Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›

Laita korvakorut lapselle lävistämällä, älä ampumalla

14 Permalink

Ykkönen sai viikko sitten korviinsa reiät. En vielä tiedä pysyvätkö ne siinä, sillä tein matkan varrella ainakin kolme isoa virhettä, jotka kerron nyt tässä jotta teidän ei tarvitse tehdä niitä.

Koruista keskusteltiin varmaankin puoli vuotta. Keskustelu meni näin: “Äiti mä haluaisin korvikset”, johon minä: “Miksi?”.

Kun aloin olla varma, että lapsi oikeasti haluaa ne pysyvästi eikä vain siksi että kaverillakin on, aloin kertoa mitä korun laittaminen tarkoittaa ja miksi siihen ei pidä lähteä kevyin mielin. Käytin vanhaa “minä olin paljon vanhempi kuin sinä reiät saadessani” -korttia ja muistelin olleeni ainakin 12. Sovimme, että jos hän on edelleen yhtä varma koruista, hän saa ottaa reiät saman ikäisenä kuin minä olin korut saadessani. Ei tarvitse odottaa kuin viisi vuotta!

Lapsi tyytyi nihkeään ratkaisuun.

Sitten tein ensimmäisen virheeni. Soitin äidilleni, autosta. Kysyin että minkäs ikäisenä minä sainkaan ne korut. Sieltä hän sitten iloisesti kaiuttimessa kertoi että olit aika nuori, taisit olla kuusivuotias. Voitte arvata, miltä näytti seitsemänvuotiaan kasvot takapenkillä.

Alkoi seuraavan virheen matka. Ensin toimin oikein: googletin, kysyin suosituksia, perehdyin. Ymmärsin että on kolme vaihtoehtoa: Lävistäjä, kultasepänliike tai Sokos Emotionit joissa on käytössä jokin uusi vanhaa ampumista parempi tekniikka. Vanhana tatska- ja napakorumuijana päädyin lävistäjään.

Jussi. Kuva (c): Paradise tattoo

Kunnes koulun loppu saapui ja minua tuhannesti muistuttanut (äiti ootko nyt varannut sen ajan sinne lävistäjälle) lapsi seisoi edessäni, korvat ehjinä. Perhana.

Menimme lomapäissämme suoraan Itäkeskukseen suureen lomajuhlintaan. Siis syömään kuppaiseen food courtiin ja sitä ennen korvishommiin. Suunnistimme tarkkaan juuri siihen liikkeeseen mitä meille oli suositeltu ja kysyimme nohevasti että onhan teillä käytössä se uusi metodi?

Tässä tein toisen virheeni. Myyjällä ei ollut hajuakaan mistä puhuin vaan näytti vanhaa kunnon pyssyä hämmentyneenä “no en mä tiedä kuinka uusi tää on, tällä me ollaan aina tehty”. Tässä kohtaa olisi pitänyt hymyillen sanoa kiitos, hyvää iltaa ja lähteä sinne kuppaiseen ravintolaan samalla kuin puhelimesta kaivetaan esiin lävistysliikkeen numeroa.

Se numero muuten on 050 582 5802 ja se johtaa Paradise Tattoon lävistäjälle Jussille, josta minulla on pelkkää hyvää sanottavaa. Mene sinne. Älä edes lue loppujuttua vaan mene vaan sinne.

No minähän en sinne soittanut, vaan jossain kehtaamisvimmassani (ei tästä nyt pois kehtaa lähteä!) suoritimme homman ns. maaliin. Neljä päivää myöhemmin korvat olivat turvonneet ja korvien takaa iho pahasti allergisen reaktion vallassa. Tässä kohtaa vinkki: jos sinulla on joskus ilmennyt nikkeliallergia, lapsellasikin voi olla se.

Oli aika korjata tehty vahinko. Käytyämme tyhjän uusintakäynnin koruliikkeessä, romahdettuamme yhteen suureen pettymysitkuun liikkeen lattialla (en minä), päätimme ennen korvisten poistamista yrittää vielä yhtä oljenkortta ja soitimme sinne mihin koko ajan pitikin.

Vielä kerran, se Jussin numerohan oli 050 582 5802.

Saimme ajan samalle päivälle ja vietimme Kalevalankadulla ihan Stockan vieressä sijaitsevassa Paradise Tattoo & Piercing:ssä alle puoli tuntia erittäin miellyttävässä toimenpiteessä. Ketään ei sattunut (vain vähän lompakkoani), tyttö sai sittenkin vielä kauniit korut korviinsa ja minulla on nyt taas usko siihen, että tämä saadaan hoidettua ilman tulehduksia. Jos vain maltamme olla kesällä uimatta, hmm..

En viitsi mennä yksityiskohtiin missä liikkeessä ja mikä kaikki ampumishommissa meni pieleen. Kerron sen sijaan oppimani perusteella, miten lapsen korvien lävistys kannattaa mielestäni tehdä.

Lapsen ensimmäiset korvikset: vinkkejä reikien laittamiseen.

1. Varmista, että lapsi oikeasti haluaa korvikset. Kokeilkaa ensin tarrakorviksilla, ja selitä lapselle hyvin tarkkaan ettei kerran tehtyä korvareikää saa enää koskaan kokonaan umpeen. Meidän lapsille tämä 7v ikä on selvästi ensimmäinen kohta, jossa näin pitkälle menevä pohdinta voi onnistua.

2. Odota syksyyn. Korun haavan pitää parantua 6-8 viikkoa, jolloin ei saa uida, saunoa, hikoilla, käyttää rasvoja, likaantua. Kesällä tehdään näitä kaikkia. Oli typerin idea ikinä ottaa korvikset keväällä.

3. Mene lävistysliikkeeseen. Netti on täynnä keskusteluita aloituksella ”korvakorut lävistämällä vai ampumalla” ja mielipiteitä sataa puolesta ja vastaan. En voi sanoa puolestasi kumpi on oikein mutta suosittelen lävistäjää, koska:

  • Lävistäjä tekee ammatikseen ihmisiin reikiä ja myy sivubisneksenä koruja. Koruliike myy ammatikseen koruja ja tekee sivubisneksenä ihmisiin reikiä.
  • Ensimmäinen kohta tarkoittaa että lävistäjän ydinammattitaitoon kuuluu seurata oikeiden lävistyskorumateriaalien, laitteistojen ja toimintamallien kehittymistä.
  • Lävistäjä käyttää pientä terävää neulaa, joka ei satu ja aiheuttaa vähemmän vahinkoa korvaan. Ykkösen ammutut reiät sattuivat niin paljon, että meinasi jättää leikin kesken, lävistystä tulehtuneisiin korviin hän ei edes huomannut.
  • Lävistäjältä mukaan saadut hoito-ohjeet olivat erittäin hyvät, tarkat ja kirjalliset.
  • Ja koska: Miksi et menisi lävistysliikkeeseen? Koska se on vähän kalliimpaa? Koruliikkeessä korvikset voi saada alle kahdella kympillä, lävistysliikkeessä homma maksaa tyypillisesti vähintään 70€ (40€ työ + korut korvaparille alkaen 30€). Jos lävistät ihmistä loppuelämäksi, kannattaako siitä maksaa vähän vai paljon?

4. Hoida korua hyvin, mutta älä liikaa. Tarkkaile herkällä korvalla (eheheheh) tuleeko tulehdusta, ja reagoi nopeasti jos se tulee. Olen kuullut liian monta lääkärikeikkaa tämän ruljanssin aikana. Täällä yhdet hyvät ohjeet hoitoon.

Meillähän toki saattoi käydä vain huono tuuri. Sinänsä oikein mukava tyyppi vaan ei tainnut olla kovin kokenut. Uskoisin, että lävistysliikkeissä tätä huonoa tuuria ei yhtä helpolla käy. Me pidettiin koruista tosi hyvä huoli (väärillä ohjeilla tosin) eikä Ykkönen hiplannut niitä yhtään vaikka kutisivat paljon.

Isoin ongelma oli ehkä se että saimme koruliikkeestä korut, jotka olivat Ykkösen korvaan hieman liian isot (painavat korvaa aiheuttaen turvotusta ja ovat vaikeat puhdistaa) ja jotka olivat kirurginterästä. Kuulostaa hyvältä, ja sen hienouteen vetosi myös koruliikkeen tyyppi. Myöhemmin kuulin lävistäjältä että kirurginteräs on seosta, jossa on aina vähintään 10% nikkeliä. Terve vaan nikkeliallergia!

Tuosta aiemmin mainitusta Sokoksen menetelmästä olen kuullut pelkkää hyvää, joten jos kaipaat ajanvarausvapaata kauppakeskuskeikkaa, ehkä se on kokeilemisen arvoinen! Minä en enää kokeile.

Loppuun disclaimerit:

En halua enkä voi yleistää. Jos googlaat ”korvakorut lävistämällä vai ampumalla” saat pitkän ketjun vastauksia, joissa mielipiteitä riittää puolesta ja vastaan. En minä tiedä mikä on totisinta totta. Tietysti liikkeissä on eroja, lävistäjissä on eroja ja korukauppiaissa on eroja. Meidänkin saamamme suositus tuli siitä että kaikki oli aiemmin mennyt superhyvin juurikin samassa liikkeessä! Samoin lävistäjällä käyneen lapsen korvien tiedän myös tulehtuneen. Kaikkea voi käydä.

Kaikilla ei todellakaan ole nikkeliallergiaa, ja meilläkin tämä olisi voinut päättyä ihan hyvin ilman sitä. Mutta. Henkilökohtaisesti koen että riskit ovat suuremmat koruliikkeessä.

Mitä kokemuksia muilla?

14 Permalink

KESÄKUU 2018: Ensimmäinen kuukausi uudessa talossa

Minulta on nyt kysytty niin monta kertaa livenä no minkälaista siellä uudessa talossa eläminen on? että siitä lienee paikallaan kirjoittaa. Mukana myös kuvia talosta about sellaisenaan kuin se juuri nyt on (tosin hieman siivottuna, ei meillä näinkään siistiä yleensä ole).

Vastaus kysymykseen lyhyesti: ihanaa. Aivan ihanaa. Muistan kuinka naapuri fiilisteli oman muuttonsa jälkeen aivan spontaanisti mulle yksi ilta että “täällä on aivan saatanan siisti asua” ja mietin että tosiaanko? Voiko heti muuton jälkeen tuntua tuolta? Näemmä voi! Vaikka talo on täynnä viimeistelemättömiä asioita ja joka nurkka pursuaa nyssäköitä, on yleistunne todellakin ollut tuo heti ensimmäisestä aamusta alkaen. Että on tää aivan törkeen siistii!

Talo on todella monessa suhteessa juuri sitä tai enemmänkin mitä odotettiin. Iso, kaunis, toimiva, ihana. Elintaso tuntuu nousseen kerralla vähintään kymmenkertaiseksi kun autolle on oma paikka oven edessä, pihalla voi tehdä töitä (oma wi-fi kuuluu!), ovet aukeaa numerokoodilla, valot syttyy itsestään ja makkareiden ovet eristävät kaiken äänen pois. Vessoja riittää koko perheelle ja vähän yli ja kodinhoitohuone on ihanan kätevä.

Joka paikassa on tilaa juuri siinä missä toivoisit olevan ja kaikille asioille on oma paikka. Se on tosi kummallista. Kaikki on myös niin kaunista, etten kestä. Karmit on kauniit, keittiön taso on kaunis, lattia on kaunis, ovet on kauniit, minä olen kaunis, elämä on kaunis.

Erityisesti iltaisin haapojen välistä siivilöityvä, lattioilla värähtelevä valo saa sydämeni sykkimään. Ja sitten ne mielettömät auringonlaskut joita viime aikoina on nähty, ne kuulkaas maalaavat meidän koko olohuoneen takaseinän.

Tähän kaikkeen on solahtanut pelottavankin nopeasti ja helposti, melkein niin ettei tunnu enää kovin kummalliselta että on autotalli, kodinhoitohuone JA vierashuone! Totta kai kaikilla on oma makkari ja toki kylppäreitäkin on vaikka kuinka. Näinkö äkkiä tästä tuli itsestäänselvyys vai onko tämä vain kaiken kaikkiaan niin meille tehty että tuntuu kuin olisimme tunteneet aina? Tiedättekö, sillä samalla tavalla kun tapaat uudet ystävän ja teillä vain toimii. Olette jo ensi hetkestä kuin vanhoja ystäviä. Sillä tavalla meidän talo tuntuu meidän talolta.

Joitain yllätyksiä on ollut. Vaikkapa se, etteivät kylppärin “väärän väriset” laatat ja saumat haittaa sittenkään mutta saman huoneen ovenkarmi on tosi keltainen. Tai se että vessojen hanat ovat altaisiinsa liian pitkät ja pakottavat roiskimaan. Olkkarissa on ihan turhan paljon pistorasioita toisessa paikassa eikä lainkaan tarpeeksi toisessa.

Tai se kun Kakkonen suihki litrakaupalla vettä yhden suihkukaapin seinään ja repi toisesta seinästä palan irti. Nekin oli vähän yllättäviä juttuja.

Se sinänsä ei yllättänyt että joka seinästä löytyy jo kolhuja, sotkuja ja yleistä tuhoa. Talo on tehty elettäväksi, muistutan itselleni jokaisen uuden pamauksen kuullessani. Samoin osasin odottaa että portaista löytyy jatkuvasti kasoja, tavaroita jotka ovat matkalla muualle.

Keittiö on yllättänyt positiivisesti; se on niin hieno ja toimiva ja ihana että me suorastaan haluamme tehdä ruokaa. Tästä ehkä isoin kiitos hyvän järjestyksen ja tilan lisäksi Siemensin liedelle, josta kerron myöhemmin vielä lisää mutta sanon jo nyt että satsaa siihen jos sitä siellä keittiöliikkeessä harkitset! Joka pennin arvoinen (Instagram-tililltäni löytyy kohokohdista story, jossa käytän liettä ensimmäistä kertaa).

Lienee selvää että jokaisella nurkalla näkyy jotain tekemätöntä. Se kyrsii. Jotenkin kevään rutistus oli niin valtava, että olemme täysin uupuneita ja hommien tahti on hidastunut valtavasti. Erityisesti päätökset ovat tahmeita. Oikeastaan siis vain minä olen uupunut, Insinööri painaa kuin pieni pupu hommia kasaan sillä aikaa kun minä itken etten jaksa enää tehdä päätöksiä.

Uusi ruokapöytä pitää päättää, tuolit valita ja mattoja pitäisi miettiä. Sisustetaanko yläkerran aulaa nyt ollenkaan ja ihan oikeasti MIHIN se telkkari tulee?

Toi ovenkarmi pitää vielä fiksata, suihkuseinä ja ammeen lasi ovat ihan prioriteettilistan yläpäässä, Ikeassa pitäisi käydä (ja käydä, ja käydä, ja..) ja vaatekaapit tarvitsevat ovet, sillä kamat alkavat jo pölyyntyä. Milloin ne rappusten kaiteet tulivatkaan ja saadaanko terassi vielä tänä kesänä? Joskus tuntuu että muut raksablogit ovat jo sisustaneet koko talon huonetuoksuja myöten kun taas meillä ei vieläkään ole löydetty muutamia lenkkareita. Ovat piilossa jossain laatikossa.

Koska tekemättömien asioiden lista on niin mahdottoman pitkä, alan mieluummin koota muistiin mitä kaikkea olemme jo tehneet.

Kesäkuussa:

  • Muutimme ja siivosimme vanhan kämpän
  • Ostimme lapsille sopivat patjat sänkyihin
  • Kokosimme loppuun kaikki kiinteät kaapit + niiden sisukset
  • Asensimme peilin aikuisten kylppäriin
  • Ostimme ja asensimme oven kellarin vessaan
  • Ostimme ja asensimme hyllyköt autotalliin
  • Asensimme pyykkikorimekanismin yläkerran kylppäriin
  • Asensimme keittiön valaisimet saarekkeen yläpuolelle sekä ledinauhat kaappien päälle
  • Asensimme kylppärin valaisimet paikalleen
  • Tässä kohtaa parempi huomauttaa että melkein kaikki “asensimme” tarkoittaa Insinööriä.
  • Kokosin Lundia-hyllykön työhuonetta varten. En sentään siivonnut työhuonetta.
  • Imuroitiin ja pestiin lattiat ekaa kertaa. Voi häränperse miten paljon meillä on imuroitavaa. Rappuset, en pidä teistä.
  • Kävimme Ikeassa melko monta kertaa, useimmiten ilman lopullisia päätöksiä
  • Kasasimme lisää Ikea-laatikoita ”palautettavat”-kasaan.
  • Saatiin ikkunapahvit vaihdettua oikeisiin verhoihin makkareihin! Ovat väliaikaiset (eli tulevat olemaan neljä vuotta siinä) mutta kuitenkin.
  • Talo maalattiin uudemman kerran (vieläkin vilkkuu huonot laudat, perhana) ja kellari sai ihanan tumman harmaan rappauksen. Kivijalkaan laitettiin numerokyltti.
  • Teräskaiteet saapuivat kaikkiin ikkunoihin
  • Suunnittelimme tulevaa terassia ja pihaa
  • Selasin Finnish Design Shopin*, Vepsäläisen ja kaikkien muiden sivut sataviisikymmentä kertaa enkä silti ole ihan vielä päättänyt mikä pöytä pitäisi tilata. Tämä on vahva ehdokas.
  • Olimme todella fiiliksissä uudesta talostamme, joka on juuri niin ihana kuin sen pitkin. Ja joka pennin arvoinen (sekä niiden tuhansien, jotka siihen päälle vielä tulivat)

Siinä se! Heinäkuussa aion mitä ilmeisimmin olla lähinnä pois talolta ja murehtia rahanmenoa.

Mitäs sanotte, jatketaanko vielä kerran kuussa tonttitalopäiväkirjaa?

*Affilinkki. Jos ostat täältä, saan komission.

Uuvuttaako arki, vaikka ei muka pitäisi? Lepää.

Heräsitkö aamulla väsyneenä, vaikka nukuit pitkät yöunet? Mietit ehkä että mitäs tämä, johan olen hetken lomaillut ja kiireet on helpottanut. Miksi en ole virkeä?

Takana on ehkä tiukka kevät (nää kesäviikot ennen lomia, voi luoja!) tai pimeä talvi. Mietit ehkä että missä vuodenajassa me nyt oltiinkaan ja miten mua voi väsyttää vieläkin näin paljon vaikka olen nukkunut ihan hyvin viime aikoina.

Olisitkohan vähän vaan poikki? Uupunut kenties? Tiesithän, että sellainen rättipoikkiväsymys syntyy aika helposti, ja on tavallaan ihan normaali osa meidän arkea.

Ihminen toimii niin että se lepää, sitten se on aktiivinen ja väsyy, joten se taas lepää. Mutta me aika usein haukataan kaikki tehot irti elämästä niin ettei sitä lepäämistä ihan oikeasti tehdä. Väsytään, ihan perkeleesti. Uuvutaan.

Eikä siihen tarvita remonttia, neljää työtä, kuutta lasta tai vaikeaa sairautta. Uupua voi yhden lapsen kanssa, ilman lapsia, nuorena, vanhana, työssäkäyvänä, opiskelijana. Ei ole kaavaa, jolla uupumus mitataan, eikä kenellekään ole niin helppo elämä, etteikö siitä voisi uupua.

On tietysti elämäntilanteita, joissa uupumus on lähes väistämätöntä. Jos elämä on todella vaikeaa ja painitaan suurten murheiden alla, tarvitaan huomattavasti apua, tukea ja huolenpitoa. Arki voi olla loputonta selviytymistaistelua, mutta siitä en tiedä tarpeeksi voidakseni siitä kirjoittaa. (Se kyllä ansaitsee palstatilaa joten siitä voisin ehkä jonkun kanssa jutella? ilmianna itsesi jos haluat podcastiini vieraaksi!)

Nyt puhun sellaisesta perusarjen uupumuksesta, joka voi myös hetkittäin olla syvää ja vähän pelottavaakin. Kutsutaan sitä vaikka arkiuupumukseksi, jotta emme sekoita sitä eri mittasuhteiden avuntarpeeseen.

Arkiuupumus tulee minun logiikalla siitä, että omat odotukset ja toiveet ryyditettyinä oletetuilla muiden oletuksilla ovat suuremmat kuin se, mihin oma energia riittää. Tai siitä, että elämässä on jokin negatiivinen energia, joka kuormittaa henkisesti ja vie siten pois siitä käytettävissä olevasta energiasta.


Se on sitä kun vaikkapa minä romahdan ihan vain työn ja elämän yhdistämisestä kun en huomaa himmailla kiirekausina. Menetän hermoni ja lähimuistini, ajan bensakorkki auki ja saan rytmihäiriöitä sähköpostista. Pinnistän syke korkealla ja hengitys tiheänä läpi arjen ja koko viikonloppu menee palautumiseen. Herään aina vain väsyneempänä eikä lenkillä meinaa enää jalka jaksaa nousta.

Nyt minut pelasti vasta alkanut kesäloma, joka on samalla hyvä hetki muistella miten sitä omaa arkeaan pitikään hoitaa.

Tämä on minulle, ja sinulle.

Arkiuupumus tulee siitä, ettei lepää missään kohtaa. Että tekee, tekee, tekee vain – vaikka se tekeminen olisikin leppoisaa ja rauhallista, jopa antoisaakin. Ystävien näkeminen, urheilu ja omat harrastukset ovat kaikki mahtavia ja antavat paljon! Mutta syövät myös siitä energiakuormasta.

Kroppa ei osaa erottaa milloin siltä pyytää voimaa iloinen nauru ja milloin väsynyt itku – kuormitusta se on positiivinenkin kuormitus.

Ja jos syöt jatkuvasti siitä energiapankistasi lataamatta välillä, pankki sanoo “ei luottoa” ja lähettää perintätoimiston kimppuusi.

Milloin olen, tai olen viimeksi ollut vain? Eihän semmoista muista.

Sitten kun tajutaan, että hitto mää olen loppu, niin muistetaanhan vielä että silloin se väsymys oikeastaan vasta alkaakin? Kun kropalle annetaan lupa levätä, se hellittää aktiivista höyryistään ja alkaa ottaa lepoaan. Joskus ihan tosissaan. Niin että sitä saattaa olla vasta vauvavuosien jälkeen tosi väsynyt, tai nukahdella pystyyn läpi kesälomansa. Ehkä romahtaa itkemään kahvilassa, kun on vain liian monta maitoa josta valita.

No nyt kun olemme päässeet siihen että myönnämme olevamme väsyneitä, ymmärrämme että se on ok ja ymmärrettävää vaikka “muilla on paljon rankempi elämä”, seuraa vaikea kohta. Pitäisi levätä. Olet väsynyt!

Usein uupumus ei ole muuta kuin jäätävää väsymystä henkisesti ja fyysisesti. Et välttämättä ole parantumattomasti masentunut ja ahdistunut, vaikka oletkin läpikotaisin uupunut. Mutta levättävä on, ja se kestää paljon pidempään kuin uskoisi, tai haluaisi.

Jostain kuulin että uupumuksesta palautuminen saattaa kestää 1,5-kertaisesti tai jopa tuplasti sen aikaa mitä uupumusta kertyi. Lyhyellä laskukaavalla tämä selittäisi miksi 3-vuotiaiden vanhemmat ovat edelleen väsyneitä, ja miksi se viikonloppu ei riitä.

Mutta ei hätää! Me ollaan kaikki aivan yhtä rikki!

Hommaan on kaksi lääkettä:

1. Lepää. Levolla tarkoitetaan lepoa. Eikä pelkkää urheilua “koska se piristää aina” vaan myös ihan aitoa lepoa. Sohvalle pötks! Nukkumaan mars! Aivot ja kroppa tarvitsee nolla-aikaa, jossa niiltä ei odoteta mitään.

2. Tee vähemmän. Jos ykköskohta on oireiden hoitoa, tämä on juurisyyn taklaamista. Älä mieti, mitä kaikkea sinun pitäisi jaksaa tehdä koska muutkin tekee, vaan laske innoissasi mitä kaikkea sinun ei toden totta tarvitse tehdä. Ikkunoiden pesu, joulukorttien askartelu ja vanhempainyhdistys menee sitten tähän kategoriaan.

Aikuisen elämä on ihan sellaisenaan jo aika vaativaa. Sinne kannattaa jättää tyhjää, jotta kroppa ja pää latautuu ja jaksaa taas pyöriä. Että eiköhän mennä tästä nyt kaikki yksissä tuumin päikkäreille.

Kirjoittaja ei aio tehdä tänään enää yhtään mitään.