata siinä kohtaa kun lapsi heittää kynän kiukkuisena seinään matikanläksyjen aikana, ei ratkaisuja yhteiseen tuskaanne löydy.

Tiedän, sillä yritin.

En tajunnut ekaluokkalaisen matikankirjan tehtävänantoa. Mikä hemmetin tasokuvio? Kahlasin kirjaa mutta eihän sieltä löydy lukua “tasokuviot”. Kirjasta löytyy työkalut ymmärtämiseen, ei valmiita ratkaisuja. Siksi kirja kannattaa lukea ensin itse läpi (ainakin ensimmäiset 65 sivua) ennen kuin aloitat lapsen kanssa harjoittelun. Kirja on tosi helppolukuinen ja seassa on paljon konkreettisia tarinoita ja vinkkejä, joilla hommat menee kaaliin hyvin!

Minä olen tosi iloinen, että tämä kirja päätyi meille. Mahtavaa tajuta ettei minulla olekaan huono matikkapää vaan huonot metodit! Toivoa siis on, ja lapsen auttamisen varjolla voin nyt itse vihdoinkin ottaa matikan haltuun.

(Tai ehkä tämän työn avulla pysyisin edes auttavasti sen itseäni paremmin opiskelevan lapseni perässä.)

Kirjasta löytyy ladattava lukunäyte täältä ja koko kirjan voit ostaa Valeäidin lukijoille spesiaalihintaan 21,90€ (normaali 25,80€) tästä (ale voimassa 31.5. asti)

Talon suunnittelu: lattia tuli taloon!

Me olemme Insinöörin kanssa vähän sellaisia vanhan fiilistelijöitä. Ensimmäiset kaksi kotiamme olivat kauniisti vanhentuneissa kivirouvissa. Kummassakin lautalattia narisi ihanasti jalan alla ja ikkunoissa oli syvät ikkunalaudat. Näitä kahta piirettä etsittiinkin sitten niin vimmatusti seuraavan kodin metsästyksessä, joka lopulta päätyi tähän rakennushankkeeseen.

Kun sitten raksahommat lähtivät aikanaan CLT-kulmasta liikkeelle, muutimme vuosia kestänyttä mielipidettämme. Päätimme, että talosta tulee loft-henkinen ja lattiaksi jätetään rouhea betoni, korkeintaan mikrosementti.

Sitten kelataan yksi tontti ja kymmenisen talosuunnitelmaa eteenpäin. Yhtäkkiä käsissä olikin moderni puutalo. Ei loft, mutta ei kuitenkaan mikään vanha kivirouvakaan. Vielä kun betonin jättäminen lattiaan alkoi tuntua hankalalta, palasimme lautalattiamme pariin ja sopivan parketin metsästys alkoi.

lattian valinta parketin valinta parketin valinta parketti

Voi hemmetti niitäkin on sitten muutama joista valita.

Yhden kesän ajan roudasimme lapsemme milloin minnekin susirajan tuntumaan erilaisia lattioita katsomaan. Ihmettelimme tuntikausia erilaisia oksankohtia, vahan sävyjä ja laudan leveyttä. Selvitimme kiinnistytapoja ja laskimme neliöhintoja. Tapamme mukaan päätimme jo jotain ja sitten peruimme puheemme. Olohuoneemme matolta löytyi jatkuvasti kymmenkunta näytepalaa eri valmistajilta, monessa värisävyssä.

(Luulen että maksan lapsilleni muutaman terapiakäynnin 30 vuoden päästä kun he huutelevat unissaan “Kalanruoto! Tiililadonta! Kaakeliklinkkerisementti! Saarni vai tammi!”)

Lattiaa etsiessämme kaikki tiet tuntuivat johtavan suomalaiseen Timberwiseen. Sieltä löytyi kaunista lattiaa joka lähtöön ja lisäksi Timberwisen lattiat ovat ensimmäiset parketit maailmassa jotka valmistetaan täysin ilman formaldehydipitoisia liimoja. Tämän hyödyistä saimme vankkaa kokemussuosittelua eräässä illanvietossa mm. homeelle herkistyneeltä tuttavalta. Kuulemma Timberwisen lattioista hänellä ei mene nenä tukkoon, ehkä sama taika tapahtuu aina niistävälle Insinöörille?

Timberwise sai lopulta niin monta suositusta ja kehua, että päädyimme valitsemaan heidän laajasta valikoimasta omammekin. Jäljelle jäi enää vaikea valinta: mitä puuta, millä ladonnalla, millä sävyllä?

Halusimme lattiaan kontrastia, eloa. Lattian väri ei kuitenkaan saanut olla luonnoton. Todella monen kierroksen jälkeen valitsimme lopulta näillä periaatteilla puulajiksi lehtikuusen, joka on lattiamateriaalina melko oksainen ja eläväinen. Sävyksi valikoitu harjattu vahattu Nordic, joka on ehkä lähimpänä luonnollista lankun väriä, mutta kuitenkin vahattu, jottei lattia kellastu.

Timberwisen paketit saapuivat tontille viime viikolla ja avasimme heti yhden paketin nopeaa testiä varten.

timberwise lehtikuusi timberwise lehtikuusi timberwise parketti timberwise lehtikuusi

Tämän lyhyenkin tsekkauksen perusteella rakastan tätä lattiaa jo nyt! Se on kaunis ja ylväs, luonteikas ja kuitenkin rauhallinen. Lämmin lauta tuo muuten vähän kliiniseen ja ylivaloisaankin tilaan kaivattua lämpöä ja sisustaa kuin itsestään tätä tilaa. Lankut ovat ihanan leveitä, 185mm ja tuntuvat jalan alla juuri siltä miltä lattian pitääkin tuntua.

Ja mitä jo käyttökokemuksia muualta kuulin, ketsuppitahrat lähtevät kuulemma viikonkin jälkeen lattiasta noin vain eivätkä muut tahrat hevillä näy. Win!

Lehtikuusilattia ei ole kovuudeltaan kovin mahdollinen, siihen tulee väistämättä kolhuja. Ehkä se on vain hyvä, tuo lattiaa lähemmäs sitä lautalattiaunelmaamme. Teimme lopulta ihan tietoisesti myös sen epäkäytännöllisen päätöksen, että samaa lattiaa tulee myös keittiöön. Tiedämme toki että se tulee kärsimään vuosien saatossa siinä aika lailla, mutta silti preferoimme luonnollista kulumaa sen sijaan että ykköskerroksessa olisi pitänyt tehdä lattiamateriaalin vaihto jossain kohtaa. Puulattia on myös herkkä kosteuden ja lämpötilan vaihteluille. Lattialämmityksen kanssa tämä tarkoittaa herkästi halkeamia, mutta senkin otamme ihan tietoisesti vastaan. Halkeilkoot, elävässä materiaalissa elämä näkyy.

Seuraavaksi nähdäänkin sitten miltä kaunotar näyttää ihan koko kerroksen leveydeltä, asennus ja muutto sen kuin lähenevät.

timberwise parketti valeäiti

Kaikilla lapsilla on oikeus oppia olemaan kiusaamatta

Olen ollut koulukiusattu, niin kuin varmastikin aika iso osa teistäkin. Menneiden aikojen kouluissa kiusaaminen oli osa elämää, jossa aikuiset totesivat apua pyytävälle lapselle “Älä välitä, lapset nyt ovat sellaisia”. No eivät ole ja siitä tämä teksti kertoo.

Kiusaamisen kohteeksi joutuminen on aivan hirveää. Kiusatulta varastetaan osa omasta arvosta, laitetaan kyseenalaistamaan oma paikka ryhmässä ja muiden hyväksynnän ansaitseminen. Pitkään kestäneestä kiusaamisesta jää rumat jäljet, jotka vaikuttavat pahimmillaan loppuelämän. En ole ihan pahimpaan itse joutunut, mutta vaikea tämä aihe minullekin on ja säpsähdän joka kerta kun kiusaamisesta puhutaan.

Puhun siitä nyt sitten kuitenkin itse, koska se on tärkeää. Haluan tehdä kaikkeni, etteivät minun lapseni joudu samaan – kummallekaan puolelle ilmiötä. Haluan myös, että kiusaamisesta puhuttaisiin enemmän niin kuin tässä mainiossa Hesarin artikkelissa, jossa kasvatustieteen tohtori Laura Repo hienosti tiivistää:

”Kiusaaminen ei ole kenenkään ominaisuus tai piirre. [..] Kaikilla lapsilla on oikeus oppia olemaan kiusaamatta”

Minusta tuo on ihanasti sanottu. Että kaikilla on oikeus oppia olemaan kiusaamatta. Väärän käytösmallin välttäminen on siis taito,  jota harjoitellaan. Artikkelin pääviesti onkin todella tärkeä: kiusaajan tai kiusatun rooli syntyy aina ryhmässä. Ja vain ryhmässä näitä asioita voidaan ratkaista.

Kun omaa lasta kiusataan, tuntuu kuin oma sydän puristuisi hengiltä jonkin rautaisen otteessa. Kuinka en pysty suojaamaan lastani tältä tuskalta? Miten saan sen loppumaan? Tilanne ei ole helppo silloinkaan jos oma lapsi onkin se joka kiusaa. Miksi pieni ihmeeni toimii näin, en tunnista tuota ihmistä, tämä ei voi olla totta! En minä häntä näin ole kasvattanut! Tekee mieli huutaa maailmalle että ei hän tällainen oikeasti ole.

Silti se omakin rakas ja herkkä, hyvin kasvatettu ja ehkä jopa aiemmin kiusattu lapsi saattaa yhtäkkiä itse olla se kiusaaja. Ryhmän tilanne saattaa johtaa siihen.

Mistä ihmeestä se kiusaaminen sitten tulee ja onko se pakollinen paha ryhmässä? Kysytään ammattilaisilta! Kutsuin podcast-studioon kaksi opettajaa, toisen koulusta ja toisen päiväkodista. Me puhuimme pitkään ja hartaasti tästä asiasta, lopulliseen jaksoon päätyi puoli tuntia asiaa. (Löydät linkin jaksoon myös tämän tekstin lopusta.)

Minulle jäi nauhoituksista levollinen mieli. Nyt uskon kiusaamisen estämiseksi olevan paljon työkaluja, jotka kyllä tepsivät etenkin jos kasvatusalan ammattilaiset ja lasten perheet tekevät tiivistä yhteistyötä.

Silti mietin, että omien kokemuksieni mukaan kiusaamisesta puhuttaessa liikutaan kuitenkin edelleen usein hyvin voimakkailla luokituksilla. Keskustelussa ei olekaan lapsia vaan kiusaajia ja kiusattuja. Mutta kun asia ei onneksi ole niin. On lapsia, jotka käyttäytyvät eri tilanteissa ja ryhmissä eri tavalla. Joskus oikein, joskus väärin.

Kiusaaminen on verbi, ei luonteenpiirre.

Minä uskon, että yksikään lapsi ei ole paha, eikä kukaan ole kiusaaja. Joku kiusaa ja toista kiusataan, kyllä. Mutta ne ovat ajassa ja paikassa kiinni olevia asioita, eivät ihmisen sisimpään kiinnitettäviä ominaisuuksia. Lapset ovat aina lapsia. Eivät koskaan pahoja, ilkeitä, kostonhimoisia tai katkeria. Aikuisten tehtävä on opettaa toimimaan oikein ja siinä meidän on tehtävä töitä yhdessä päiväkodin tai koulun aikuisten kanssa.

Ainakin näillä Valeäidin nauhoituksissa tavatuilla kasvatuksen ammattilaisilla on kyllä rautainen ote kiusaaminen taltuttamiseen. Uskon ja toivon että näitä opettajia löytyy Suomesta vielä paljon lisää ja että meillä on kaikki mahdollisuudet tehdä tästä sukupolvesta sellainen, jolle kiusaaminen on harvinainen, erikoinen asia.

Ettei kiusaaminen olisi jotakin niin tavanomaista että tämänkin tekstin lukijoista suurin osa muistelee nyt omia traumojaan.

Jaksoon pääset tästä: