Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Sain maailman ihanimmat vintagelasit – tule lukijailtaan löytämään omasi!

YHTEISTYÖSSÄ: Oopperan Optiikka

Minäpä annan teille rakkaat keski-ikäistyvät toverini yhden vinkin: ikänäköä voi kutsua myös aikuisnäöksi. Sen opin tällä kertaa Oopperan Optiikan Maaritilta kun uusia laseja hakemaan lähdin. Lähestyn ikä – aikuisnäköä.

Niin se vain on kahdessa vuodessa näkö mennyt taas hiukan huonompaan, mutta ei onneksi vieläkään kamalan huonoon. Lähinäkö on kuitenkin sen verran huonontunut (ja pienen näytön tuijottelu lisääntynyt), että ensimmäistä kertaa joudun käyttämään laseja oikeastaan jatkuvasti.

vintage lasit

Näöntarkastuksen jälkeen päädyimmekin tilaamaan mulle ekat piilolasit ikinä (aikamoinen trippi!) ja samalla uudet pokat. Kehysten valinta ei taaskaan ollut helppo, eikä sitä auttanut se positiivinen ongelma että löysin liian monta sopivaa mallia.

Rillit oli kaikki kauniita ja minua pukevia. Mutta aina niissä oli joku pieni juttu hieman ohi; näyttivät liian trendikkäiltä tai tekivät silmien alusista mustemmat. Liian tavalliset, liian ilmiselvät. Kirjastonhoitajat tai sittenkin liian Ozzyt. Olimme vaipua epätoivoon Maaritin kanssa.

Tai no ei Maarit, sillä hän tiesi että voi milloin tahansa etsiä juuri toiveeni mukaiset maailmalta, mutta mua vähän jo tuskastutti. Sitten kuin ohimennen Maarit heitti että pitäisikö katsoa noita vintage-versiota.

vintage silmälasit

Näiden joukossa on mun lasit! Arvaatko mitkä?

Vintage-lasit! Miten ihmeessä ne unohdinkaan! Näistähän minäkin olen alunperin Maaritiin tutustunut, kuuluisissa Oopperan Optiikan Vintage-myyjäisissä joista ostimme Insinöörin kanssa kumpikin mielettömät aurinkolasit.

Nyt Maarit kantoi silmälasikehyksiä laatikko toisensa jälkeen näytille. Hitto vie miten hienoja. Juuri sellaisia valtavia kakkuloita, joita äidilläni oli 80-luvulla, pienempiä prillejä aikaisemmilta vuosikymmeniltä, ihan tämän päivän näköisiä ja kaikkia mahdollisia värejä. Karkkikauppa, sanon.

Nykyaikaisista poiketen, näistä rilleistä ei tosiaan ihan jokainen mulle sopinut, mutta jokainen sai kyllä spontaaneja ilonkiljahduksia aikaan hulluudessaan.

vintage silmälasit

vintage silmälasit

Sieltä kaikkien kreisimpien joukosta löysin omani. Suomen Kainuussa 80-luvun lopulla Opti pointin valmistamat Cajaniat. Ihan uudet vanhat lasit, takuulla uniikit ja täynnä historiaa. Juuri minulle istuvat ja tuntuivat heti tosi omilta, vaikka moni on huokaissut jännittyneen sekaisin tuntein että ovatpa rohkeat!

vintage silmälasit

Ehkä ne ovatkin rohkeat, ainakin erilaiset kuin ennen! Kehykset ovat tosi saman tyyppiset kuin vanhat, mutta vähän ohuemmat ja lasien sisäpuolella oleva vaalea keventää niitä vielä entisestään. Mallissa näkyy kasari, mutta ei liikaa. Kyllä näillä kelpaa!

Aiomme vielä Maaritin kanssa etsiä mulle toisetkin lasit, hieman maltillisemmat metallikehykset, mutta toistaiseksi minä vain rakastan tätä punaa. Ja jos onkin päiviä, jolloin punainen ei lämmitä, voin aina taiteilla silmiini piilarit! Ihan olen jo konkari niiden kanssa!

Vintagekehykset sullekin lukijaillasta?

Maarit on kartuttanut vintage-kokoelmaansa vuosien varrella hitaasti mutta varmasti. Näistä voisi ehkä jo tehdä kokonaisen oman liikkeensä, mutta vähintään niitä kannattaa aina katsoa Oopperan Optiikassa käydessä. Nyt olisi siihen loistava tilaisuus – keksimme järjestää lukijaillan liikkeessä!

Valeäidin lukijailta (ensimäinen ikinä!) järjestetään torstaina 20.9. klo 18-20 Oopperan Optiikan liikkeessä Helsingin keskustassa. Ohjelmassa ainakin rillien ihmettelyä ja skumppaa, huonoja vitsejä ja tutustumista! Paikalle voi tietysti tulla vaikka ei rillirousku olisikaan, päätarkoitus on kuitenkin tavata teitä.

Illan aikana tutkitaan myös salaisia vintagekätköjä ja Maarit on lupaillut hyviä hintoja. Vink vink.

Mukaan mahtuu 15 ensimmäistä ilmoittautunutta, laita alle kommentti niin nappaan siitä sähköpostisosoitteesi. Huom: Ilmoittautuminen on sitova!

valeäiti silmälasit

PS. Liikkeessä kannattaa käydä muutenkin, sillä Maarit on luvannut -15% alennuksen kaikille Valeäidin lukijoille. Kohti Oopperaa siis!

Miltä se somen vähentäminen on tuntunut? Melko tylsältä.

Kuudes päivä harkitumpaa somemeininkiä takana.

Ei tunnu vaikealta, mutta ei tunnu erityisen hyvältäkään. Huomaan isoja aukkoja elämässäni, erityisesti luovuudessa. Kaipaan aivan hurjasti Instagramia, story-höpöttämistä ja ohimeneviä one linereita. Kun välipalaksi sopivat some-julkaisut ovat poissa, mitään ei synny blogiinkaan.

Yllättäen huomaan että somella on mulle sittenkin ihan oikeasti tärkeä merkitys, sen tarjoama luovuuden ilmaisu on merkittävä vastapaino mun päivätöille. Nyt kun some on pois vaihtoehtojen joukosta, teen töitä. Ihan liikaa! Ja sillä entisellä selailuajalla luen uutisia. Tai siis “luen”, eli en oikeasti. Lähinnä pakenen jotain.

Sillä se jos jokin on tullut taas todistettua – kännykkä on mulle paikka paeta vaikeita tunteita. Tylsyyttä, pelkoa, ärtymystä, ahdistusta. Tartun kännykkään sillä sekunnilla kun työjuttu on liian vaikea ja perille pääsy vaatisi ponnistelua. Yleensä tajuan laittaa sen heti alas, mutta jos päädyn selailemaan, siitä tulee ihan muutamassa sekunnissa kurja olo. Se aivoton selailu vain on aivan todella tylsää, vaikka sisällöt ovatkin kivoja.

Senkin huomaan taas todeksi, että kyse on enemmän tavasta – riippuvuudesta – kuin aidosta tarpeesta. Mitä kauemmin olen kanavista poissa, sitä vähemmän niihin tekee mieli takaisin. Ja heti jos sinne itse jotain laittaakin, kasvaa sisälleni jatkuvasti huutava pakko käydä tsekkaamassa tilanne. Onko kommentteja?

Huomaan ajattelevani elämääni aika paljon narratiivina, se harmittaa. Tästä saisi hyvän jutun, kuuluu usein päässäni kun jotain tapahtuu. Nyt jaan sen miehelle teidän sijaan ja se on kyllä melko jees kaikin puolin. Kaipaan silti sitä yhteisön tuomaa efektiä, jossa me kaikki nauramme samalla asialle.

Kaipaan myös ylipäänsä ihmisiä – teitä! On tosi outoa kun puolet keskustelusta puuttuu ja haahuilen päivääni eteenpäin melko lailla yksinäisesti. Vaikka toki töissä jatkuvasti puhunkin, se on eri. Nyt päivistä puuttuu ne kahviautomaattikeskustelut. Tekisi mieleni pälättää Story täyteen asiaa.

Ja mitä tässä sitten on ehtinyt tapahtua sellaista josta olisin voinut sinne kertoa?

Hain uudet upeat lasini Oopperan Optiikasta
Ajoin pienen peltikolarin
Vittuunnuin jälkijättöisesti siitä että minua kohdeltiin kuin rikollista vaikka tilanne oli aivan tasaveroista harmiilista sattumaa
Kakkonen aloitti koripallon
Tuskailin eskariuhmaa, jota en edes heti meinannut tunnistaa
Manasin typerää liikennekulttuuriamme jossa kaikki muut ovat lähtökohtaisesti väärässä
Kävin Mamma Rimpuilee podin vieraana
Ja siitä innostuneena aloin taas antoi aktiivisesti ajatella, ehkä jopa edistää omaani!
Tein liikaa töitä, hajottavan paljon
Söin ihanan lounaan Cargossa
Kävin Lintsillä
Voin pahoin Lintsillä
Kävin Ikeassa – enkä ostanut mitään!!
Eipäs sittenkään, ostinhan minä jotain. Lihansyöjäkasvin.
Tähän hieman liittyen, meillä asuu noin 500 banaanikärpästä. HAJOAN.
Hypin trampalla 25 minuuttia ykkösen kanssa sykemittari kädessä – oli hyvä treeni
Mutta noin yleisesti en ole taikaiskusta muuttunut enemmän lasten kanssa hengailevaksi
Kävi ilmi, että hekään eivät tee hirveästi sellaista, mihin minua kaivattaisiin mukaan
Luin yhden lehden
Aloitin yhden äänikirjan, taas elämänkerta. Mutta Antti Tapani on sentään kerrankin hieman eri formaatilla, tykkään!
Katsoin pari jaksoa Kätilöjä
Nukun joka yö edellistä huonommin ja olen ilmeisesti lopettanut urheilun
Ostin Insinöörille synttärilahjan – en hänen toivomaansa moottorisahaa (miehet, en jaksa!)
Jätin edelleen pyykkikasat purkamatta
Olen tehnyt kyllä aivan liikaa töitä
Haaveilen Amos Rexistä
Olen lukenut lapsille iltasaduksi aivan jättimäisen ihanaa Sankaritarinoita tytöille -kirjaa. Ostakaapa se.

Näin listaa katsoessa tulee mieleen että maailma saattaa olla ihan onnellinen somedieetistäni.

Mutta olenko minä? No, en mitenkään kattavan autuas ja valaistunut tästä ole. Sen verran, että osaan tunnistaa paremmin levottoman selailun ja sitä haluan välttää. Mutta omaa sisältöä taidan kyllä alkaa kohta taas tuutata kanaviin, sen verran enemmän hyvää se minulle antaa.

Ootteko te mukana kokeilussa ja oletteko huomanneet jotain?

Lapseni ovat tätä tärkeämpiä – edessä harkitumman somen syyskuu

Opin juuri että nyt vietetään sometonta syyskuuta. Samoin kuin vaikkapa lihattomassa lokakuussa, ajatus on yhden kuukauden aikana kokeilla elämää ilman somea ja käyttää tätä aikaa kaikukuoppana omien kulutustottumusten miettimiseen.

Ajatus tuntui heti ensi kuulemalta sekä vähän väsyneeltä että mahdottomalta. Tämän on taatusti keksineet ne ihmiset, jotka eivät käytä somea juuri ollenkaan. Enkä minä ainakaan todellakaan voisi olla kuukautta pois somesta. 

Tavallaan totta, mulla on tämä blogityö joka vaatii osaltaan somessa olemista. En minä blogin ulkopuolella hirveästi somessa olekaan. Henkilökohtaiseen Facebookiini en päivitä juuri koskaan mitään, enkä lukuisista yrityksistäni huolimatta osaa sukeltaa Twitteriin. Instagram on vain Valeäidillä, ei Hannella ollenkaan.

Tämä blogihomma vain on sellainen troijan hevonen, että sen takaa on helppo perustella mitä vaan. Kato kyllä mun täytyy nyt tää juttu jakaa, vastata näihin kommentteihin, pysyä kärryillä, tykätä kaverin kuvasta. Hetken päästä huomaan taas viettäneeni tunnin kymmenien eri ihmisten ja lähteiden sisältöjen kuluttamiseen.

Eikä siinä, pääosa sisällöstä on tosi hyvää! Hauskaa, koukuttavaa, ajatuksia herättävää, kaunista. Mutta se on kaikki sellaista sulkeutunutta välipalaa, jota nautitaan yksin kymmenen sekunnin tai kahden minuutin pätkissä. Kaipaan kunnon ruokaa, yhteistä ateriaa oikeiden ihmisten kanssa.

Kaipaan ilmiselvästi myös parempia kielikuvia. Ehkä niitäkin saisi jos aivot ehtisivät joskus miettiä omia juttujaan eivätkä vain muiden juttuja.

Eniten kaipaan perhettäni. Niin kipeää kun tekeekin myöntää, syön mieheltä ja lapsilta aikaa somessa. Tänään heräsin ilman kännykkääni ja jouduin aktiivisesti miettimään mitä sitä sitten oikein tekisi. Kuinka päivä aloitetaan jos ei heti ekana tsekkaa somea?

Mitä jos vaikka puhuisit perheesi kanssa?

Tuntuu ihan sairaan pahalta että tuntemattomienkin henkilöiden Insta Storyt olisivat minulle arvokkaampia kuin lapsen kanssa juttelu. Eivätkä ne olekaan. Vaihtaisin milloin tahansa koko helvetin somen pois lasteni takia. Mutta ei sellaista valintaa tule koskaan eteen. Tulee minuutin tauko siellä, toinen täällä. Huomaamaton tottumuksen tekemä valinta hississä ja toinen vessassa.

Yhtäkkiä huomaat ettet kuullut lapsen kysymystä, ja sekin tilanne oikeastaan meni jo ohi joten voin yhtä hyvin jatkaa tätä.

Joku sanoi että riippuvuus on sitä, että tekee jotain asiaa vaikka ei edes haluaisi.

En halua täyttää päiväni kaikkia taukoja – mahdollisuuksiani halata, ajatella, levätä – loputtomaan sisältövirtaan josta pääosa ei edes anna minulle mitään. En halua vieraannuttaa itseäni lapsista. En halua jakaa päivääni tuhanteen yksikköön, jossa teen näennäisesti jotain, vaan haluan keskittyä yhteen asiaan pitkään ja olla levollinen. Kokea aikaan saamisen tunteen tai syventyä toisiin maailmoihin kunnolla. Nukkua.

Ensin ajattelin, että entä jos me rajaamme kännykän käytön päivisin vaikka tiettyihin kellonaikoihin. En vain keksi yhtäkään sellaista tuntia päivästäni, jonka haluaisin käyttää somesnackeihin.

En haluaisi tehdä tätä juuri ollenkaan ja teen tätä ihan liikaa.

Mulle ei tee yhtään kipeää myöntää että olen riippuvainen, tiedän sen jo. Eikä yksi someton syyskuu sitä tietenkään poista, vaikka sellaiseen ryhtyisin. Enkä ole varma onko täysi kielto tarkoituksenmukaista, siitä tulee herkästi näytösmäinen, teatraalinen asia. Mutta jokin välimuoto, vähän vähemmän someinen syyskuu, tai vain blogijuttujen jako -syyskuu, tuntuu juuri nyt erittäin hyvältä ellei jopa välttämättömältä ratkaisulta.

Olen joskus elämässäni päässyt eroon tupakasta, tolkuttomasta karkin mättämisestä ja viikottaisesta mäkkäriateriasta. Tiedän että pystyn siihen. Haaste tässä riippuvuudessa on se ettei tätä voi lopettaa kerrasta kokonaan. En voi olla täysin pois kännykästä, se on kuitenkin työväline ihan oikeastikin ja merkittävä osa koko elämän hoitamista.

En vielä tiedä mihin tämä kääntyy, mutta jotain isoa harkintaan tässä aion käyttää.

Ainakin Missä olet Laura -blogin Laura aikoo kuulemma lähteä tähän riemulla, hänellä on some detoxeista hyviä kokemuksia. Ehkä minäkin. Entä sinä?

Lue myös: Ajattele edes vessassa